25. heinäkuuta 2012

Mamman mustikkapiirakka


Mamman mahtava perinteinen mustikka piirakka, mustikoita pehmeässä kardemummalla maustetussa pullataikinassa. Perinteinen vanhan ajan mustikkapiirakka jonka muistan lapsuudestani.

Sekä tuoksu että ruoka ja sen maku lennättää nopeasti mielen kepeillä siivillä aivan toiseen aikaan ja paikkaan kuin missä sitä itse fyysisesti milloinkin on, ja tämä mamman perinteinen mustikkapiirakka lennättää minut mamman ja papan kesämökille siinä samassa silmän räpäyksessä kun sen kirpeän herkullisen mustikan maun ja pehmeän kardemummaisen pullan suihini saan. En tiedä on hyvä vai huono asia että hetkessä muutun aikuisesta naisesta mamman pikku tytöksi, mutta näin asian vain on. 

Mökillä kasvoi metsä täynnä mustikoita ja siellä vietettiin pitkän tuntuisia hetkiä jolloin sekä suu että sormet värjääntyivät mustikoista ennen kuin mustikoita oli saatu tarpeeksi piirakkaan. Puolisolla on tapana kerätä mustikoita piirakoihin, ja jo hänen äitinsä joutui aikoinaan leipomaan mustikkapiirakkaa kun poika oli käynyt metsällä näin kesällä.

Metsämustikat
Pojan tavat eivät ole muuttuneet vaikka useimmiten nykyään olen itse mukana mustikkametsässä, yllättää hän minut edelleen toisinaan keräämillään tuoreilla metsämustikoilla vaikka olen nyt jo tietoinen tästä oireesta ja tänä vuonna oli mamman perinteisen vanhan ajan mustikkapiiraan vuoro. Ja voin sanoa että se maistuu aivan kuin mamma olisi sen itse leiponut.

Piirakkapohjan pullataikinassa käytetään voisulaa mutta voit halutessasi korvata sen öljyllä esimerkiksi rapsi- tai auringonkukkaöljyllä. Jauhojen menekki riippuu vähän kerrasta toiseen miten vanhoja jauhot ovat jne. mutta pidä kuitenkin taikina löysempänä kuin pullia leipoessa jottei siitä tule liian kuivaa.

Taikinan määrä voi olla hieman iso, mutta samalla vaivalla saat leivottua myös korvapuusteja tai pullapitkon ylijääneestä taikinasta samalla taikinalla. Mustikkapiirakan päälle voi halutessaan tehdä ylijääneestä pullataikinasta ristikon, joka myös sivellään rikki vispatulla kanamunalla kuten piirakan reunatkin.

Tässä käytän tavallisia vehnäjauhoja ja puolet Speltvehnää joten pulla on pähkinäisemmän makuista kuin pelkästään tavallisilla vehnäjauhoilla. Piirakassa on sekä gluteenia sekä laktoosia maidon ja voin muodossa. Jos sinulla on ongelmia laktoosin suhteen voit hyvin korvata voin ja maidon laktoosittomilla tuotteilla, ja keliaakikolle mustikkapiirakka sopii kunhan käytätä gluteenitonta jauhoseosta. Huomaa että pullataikina sivellään kananmunalla joten se ei sovi vegaaneille tai kasvissyöjille. 
Ohueksi kaulittu pullataikinapohja

Mustikat mehustuvat uunin lämmössä ja mehustuvat joten meillä lisättiin aina vähän perunajauhoja marjojen sekaan jottei mustikkamehu valu liikaa piirakan reunojen yli. Tämä koskeen varsinkin pakastemustikoita jotka ovat tuoreita metsämustikoita kosteampia joten jos valmistat tämän mustikkapiirakan pakastemustikoista voit käyttää tuplan määrän perunajauhoja täytteeseen. 

Sokerinmäärä on suhteellisen pieni, koska mustikka on niin kivan kirpakkaa syötävää, joten jos pidät makeasta paremmin, tuplaa reseptin sokerimäärä. Makeutusaineena voit käyttää tavallista taloussokeria, ruokosokeria tai jopa Muscovadoskeria tai fariinisokeria. Sekoita vain sekä perunajauhot että sokeri hyvin marjojen kanssa keskenään ennen täytteen leivittämistä piirakka pohjalle. Oman lisäykseni tähän reseptiin on vaniljasokeri, jota tähän aina käytän, toinen vaihtoehto on raastaa yhden sitruuna kuori mustikoiden sekaan. 
Mustikkapiirakkaa

Voit myös kokeilla reseptejäni mustikkagalette sekä kesän ensimmäinen mustikkapiirakka jos pidät mustikoista ja mustikkapiiraasta. Tällä reseptillä saat koko uunipellillisen vanhan ajan perinteistä mustikkapiirakkaa jossa kardemummalla maustettu pehmeä pullataikinapohja. Piirakka säilyy hyvin huoneenlämmössä pari, kolmekin päivää tiivistä muovilla peitettynä. Oikeastaan piirakka on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä kun mustikka on saanut vähän tekeytyä, tai toisaalta en ole ihan varma onko piirakka parempaa kuin juuri vasta uunilämpimänä.

Mamman mahtava mustikkapiirakka
Pullataikina:
1 kananmuna
25 g hiivaa
2 dl sokeria
 1-2 tl kardemummaa
800 g -1 kg vehnäjauhoja
1 tl suolaa
 5 dl maitoa
2 dl voisulaa
1 kananmuna sivelyyn
voita pellin/vuoan voiteluun
tomusokeria viimeistelyyn

Mustikkatäyte:
2 l mustikoita
4 rkl sokeria
1-2 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja

Perkaa mustikat lehdistä ja koivun siemenistä. Sulata voi miedolla lämmöllä kattilassa. Lisää maito voin sekaan kun se on sulanut ja lämmitä käden lämpöiseksi. Murenna hiiva isoon taikinakulhoon sokerin ja suolan kanssa ja kaada voi-maito seos päälle ja sekoita hyvin kunnes kaikki hiiva on liuennut siihen. Lisää noin puolet jauhoista ja sekoita taikinaa kunnes se on kimmoista ja helposti irtoaa kulhon reunoista. Lisää jauhoja jos taikina on liian löysää, sen pitää olla saman tuntuista kuin tavallisen pullataikinan, muttei ihan yhtä kuivaa ja kovaa. Anna taikinan nousta puoli tuntia puhtaalla keittiöpyyhkeellä peitettynä. Ota taikina jauhotulle pöydälle kun se on noussut valmiiksi ja kauli taikinasta sopivan kokoinen pohja piirakallesi. Pidä taikina noin puolen sentin paksuisena. Voitele uunipelti tai vuoka kevyesti pehmeällä voilla ja levitä taikinapohja sille. Venytä taikina aivan reunoille asti. Pidä pohja ohuempana keskeltä kuin reunoista mutta varo kuitenkaan sitä rikkomasta. Sekoita varovasti marjoja rikkomatta mustikat sokerin, vaniljasokerin ja perunajauhojen kanssa sopivan kokoisessa kulhossa. Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja levitä se tasaisesti piirakkaan. Pyöritä ylijääneestä taikinasta ohuita nauhoja ja pane ne ristikkokuvioon piirakan päälle. Anna piirakan nousta puolisen tuntia taas keittiöliinalla peitettynä. Vispaa muna rikki pienessä kulhossa ja sivele pullasudilla munaseosta piirakkapohjan reunojen ja ristikon pullataikina pintaan. Paista piirakka uunissa 200 asteen lämmössä 25–35 minuuttia, aina vähän riippuu piirakan koosta ja uunistasi miten se toimii. Iso koko pellillinen piirakka voi kestää jopa kolme vaatia kypsyä uunissa. Kypsennä piirakkaa kunnes se on saanut kauniin kiiltävän kullan ruskean pinnan. Anna piirakan jäähtyä kokonaan vuoassa ennen sen leikkaamista.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...