27. tammikuuta 2012

Quesadilla


Rapeaksi paistettua tortillaa jonka välissä herkullista kypsytettyä Cheddar juustoa, tuoretta tomaattia sipulia, paistettua tuoreella punaisella chilillä maustettua tulista jauhelihaa.

Tammikuun ruoantähteistä syntyy muitakin herkkuja kuten juustotäytteinen tortilla ja se on yksi helpoimpia ja monipuolisimpia tapoja hyödyntää ja uusiokäyttää ruoantähteitä. Pari tortillaa ja se mitä jääkaapista milloinkin sattuu löytymään, ja tortilloja jää usein syömisen jälkeen yli, ainakin nykyään.

Quesadilla jauhelihalla ja tomaateilla
Pelkistetyimmässä muodossaan Quesadilla muodostuu vain kahdesta tortillasta jonka väliin on lisätty mausteita kuten Jalapeñoa ja juustoa ennen sen paistamista pannulla. tämä tapa antaa jokaiselle kokille lukemattomia mahdollisuuksia saada herkullista vaihtelua ruoantähteilleen perinteisen pyttipannu lisäksi ja tortilloista saa joka kerralla hieman erilaisia ne muuntaen mausteilla ja täytteellä.

Paistetut tortillat leikataan paistamisen jälkeen pienemmiksi paloiksi, meillä useimmiten aina kuuteen osaan, ja tällä saat pikkupurtavaa nopeasti ja helposti isommallekin joukolle juomien seuraksi. Voit paistaa tortillat joko öljyssä kuumalla pannulla, tai ilman öljyä pinnoitetulla pannulla jos haluaa välttää liika rasvan syömistä, ja tähän voi käyttää maissitortillojen sen suomessa yleisemmän vehnätortillan sijaan, jolloin ruoka sopii myös keliaakikoille ja laktoosiahan tässä ei ole jos juusto on kypsytetty, vegaani taas valitsee täyteen oman ruokavalionsa mukaan.
Hapankermaa quesadillan kera

Täytteenä juuston lisäksi sopivat monen monta jo kypsennettyä ruokaa kuten esimerkiksi kanasuikaleet, jauheliha, sipuli, maissi, pavut ja tuoreet vihannekset kuten tomaatti, sipuli, salaatti, kurkku, tuore korianteri nyt vain mainitakseni joitakin. Kokeile esimerkiksi tulisten kanafajitasten tähteitä Quesadillaan.

Cheddar juuston lisäksi tähän sopii myös muut kypsennetyt juustot tai savustettu juusto. Määrä käytettyä tuoretta Jalapenõa tai chiliä määrittelee ruoan tulisuuden, ja tämä määrä on jokaisen kokin päätettävissä. Ota tavaksi aina koemaistaa chiliä, jotta varmasti tiedät sen tulisuuden, sen sijaan että luotat kaupan määritelmiin.

Virheitä sattuu meille kaikille, ja kaupassa voi olla toinen tuote aivan väärässä paikassa väärällä etiketillä, mutta saman chililajikkeen tulisuus vaihtelee myös niiden kasvupaikan ja kasvuolosuhteiden mukaan joten alla mainittu chilin määrä on vain viite.

Paistettu quesadilla leikattuna
Jo kaksi Quesadillaa on jo riittävästi normaalinälkäisille ihmisille, kun taas kokemukseni mukaan teini-iässä olevat kasvavat pojat tarvitsevat koko ajan vähän enemmän kaikkea muonitusta. Pääruokana lisäksi sopii raikas vihersalaatti ja tarjoile lämpimät kokonaiset Quesadillat joko Guacamolen tai hapankerman kera pääruokana, tai paloiteltuna naposteltavana sormiruokana.

Juustoinen Quesadilla


2 tortillaa
1 dl juustoraastetta
1 tuore chili tai Jalapeño
öljyä paistamiseen

Paloittele chili ja poista sen sisustasta valkoiset kalvot ja siemenet, jollet halua Quesadillastasi tulista. Hienonna chili. Raasta juusto kulhoon ja sekoita sen sekaan chili. Pane paistinpannu kuumenemaan hellalle ja lorauta tilkka öljyä pannulle vasta kun se on lämmin. Paista toista tortillaa keskilämmöllä pannulla ja käännä se. Lisää täyte paistetulle tortillan pinnalle, älä levitä täytettä aivan reunaan asti. Lisää toinen tortilla täytteen päälle ja paista tortillaan kunnes se on saanut kauniin ruskean paistopinnan. Käännä tortilla varovasti ja paista samoin toiseltakin puolelta. Nosta Quesadilla pois pannusta ja paloittele se heti jos se syödään sormin. Tarjoile salaatin ja Guacamolen tai hapan kerman kera.

5 kommenttia:

  1. Nämä ovat kivoja tosiaan kun on vähän sitä ja vähän tätä tähteellä, pikaruokaa parhaimmillaan, etenkin kesällä kun voi heittää grillille kuumenemaan. Mutta menee myös pannulla ja liedelle nostetulla parilalla.

    Joko flunssa helpottaa?

    VastaaPoista
  2. Quesadillat on kyllä loistavia, näin meillä käytetään tortillat nykyään lähes aina. Uutena "villityksenä" täytteenä pesto, tomaatti ja mozzarella. Suosittelen :P

    VastaaPoista
  3. hei campasimpukka ja kiitos kysymästä. flunssa kehittyi kivan äreäksi poskiontelon tulehdukseksi joka oli pahimmillaan nyt viikonloppuna, nyt vihdoin vaikuttaa sille että elämä alkaa olla voitolla...ja henki taas vetää kunnolla

    VastaaPoista
  4. muttei järki taas vielä ole aivan tasoissa...jup, kaikenlaiset lättyset ovat kivoja tähteiden hyödyntämiseen. ja kiitos kommentistasi, campasinpukka!

    VastaaPoista
  5. hei kirsi, ja kiitos sekä kommentistasi että vihjeestä. italialainen quesadilla? kuulostaa ihan hyvälle vaihtoehtoiselle täytteelle.;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...