11. heinäkuuta 2012

Grillatut paprikat



Kuumalla hiilloksella paahdettua paprikaa, verjusilla, tuoreilla basilikan lehdillä ja mustilla Nigellan siemenillä maustettuna. Lämmin tai haalea lisuke grilliruoille jossa kuumat paprikat maustetaan basilikalla, Verjusilla ja mustan Nigellan siemenillä. Vaivatonta ja pelkistettyä ruokaa jossa ei ole montaa raaka-ainetta mutta sitäkin enemmän makua.

Tämä ruoka perustuu hyvin paljolti viime kesänä julkaisemaani grillattuihini vihanneksiin, joiden seassa muun muassa oli myös paprikaa mutta tässä ruoassa paprika on pääroolissa, paprikat vain grillataan jotta ne saavat kauniit grillijäljet, mutta myös jotta ne pehmenisivät. Lämpimät paprikat maustuvat paremmin ja helpommin ja ne lisätään verjusilla maustettuun kastikkeeseen jossa niiden annetaan maustua. 

Paprikat maustumassa
Näitä grillattuja paprikoita voi syödä se lämpimänä että seuraavana päivänä kylmänä suoraan jääkaapista ja ne ovat vaivansa arvoisia lisukkeena kesän grillikaudella. Ne sopivat myös hyvin leivänpäälle tomaatin tai kurkun tilalle sekä kylmäni salaatteihin. Juusto sekä meetvursti ovat hyväksi todettu seuralainen grillatuille paprikoille leivän päälle. 

Valitse paprikoiden väri oman mieltymyksesi mukaan, mutta värikkäänä lisukkeena jossa on sekä punaista, keltaista että oranssia paprikaa, tai miksei myös vihreää paprikaa, lisuke tulee parhaiten oikeuksiinsa ja on näyttävämpi kuin vain yhden värisestä paprikasta valmistettuna. Leikkaa paprikat neljästä kuuteen lohkoon vähän riippuen miten isoja ne ovat ennen niiden grillaamista. Paprikan palojen ie pidä olla liian isoja jotta ne kypsyvät ennen kuin palavat, mutta ne eivät myöskään saa olla liian pieniä samasta syystä.

Grillattua paprikaa meetvurstin kanssa
Nämä grillatut paprikat ovat myös oivallista syötävää vegaaneille grillattujen munakoisorullien ja grillatun kesäkurpitsan lisäksi. Kaikki kolme mainittua sopivat myös karppaajille salaatin kanssa korvaamaan sitä perinteisempää perunaa. Huomaa myös etteivät mikään näistä kolmesta mainitusta reseptistä myöskään sisällä laktoosia, eikä gluteenia joten en sopivat myös keliakikoille että laktoosille herkillä veganien ja kasvissyöjien lisäksi.

Nigellan siemeniä kutsutaan suomeksi usein mustiksi seesamin siemeniksi, tai mustaksi kuminaksi mutta se ei kuitenkaan ole kumpaakaan. Nigella sativa on leinikkien sukuun kuuluva kasvi ja joka maistuu hyvin hämäävästi sipulille, joten tätä maustetta voit käyttää ruoissa jossa saa sipulin makua vaikka ruokaseurueessa olisi sipulille allergisia. 

Verjus on keskiajalla hyvin yleisesti käytetty ruokamauste josta voit lukea lisää reseptistäni Verjusilla maustetut grillatut vihannekset. Ruoan juju on sama kuin sekä grillatussa kesäkurpitsassa että grillatuissa munakoisorullissa, paprikat lisätään kastikkeeseen maustumaan heti suoraan lämpiminä grillistä jossa ne saavat maustua kunnes on aika syödä ne. Tämä tarkoittaa että myös käyttämälläsi oliiviöljyllä on suuri vaikutus ruoan makuun, joten valitse tähän se kalliimpi ja aromaattisempi oliiviöljy, extra virgine kylmäpuristettu oliiviöljy, samoin kuten salaattikastikkeisiin ja säästä se halvempi ruoanlaittoon ja paistamiseen. 

Tähän voit myös halutessasi käyttää chiliä, sekä tuoretta että kuivattua tai chilitahnaa jos haluat ruokaan hieman enemmän potkua ja tulisuutta. Grillatut paprikat säilyvät jääkaapissa tiivisti muovilla suojattuina noin viikon päivät, jos niitä van jää tähteeksi. Lisukkeena muun grilliruoan seassa tarvitset noin puolikkaan, kolme neljäsosan paprikaa jokaista ruokailijaa kohden vähän riippuen paprikoiden koosta. 

Grillatut paprikat
4 paprikaa
2 rkl Verjusia
4 rkl oliiviöljyä
(chiliä)
ripaus suolaa
1-2 tl Nigellan siemeniä
10 oksaa tuoretta basilikaa

Huuhtele basilika huolellisesti ja anna sen kuivahtaa puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Huuhtele paprikat ja halkaise ne. Poista niiden sisustasta niiden siemenet ja sisustan valkoiset kalvot. Leikkaa paprikat neljästä kuuteen lohkoon vähän riippuen miten isoja ne ovat. Anna paprikoiden kuivahtaa ennen niiden grillaamista. Mittaa salaattikulhoon Verjus ja öljy, lisää ripaus suolaa, Nigellan siemenet ja chili, jos sitä käytät. Sekoita kunnolla. Grillaa paprikat kuumalla hiilloksella. Kääntele niitä jotteivät ne pala liian tummiksi tai mustiksi. Anna paprikoiden saada kauniit grilliraidat ja pehmetä hiukan niitä polttamatta karrelle. Lisää paprikat heti kastikkeeseen maustumaan. Sekoita paprikoita jotta ne kaikki saavat kiiltävän pinnan kastikkeesta. Riivi basilikanlehdet varsista ja lisää ne kokonaisina vasta juuri ennen tarjoilua. Tarjoile paprikat joko lämpiminä, haaleana tai kylmänä, hieman maustuneempana lisukkeena tai voileivän päällä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...