21. heinäkuuta 2012

Horsmamehu ja hyytelö




Hurmaavan vaalean punaista horsmankukkamehua, villistä maitohorsmasta valmistettua loppukesän herkullinen janonsammuttaja, mehua rentun ruususta, tai vaihtoehtoisesti horsmankukkahyytelöä. Kesän kaunein villiyrtti kätevästi säilöttynä pulloon mehun muodossa tai lasipurkkiin horsmahyytelön muodossa. 

Rentun ruususta mehua

Viime vuonna käsittelin voikukankukinnosta valmistetun voikukkamehun joten tänä vuonna on vuorossa horsmamehu joka valmistetaan horsman kukista. Horsma on puolison lempikukka ja sitä meillä on kasvatettu jopa parvekkeella kun jokin vuosi sitten orvokin mukana kylkiäisenä sellaisen saimme ruukkuun. Sinä vuonna olimme kaikki enemmän kiinnostuneita kyseisen horsman kasvamisesta kuin kyseisestä orvokista tai muista parvekkeen kukista ja valitettavasti horsma ei jäänyt henkiin silloisen erittäin kylmän talven takia. Muuten meillä olisi edelleen rentun ruusua kasvamassa parvekkeelle. Yksi pariisilainen ystävätär on hyvin kateellinen kun meillä täällä pohjoismaissa kasvaa villinä horsmaa, hän on erityisen tykästynyt kyseiseen yrttiin. Hän käyttää horsman uutetta luontaislääkeissään ja hän käy sitä vuoden, parin välein aina keräämässä talteen.

Rentun ruusu

Horsman käsittely

Horsman kukinta on nyt parhaillaan ja sitä kasvaa hyvin avohakkuilla mutta älä kerää mitään villiyrttejä joita aiot syödä isojen teiden, rautateiden tai kaatopaikkojen läheltä vaan etsi jokin paikka vähän kauempaa. Sinun kannatta myös lukea tekstini luonnon yrtit ja sienet talteen joka käsitteleen sitä miten luonnon yrttien keräämisen ja saaminen talteen. kerätä luonnon yrttejää ja saada ne talteen.
 
Kerää vain kukat, varsia ei tähän tarvita ollenkaan. Horsma kannattaa mieluiten kerätä kuivana pilvisenä päivänä. Aurinkoisena päivänä kukat nuutuvat pian, mutta tämäkin käy. Kerää kukat mieluummin paperipussiin tai koriin kuin muovipussiin. Kukat on heti käsiteltävä ja keitettävä mehuksi, ja sen myötä hyytelöksi, ne eivät kestä seuraavaan päivään samoin kuten ei voikukkakaan. Kerää vain auenneita kukkia ja pane kotiin tullessasi kukat haaleaan veteen likoamaan jossa kaikki niissä olevat hyönteiset lentävät pois. Tämä kannatta mieluiten suorittaa ulkona jottei keittiösi täyty pakoon pyrkivistä pienistä hyönteisistä jotka pahassa tapauksessa pesivät huonekasveissasi ja voivat saada niissä pahaa tuhoa aikaan.

Aitoa sitruunaa

Sitruunamehu on tässä säilöntäaineena, mutta se luovuttaa mehulle myös hieman omaa makuaan. Mehu säilyy kauniin pinkkinä noin puolisen vuotta kunhan säilöt sen huolellisesti puhdistettuihin ja steriloituihin lasipulloihin. Jos halut että mehusi säilyy pidempään kannattaa siihen lisätä säilöntäainetta jossain muodossa kuten esimerkiksi sitruunahappoa, bentsoehappoa tms. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä että säilöntäaine aina muuttaa mehun makua. En toistaiseksi vielä ole kokeillut mehun pakastamista, mutta sen pitäisi säilyä hyvänä samalla tavalla kuten muutkin pakastetut mehut. Muista vain pakastaessasi mehua jättää sille tilaa. Jäätynyt mehu tarvitsee suuremman tilan kuin nestemäinen horsmamehu. 

Horsmankukka boolia
Käytä tähän tuoretta aidosta sitruunasta puristettua mehua valmiin muovisitruunamehun sijaan. Tässä ei välttämättä ole niin tärkeää käytätkö Luomua vai tavallista sitruunaa koska sen kuorta ei käytetä, mutta sitruunakuori kannatta kuitenkin ottaa talteen ja kuivata myöhempään käyttöön, joten se Luomusitruuna olisi kuitenkin parempi vaihtoehto. Älä unohda pestä sitruunaa jos ota sen kuoren talteen oli se sitruuna sitten Luomua tai ei.

Horsmacocktaileja

Mehun sokerin määrä perustuu siihen miten makeaa mehustasi haluat, se myös edesauttaa mehun säilymistä. Lisää vettä mehuun kunnes se on tarpeeksi makeaa ja maistuu vielä horsmalle. Mehua voi hyvin myös käyttää drinkkeihin ja booleihin ja se sopii erittäin hyvin esimerkiksi vodkan kanssa. Loppukesän juhliin voit horsmamehusta ja vodkasta saat valmistettua uuden ja epätavallisen drinkin jota harva vielä on maistanut. Tavallinen vesi kannattaa tässä tapakusessa korvata jollain kuplivalla maustamattomalla kivennäisvedellä tai soodavedellä. Hormaasta voit myös valmistaa horsmasnapsia ja horsmankukkalikööriä.

Tällä samalla reseptillä saat myös hyytelöä kun käytät hyytelöimisäaineena joko liivatetta tai hyytelösokeria, kolmantena vaihtoehtona taas on agar-agar joka sopii myös vegaaneille. Lisää hyytelöimisainetta pakkauksen ohjeen mukaan. Hyytelö säilyy kauniin pinkkinä noin jouluun asti, joskus jopa puolisen vuotta. Horsmamehu menettää kauniin pinkin värinsä sen iän myötä, samoin kuin makunsa joka myös ajan kanssa vaimenee.
Horsmankukkamehua jäillä

Horsmankukkamehu

2 l horsmankukkia
½ dl sitruunamehua
5 dl vettä
300 – 600 g sokeria

Liota kukkia haaleassa vedessä jotta kaikki niissä piileskelevät hyönteiset poistuvat. Valuta vesi pois siivilässä. Lisää kukat kattilaan veden kanssa. Purista sitruunasta mehua ja lisää se kukkien sekaan. Keitä mehua miedolla lämmöllä noin kymmenisen minuuttia, varttitunti kunnes väri on liuennut veteen. Siivilöi kukat pois ja kaada mehu takaisin kattilaan. Lisää sokeri ja jatka keittämistä miedolla lämmöllä sekoittaen kunnes sokeri on kokonaan liuennut mehuun. Kuori pinnalta kaikki siihen muodostunut vaahto joko reikäkauhalla tai isolla lusikalla. Pullota mehu kuumana huolellisesti puhdistettuihin lasipulloihin. Sulje pullot enne mehun jäähtymistä ja anna mehun jäähtyä kokonaan ennen kuin siirrätä sen viileään. Mehu säilyy hyvin pari kuukautta avaamattomassa pullossa säilytettynä. Avattu mehu kannattaa juoda viikon sisään. Laimenna mehua kylmällä vedellä oman makusi mukaan ja tarjoile se jäiden kanssa.

2 kommenttia:

  1. Hei, on mielenkiintoista tietää, että horsmasta voi tehdä mehua ja hyytelöä!Kiitos tiedosta! Oletko perehtynyt muutenkin villiyrttiemme käyttöön? Aika harva taitaa tietää mihin luonnonkasvimme kelpaavat. Muistaakseni Toivo Rautavaara on kirjoittanut kirjan " Mihin kasvimme kelpaavat". Se on vanhemmillani, mutta en ole siihen satunnaisen selaamisen jälkeen koskaan tarkemmin perehtynyt. Olen kuullut myös että horsman nuoria keväisiä varsia voi käyttää parsan tavoin, mutta en ole itse kokeillut.

    Kerrohan miten kuivaat sitruunan kuoret! Heitän itse aina kuoret pois, jos sitruunan kuorelle ei ole käyttöä, ja jos tarvitsen ainoastaan mehun.

    Tiina

    VastaaPoista
  2. hei tiina ja kiitos kommentistasi! olen vuodesta 1989 "harrastanut" luonnon villejä yrttejä, mutta vuonna 1996 valmistuin luontaisterapeutiksi joten minulla on siihen myös ammatillista taustaa. minulla ei ole mitään suomalaista villiyrttiruokakirjaa vaan kaikki tietoni on vuosien mittaan omattua ja henkilökohtaisesti kokeiltua. aloitin tässä juuri hiljan blogin yrttejä ja mausteita, http://yrtitjamausteet.blogspot.fi/johon keskityn enemmän tähän asiaan, miten yrtit otetaan talteen ja mitä niistä voi tehdä esim rohtoja, voiteita ja kerron rttien ja mausteiden lääkinnällisistä vaikutuksista, herkkusuun lautasella taas on enemmän keskittynyt ruokaan ja resepteihin vaikka aluksi kirjoitin asiasta reseptien lomassa. sitruunat kuorin vain ohuelti, "liian tiukka" ja kapea perunankuorija (jolla perunankuorinta on vaivalloista ja siinä menee hermot) on tässä hyvänä apuna koska se ei ota mukaan sitruunan kuoren valkoista osaa mukaan. valkoisessa kuoriosassa on kuoren kitkeryys. huomaa että sitruuna kannattaa olla luomuviljelty jos hyödynnät sen kuoret, ja käytit sitten tavalllista tai luomua, on sitruuna kuitenkin huolelliseti pestävä ennen sen käyttöä ja kuorien kuivaamisen suhteen sen pitää olla kuivanut ennen sen raastamista, tai kuorimista. sekä suikaleet että kuoripalat kuivaan vain kulhossa (pieniä määriä yhdestä sitruunasta. tämä kestää pari, kolme päivää huoneenlämmössä suojassa auringonvalolta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...