16. heinäkuuta 2011

Club sandwich


Paahdettua kokojyväleipää jonka välissä grillattua kanaa, rapeaksi paistettua pekonia, salaattia ja uunissa paahdetuilla kirsikkatomaateilla maustettua majoneesia. Mahtava ja maittava lounas tai välipala.

Kuumalla helteisellä säällä suosin kylmiä ruokia ja meillä yksi kesän suosikeista on voileipäkakku. Olinkin jo sitä valmistamassa tässä ja olin päässyt noin puoleen väliin kun se vähän ennen aikaisena joutui yllätysvieraiden nälkäisiin suihin, ja koska en ollut ehtinyt koristella ja viimeistellä kakkuani vielä ennen vieraiden ilmestymistä en sitten välittänyt edes viimeistellä sitä ja unohdin tyystin valokuvata, joten se voileipäkakku saa nyt sitten odottaa kunnes säät taas ovat suotuisat kylmää ruokaa haluaville ja koska täyte on mainitsemisen arvoinen omassa yksinkertaisuudessaan joten jatkan sitten sillä mitä itse söimme myöhemmin voileipäkakun sijaan.

Club sandwich on jokaisen hyvän hotellin baarin ruokalistalla, se vain kuuluu suurien kansainvälisten baarien ja hotellien maailmaan ja se on periaatteessa aina sama, vähän samaan malliin kuin McDonald’s, sitä tietää etukäteen mitä tilaa. Minulle Club Sandwich opetettiin valmistamaan yhteen kerrokseen vähän poiketen nykymaailman tavallisemmasta versiosta, double-deckeristä, siis kolmikerroksisesta voileivästä. Nimi tähän tulee siitä että voileivässä on täytettä kahdessa kerroksessa, kaksikerroksinen. Club sandwichissä on perinteisesti aina samat ainekset, mutta usein löytyy myös mukaelmia siitä, mutta se mainitaan aina listalla. Luin jostain että Club sandwich oli Windsorin herttuan ja herttuattaren herkkuja, ja itse herttuatar valmisti niitä voileipiä vierailleen.

Nykyään voileipä useimmiten on kolme kerroksinen johon pannaan alimmaiseen kerrokseen grillattua kalkkunaa tai kanaa ja toiseen väliin BLT, bacon-lettuce-tomato, siis pekonia, salaattia ja tomaattia. Koska kolmikerroksinen voileipä on niin korkea, ja se ei mahdu tavallisen ruokailijan suuhun kokonaisena, ja koska se myös pysyy huonosti, leipä yleensä pannaa pysymään cocktailtikuilla, jotka on hyvä muistaa irrottaa ennen syömistä, ja myös ilmoittaa asiasta vierailleen jos valmistaa kolmikerroksisia voileipiä.

Club Sandwichiin leipä kuuluu aina sivellä majoneesilla mutta siihen voi myös lisätä sinappia, ja tarkkaavainen huomaa jo että majoneesissa on sinappia. Jos valmistat leipiä retkiruoaksi niihin kannattaa ensin voidella ohuella voikerroksella jottei majoneesi imeydy liikaa leipään. Kostea leipä rikkoontuu helposti ja leivästä tulee vaikeasti syötävä. Usein club Sandwichin lisukkeena tarjoillaan perunasalaattia tai ranskan perunoita ja brittien saarilla sitä tarjoillaan hyvin usein Cole slaw salaatin ja/tai sipsien kera.

Mutta nyt takaisin tähän voileivän valmistukseen, koska meiltä jostain ihmeen syystä oli tomaatit loppu jääkaapista, voisin arvata että se mahdollisesti johtui siitä että juuri paahdoin ne kaikki uunissa samalla tavalla kuten uunissa paahdetut kirsikkatomaatit, joita viime vuonna vahingossa sain valmistettua ja joita nykyään valmistan aika usein. Tällä kertaa vain maustoin tomaatit hieman eritavalla johon palaan vielä myöhemmin. Mutta tuloksena oli ettei tomaatteja ollut saatavilla kun halusin tehdä voileivän ja joudin soveltamaan sen alkuperäisreseptistä eroten majoneesin kohdalla maustamalla tomaatin puutteessa uunissa paahdetuilla tomaateilla sekä samaan aikaan uunissa paahdetulla valkosipulilla.  Ja tämän voileivän kohdalla minun on sanottava, vaikka sen itse sanonkin että leipä vei kielen mennessään, jo voileipää ajatellessa ja sitä suunnitellessa vesi herahti kielelle, mutta ase makunautinto joka siitä oli tuloksena, sitä en osaa sanoin kuvata, se on vain itse maistettava.

Tämä on hyvä voileipä kun sinulla jääkaapissa sattuu olemaan jo valmiiksi grillattua tai keitettyä kanaa, ja suosittelen että kypsennät kanasi itse etkä käytä kaupasta ostettua grillattua broileria, siinä on aivan eri maku ja tähän voileipään pitää olla kanan oma maku joten voit kypsentää lintusi joko reseptini Uunissa paahdettua kanaa riisipedillä tai inkiväärikanaa ja jos haluat välttää liikaa rasvaa voit samalla reseptillä saada keittoa, lientä ja lintua salaatteihin ja voileipiin. Voit halutessasi käyttää tuoretta tomaattia tähän, mutta tämä paahdetuilla kirsikkatomaateilla höystetty majoneesi on herkkua jota lämpimästi suosittelen.
Tällä ohjeella saat syötettyä itsesi.

Club Sandwichvoileipä

kanaa
2 viipaletta kokojyvä paahtoleipää
2 rkl majoneesia
salaattia
mustaa pippuria
2 siivua pekonia
1 rkl paahdettuja kirsikkatomaatteja

Huuhtele salaatti huolellisesti ja anna sen kuivua lävikössä. Paahda leipäviipaleet kevyesti ja anna niiden jäähtyä hieman. Lusikoi kirsikkatomaattia pieneen kulhoon ja murskaa niitä kevyesti haarukalla. Lisää sekaan majoneesia ja sekoita hyvin. Mausta majoneesi suolalla ja vasta rouhitulla mustalla pippurilla oman makusi mukaan. Majoneesikastikkeen pitää olla hieman maustettua jotta se maustaa muutkin ainekset. Paista pekoni rapeaksi ja anna siitä valua liiat rasvat talouspaperille. Sivele kummallekin leipäviipaleille ohut kerros majoneesia, levitä salaattia toisella niistä. Leikkaa kana ohuiksi viipaleiksi ja lisää kerros sitä salaatille. Lisää pekoni kanan päälle ja lisää toinen leipäviipale kanneksi. Jos teet Double-deckerin, levitä majoneesia myös kolmannelle viipaleelle, mutta ane tälle salaattia ja kanaa, ja toiseen väliin BLT, siis pekonia, salaattia ja tomaattia joka tässä tapauksessa on majoneesissa. Kiinnitä Double-decker ennen leikkaamista kulmista cocktail-tikuilla. Leikkaa terävällä veitsellä leipä joko kahteen palaan vinottain, tai neljään palaan ja tarjoile heti. Club sandwich on aina parhaimmillaan juuri valmistettuna.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...