21. maaliskuuta 2013

Pääsiäisruokaa



Tein pienen listan ruoista joita voisi harkita pääsiäiseksi. En suosittele mitään määrättyä menyytä vaan suosittelen sitä mitä meillä pääsiäiseksi syödään, ja joka mielestäni siihen pyhään sopii ja josta jokainen voi itse inspiroitua ja valita sen mistä parhaiten kukin pitää.


Meillä pitkäperjantai on perinteinen paastopäivä jouluaaton lisäksi, joten silloin meillä ei syödä lihaa ja tämänlaiseen paastopäivänä ei kuitenkaan tarvitse nähdä nälkää, ei edes keskiajalalla vaan silloin osattiin kiertää ja kaartaa paastosääntöjä.

Näiden ruokaehdotuksien lisäksi löydät lisää pääsiäiseen sopivaa ruokaa sivulta pääsiäisenruoat.


Pitkäperjantaina paastoruokaa

Lohikulibjakka, voitaikinaan leivottua riisillä ja keitetyillä kanamunilla lohen lisäksi täytettyä lohipiirakkaa joka tarjoillaan voisulan ja tillillä maustetun liemen kera. 

Italialainenpääsiäispiirakka, Torta Pasqualina. Ihanan rapea filotaikinaan leivottu villinä kasvaneena vuohenputkella ja nokkosella sekä kanamunilla. Ja jollei sinulla ole villiyrttejä voit korvata ne pinaatilla joka ajaa aivan saman asian. Variaatio lohikulibjakasta, lohipiirakka mustalla riisillä ja merilevällä maustettuna. Vuohenputkikeitto löysäksi keitetyn kanamuna kera joka muuten myös sopii vaikkapa alkuruoaksi.
Perunablinejä kirjolohenmädin ja smetanan kera

Aamiaiseksi tai pääsiäisbrunssille



Eggs Benedict, ruoka jossa rapeaksi paahdettu pekoni ja uppokeitetyt löysät kananmunat yhdistyvät samettisen pehmeän ja syntisen paksun kullankeltaisen Hollandaisekastikkeen kauniin vihreän paistetun pinaatin kera perinteisen englantilaisen muffinin päälle. 

Perinteinen englantilainen aamiasiruoka Kedgeree, tähtimunat pekonilla, isommallekin seurueelle helposti valmistettavia pannumunia tai pannumunia kylmäsavulohella.

Pääsiäisen alkuruokia


Perunablinejä perinteisistä blineistä poiketen perunasta valmistettuja kauniin läpikuultava kirjolohen mädin, lumivalkoisen hapatetun smetanan ja kauniin vihreän kevätsipulin kanssa. Vaihtoehtoisesti blinien kanssa itse kotona savustettua kylmäsavulohta tai  herkutella blineillä kaviaarin tai taraman kanssa. 

Pääsiäiseen kuuluu tietenkin munia sen kaikissa muodoissa, joten sormiruokana alkupalaksi tarjoiltuna vaikkapa kala-allergikoillekinsopivia munanpuolikkaita tai majoneesimunia ja sillimunia. Suosittelen myös annoskokoisia Avokadoannosmunakkaita ja  tomaattimunakkaita. Myös helpot vuokamunat tuoreilla yrteillä sopivat pääsiäisen teemaan. Ne sopivat sekä aamiaiselle että brunssille.

Suloisen suolaista matjessillipiirasta punasipulilla ja ruohosipulilla, ihana voileipäkakkutyyppinen alkuruoka jonka pohjassa hapanleipää.  

Retrohenkinen keväinen katkarapucocktail majoneesikastikkeella tuoreen vihreän parsan, retiisien ja Rucolan kera. Nyt kun alkaa kevätaurinkokin jo pilkottamaan pilvien lomasta voi myös keväinen parsa olla paikallaan pääsiäisen alkuruokana. Kokeile vaikkapa grillattua parsaa sitruunavoillavalkoista parsaa Gribichekastikkeella tai parsaa Hollandaisekastikkeella.
 

Karitsan täytettyä kylkipaistia

Pääruoaksi pääsiäisenä

Pääruokana pääsiäisenä kuuluu tietenkin lammas, tai karitsa ja jollet pidä lampaan tai karitsan lihasta on se harmi. Äitini oppi vasta viime vuonna pitämään karitsasta joka hän on ennen väittänyt maistuvan villatakille, ja mietin aina miten ja miksi hän sitä oli syönyt. Mutta se resepti ilmestyy vasta pääsiäisenä.


Meillä pääsiäisenä ruokana vierailee vanha tuttu klassikko, pääsisäislammas. Pääsiäisen hitaasti uunissa paahdettua lammaspaistia paahdettujen perunoiden, vihreiden herneiden ja englantilaisen minttukastikkeen kera. Lampaanviulu aurinkokuivatuilla tomaateilla ja välimeren mausteilla ja tarjoiltuna unissa paahdettujen juureksien kera. Nämä kummatkin valmistetaan lampaan viulusta, siis lampaan koivesta josta voit poistaa luun ja sitoa paistin tai jättää luun paikalleen.
 

Imellettyä mämmiä
Pienemmälle seurueelle pääruokana sopii hyvin lampaansatula rosmariinilla ja kirvelillämaustetun härkäpapumuhennoksen kera. Paahdettua karitsansatulaa Marsalakastikkeella ilmavan ja vaivattoman mirepoix cous-cousin, paahdettujen kantarellien ja karamellisoidun sipulin kera. 

Perinteistä ranskalaista talonpoikaisruokaa, täytettyä lampaankylkeä uunissa paahdetun juuressoseen kanssa kuten ennen vanhaan. Hieman vaativampaa mutta keliaakikoillekin sopivaa aurinkokuivatuilla tomaateilla täytettyä karitsankylkipaistia hillottujen hasselpähkinöiden kanssa. 

Vadelmakaritsaa, pitkäpippurilla maustettua paahdettua karitsanfileetä kermaisen artisokkapyreen, ihanan vadelmakastikkeen ja hillottujen hasselpähkinöiden kera.

Pääsiäisenä jälkiruoaksi

Karjalainen vanhan ajan pääsiäispasha ja sen kevyen kevyeksi muunneltu serkku, kuohkea pasha pähkinöiden ja kuivahedelmillä höystettynä. Perinteinen kotona imelletty mämmi kermalla ja sokerilla pelkistettynä syötynä tai tuokkosissa kypsennettyä pitkään ja hartaasti hämäläisittäin imellettyä perunamämmiä

Ruustinnan hätävara, vähän hienompi versio pappilan hätävarasta jossa Limoncellolla maustettua moussea, suolaisen makeaa cashewpähkinä praliinia ja ranskalaista Pain d’épices anismaustekakkua

Oikein juhlavaa ja vaativaa marokkolaista baklavatyyppistä rapean lehtevää M'hanncha käärmekakkua jossa läpikuultavan ohuiden filotaikinakerrosten välissä hunajaa ja pähkinöitä, makuelämys jonka ras el hanout maustesekoituksella siivitettynä nousee taivaallisen nautinnollisiin korkeuksiin.


Punaviiniä lampaalle

Pääsiäisen juotavaa


Tietenkin katajalla maustettua kotikaljaa jonka vielä hyvissä ajoin ehdit saada tehtyä pääsiäiseksi mutta jollet halua tai ehdi tehdä kotikaljaa sopii lampaan kera esimerkiksi espanjalainen Faustino V Reserva tai Chileläinen Arboleda Carmenère


Pääsiäisen leivät


Leipänä ihanan makeaa speltistä leivottua Viikunaleipää, Harakanvarvasleipää petulla,  Mämmimaltaista vuokaleipää tai Pääsiäisen pettuleipää.

Lampaantähteistä


Pääsiäisen jälkeen tähteeksi jääneestä lampaasta valmistetaan tietenkin Marskin Vorschmackia mutta voit myös kokeilla lammascurryä idätetyillämothpavuilla tai Mustaa lammaspataa. Huomasin etten vielä ole ehtinyt julkaisemaan tänne blogiin kuin vain jonkun pääsiäisen jälkeisien lampaan tähteiden uusiokäyttöreseptin, joten se on asia johon palaan takaisin pääsiäisen jälkeen koska minulla on pari hyvää reseptiä vielä jemmassa tähän liittyen, ja uusia syntyy joka vuosi lisää.

Näiden ruokaehdotuksien lisäksi löydät lisää pääsiäiseen sopivaa ruokaa sivulta pääsiäisenruoat.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...