16. tammikuuta 2012

Ruokaisa pekonivuoka


Kahdella tavalla valkosipulilla maustettuja kermaperunoita, rapeaksi paistettua pekonia, läpinäkyväksi kuullotettua sipulia ja kauniin ruskeaksi paahtunutta kypsytettyä juustoa pinnalla. Huokeaa ja helppoa herkkuruokaa joka sopii tiukkaankin ruokabudjettiin.

Vaikkei tämä ruoka sinänsä ole mitään uusiokäyttöä jota lupasin harrastaa nyt tammikuussa, ajattelin että se sopii tänne tammikuun ruokien sekaan. Pitäähän sitä syödä muutakin kuin vain vanhaa ruokaa, oli se sitten miten haastavaa ja jännittävää tahansa uusiokäyttää ruoan tähteitä ja tämä pekonivuokani on huokeaa ruokaa jota on helppoa valmistaa, suurellekin joukolle ja se perustuu valkosipuliperunoihin, mutta siinä on sen lisäksi myös rapeaksi paistettua pekonia, ja hieman sipulia jos siitä pitää.

Ruoka syntyi alkujaan opiskeluvuosinani, se alkoi tavallisesta mutta herkullisista valkosipuliperunoista joista halusin vähän ruokaisammat. Keksin lisätä rapeaksi paistettua pekonia ja tällä perunavuoalla ruokittiin monta kertaa paljon väkeä, ruoka on huokean hintaista ja siitä riittää pitkälle varsinkin jos tarjoilee sen hyvän punaviinin, rapean patongin ja vihreän salaatin kera. Vaikeammaksi ruoka muuttu jos päätät itse ensin valmistaa savupekonin ruokaan.

Sipulin voit joka ruskistaa jos pidät ruskistetun sipulin voimakkaasta mausta, itse kuullotan sen vain läpinäkyväksi yhden valkosipulin kynnen kanssa. Vuokaan lisätään tämän kuullotetun valkosipulin lisäksi kaksi raakaa, hienonnettua valkosipulinkynttä jotta ruoka saa syvemmän valkosipulin ulottuvuuden. Tähän voi myös käyttää timjami mausteena, varsinkin tuoretta timjamia kannatta lisätä pekonin sekaan kun se ladotaan uunivuokaan, se antaa ruoalla kivaa vehreyttä. Käytä tähän jauhoisia perunoita, tai yleisperunoita. Kovamaltoisesta perunasta ei tässä tule hyvää ja lisää mietteistä perunasta voit lukea tekstissäni nokkosperunamuusia ja kesällä tämän ruoan voi hyvin valmistaa uusista perunoista ja reseptissäni valkosipuliperunota nopeutetulla tavalla voit katsoa miten voit noeputtaa tämänkin ruoan valmistusta soveltaen sitä tapaa tähän ruokaan. Kermaperunoiden ravintosisältä löytyy Finelin sivuilta, mutta siinä ei ole mukana pekonia jota tässä on.

Perunoiden pinnalle voi myös rastaa juustoa, mutta tämä kannattaa lisätä vasta uunissa paistamisen lopussa, jottei juusto pinnalla turhaan pala karrelle. Juuston pitää vain sulaa ja saada kaunista väriä. Mikä tahansa juusto käy, mutta kypsytetty maukas juusto sopii parhaiten. Huomaa vain että sekä pekonissa että juustossa, varsinkin pitkään kypsytetyssä juustossa on suolaa, joten sen määrä on arvioitava ruokaa valmistaessa jottei ruoasta tule liian suolaista. Suolaa on helpompi lisätä ruokaan, en ole vielä mistään löytänyt tapaa jolla suolaa saisi poistettua ruoasta. Vuoka maustetaan sekä valkopippurilla että mustalla, tämäkin jotta helpoiten ruoka saa syvemmän maun, eikä vain maistu perunalle. Kerman sijaan voit myös käyttää kerma-maitoa ja laktoosittomaksi saat ruoan käyttämällä laktoosittomia maitotuotteita tavallisten sijaan. Jos mieluummin syöt kalaa pekonin sijaan voit myös kokeilla reseptiäni perinteistä lohilaatikkoa. Tällä reseptillä ruokit neljästä kuuteen henkeä.

Ruokaisa pekonivuoka
1 kg perunoita
n 200 g savupekonia
3 valkosipulinkynttä
1 iso sipuli
4-5 oksaa tuoretta timjamia
5-6 dl kermaa
2-3 tl suolaa
¼ -½ tl mustaa pippuria
oliiviöljyä paistamiseen
2-3 dl juustoraastetta

Huuhtele timjami huolellisesti ja anna sen kuivua kokonaan. Kuori sipuli ja hienonna se. Suikaloi pekoni ohuiksi puolen sentin leveiksi suikaleiksi ja paista ne rapeiksi kuumalla pannulla. Hienonna valkosipulin kynnet. Ota pekonit sivuun ja kuullota sipuli pekoninrasvassa pannussa miedolla lämmöllä läpinäkyväksi. Lisää yksi valkosipulinkynsi pannulle aivan lopussa jotta sekin saa hiota vähän ja valkosipulin tuoksu leviää keittiössä. Kuori perunat ja viipaloi ne ohuelti. Voitele uunivuoka kevyesti oliiviöljyllä ja lado alimmaiseksi vuokaan puolet perunoista. Ripottele päälle pekoni, sipuli ja loput valkosipulista tasaiseksi kerrokseksi. Riivi timjamista lehdet ja ripottele nekin tasaisesti vuoan pinnalle. Mausta myös suolalla ja pippurilla ja lado loput perunat päälle. Kaada vuokaan kermaa kunnes 2/3 osaa perunoista peittyy ja paista uunissa 45 minuutista 1 tuntiin 175 asteen lämmössä kunnes kerma on imeytynyt perunoihin. Lisää pinnalle juustoraastetta kun oin puoli tuntia paistoaikaa on jäljellä, jos juusto tummuu liikaa pidentyneen paistoajan takia, peitä se voipaperilla lopuksi paistoajaksi. Tarjoile perunavuokaa raikkaan vihersalaatin ja rapean patongin kera.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...