28. syyskuuta 2011

Tofua linssimuhennoksella


Paistettua Tofua soijakastikkeella, tuoreella inkiväärillä ja valkosipulilla maustettuna  ranskalaisen linssimuhennoksen kera.

Tässä käytin taas periaatteessa samaa linssimuhennosta jota käytin normandialaisissa etanoissa sekä vihreä linssimuhennos ranskalaisittain. Tällä kertaa linssimuhennos vain on vegaaniversion, valmistettuna vain kasviksista. Käytin tähän samaa kotitekoista vihanneslientä jonka valmistus on helppoa.

Tofu on maustamatonta, jota saan siihen omat mausteeni, ja jostain ihmeen syystä siitä tällä tavalla siitä’ tuli hämmentävän makkaran makuista, joten tätä kannattaa kokeilla kun haluaa hämmentää ihmisiä syömään kasvisruokaa. Ainoa mutta vain on että ”makkaranpalat” ovat nelikulmaisia. Tämä onkin kaupasta ostetun Tofun suurin puute, se on aina kuution muotoista. Kotitekoinen taas on sen muotoinen kuin siitä itse teet. Tofua voit itse valmistaa kotona reseptini Tofua ja soijamaitoa mukaan.

Tofun voisi myös leikata kuutioiksi jos haluaa, tällöin ne kypsyvät ja maustuvat nopeammin paistinpannussa, mutta koska tofu kuitenkin valmistuu niin nopeasti se tuskin on tofun paistamisen ajasta kiinni.

Rucolaa voi käyttää salaatin lisäksi myös lämpimissä ruoissa, ja tässä lisäsin Rucolaa linssimuhennokseen, jotta se saisi vähän enemmän makua kirpakasta Rucolasta, ja myös kontrastia muhennoksen koostumukseen jollain rapealla vihreällä. Tämä antaa myös ruoalle kauniin värin, ja on tärkeätä että lisätä Rucolan lämpimään linssimuhennokseen vasta aivan viime tipassa, ettei se ehdi nahistua liikaa. Rucola ei saa tulla liian veteläksi. Vain linssimuhennoksessa käytetään suolaa, tofu maustetaan soijakastikkeella joka on jo suolaista. Linssien proteiini täydentää tofun proteiinia, joten vaikka itse "proteiinimäärä tofuna" näyttä pieneltä, on se kuitenkin suerempi kuin osaat arvata. Tällä reseptillä ruokit kolmesta neljään ruokailijaa lämpipmänä ruokana, alkuruokana tästä riittää hyvin kuudelle herkuttelijalle.

Paistettua Tofua
300 g Tofua
3 cm tuoretta inkivääriä
2 rkl soijakastiketta
loraus oliiviöljyä

Ranskalainen linssimuhennos:
1 iso punasipuli
2 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
3 dl punaisia linssejä
2 varsiselleriä
1 dl valkoviiniä
kasvislientä
suolaa
pippuria
sellerinlehtiä
Rucolaa

Ranskalainen linssimuhennos:
Kuori sipuli ja hienonna se, samoin hyvin pesty selleri ja kuorittu porkkana. Kaikki saman kokoisiksi pieniksi kuutioiksi. Leikkaa porkkana ja selleri ensin leikata ohuiksi tikuiksi pituus suuntaan ja kuutiot ne vasta sen jälkeen. Leikkaa pekonia ohuiksi suikaleiksi. Lämmitä pannu kuumaksi ja lisää loraus oliiviöljyä ja lisää kuutioidut vihannekset. Jatka paistamista miedolla lämmöllä aika ajoin sekoittaen vihanneksia. Huuhtele Rucola huolellisesti ja anna sen kuivahtaa. Huuhtele linssit huolella kylmässä vedessä anna niiden valua lävikössä. lisää valkosipuli vihannesten sekaan kun ne ovat pehmenneet ja saaneet hieman väriä, ja anna sen paistua mukana parin minuutin verran. Kaada päälle viini ja lisää sekaan vihanneslientä kunnes linssit juuri ja juuri peittyvät. Anna muhennoksen hautua miedolla lämmöllä pari kymmentä minuuttia. Tarkista muhennoksen maku ja mausta se suolalla ja mustalla pippurilla. Lisää sekaan Rucola juuri ennen tarjoilua.

Paistettu Tofu:
Leikkaa Tofusta sopivan kokoisia paloja. Lämmitä pannussa öljyä ja lisää sinne yksi hienonnettu valkosipulin kynsi ja raastettu inkivääriä. Lisää tämän jälkeen Tofu ja anna sen ruskistua. Käännä tofua jotta se saa kauniin värin joka puolelta. Kaada lopuksi pannuun soijakastiketta ja lusikoi sitä soijapalojen päälle. Lusikoi lämpimälle lautasella linssimuhennosta ja asettele paistetut Tofun palat päälle. Viimeistele annos salaatilla, Tofun paistinliemellä, salaatilla ja sellerinlehdillä. Tarjoile heti lämpimänä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...