11. lokakuuta 2011

Tuliset kanafajitakset


Tulisia rapeaksi ruskistettuja kanasuikaleita, tuoretta avokadoa, juustoa ja makean mangochutneyn ja happaman ranskan kerman kanssa käärittynä herkullisiin lämpimiin maissitortilloihin.

Nuorena tyttönä luin kirjaa ja siellä toinen päähenkilöistä oli hulluna tacoihin, joihin en silloin vielä ollut saanut tutustua. Suureksi onneksi pääsin hyvin pian tämän jälkeen ensimmäistä kertaa syömään Taco Belliin, ja totesin että olin samaa mieltä asiasta. Tämän jälkeen söin tacoja aina kuin vain oli mahdollista ja kun muutin ensimmäiseen omaan kotiini oli tarjolla melkein aina tacoja. Tacojen valmistus muuttui vuosien mittaan, mutta siihen käytettiin aina Pop’s Pimen chilitahnaa, se oli salainen mausteeni jonka toin mukanani Seychelleiltä ja syy miksi kastikkeeni oli, ja on vielä edelleen paljon parempi kuin kenenkään muun. Tacot vain on harmillisen kovia syödä, joten kun löysin pehmeät maissista valmistetut tortillat alkoi ruoka muuttua vieläkin enemmän. Suureksi harmikseni minun on nyt myönnettävä että vaikka olen ylpeä että valmistan kaikki alusta alkaen itse, jotenkin jossain matkan varrella unohtui tacot, tortillat ja fajitakset. Vuosia ostin aivan turhaan maustesekoitusta, jonka aivan yhtä hyvin, tai oikeastaan paremminkin voit itse tehdä. Ja tämä ilman mitään lisäaineita. Onneksi meillä syötiin muutakin kuin vain ja ainoastaan tacoja kaksi kymmentä vuotta, olisi muuten jälkikasvu voinut olla vähän yksipuolisesti ravittu.

Suureksi harmikseni en vielä ole täällä Suomessa löytänyt oikeanlaisia maissijauhoja mistään joten joudun vielä tästedes ostamaan maissitortillani kaupasta valmiina, asia joka nyt harmittaa inua suuresti kun sen vihdoin ja viimein keksin. Fajitas tulee sanasta nauha, ja se liha millä pehmeät tortillat täytetään on leikattu pitkiksi suikaleiksi ja jotta suikaleet olisivat tarpeeksi pitkiä on ne leikattava kokonaisesta kana rintafileestä. Voithan sitä myös käyttää valmiita kanasuikaleita muttei ne ole yhtä pitkiä.

Fajitakset ovat siitä helppoja valmistaa että kana vain kypsytetään mausteiden kanssa, muut lisukkeet leikataan suupaloiksi ja sitten jokainen saa itse täyttää uunilämpimän tortillansa oman makunsa mukaan. Leikatut kanasuikaleet voi maustaa ja antaa tekeytyä jääkaapissa jopa vuorokauden niiden kypsentämistä ennen, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Tällä tavalla säästyy kaikelta piilosuolalta ja piilosokerilta makeutusaineiden erimuodoissa ja makuvahventeista jota mausteseokset aina sisältävät. Itse etsin edelleen sitä optimaalista tortillaa, sitä kaikista herkullisinta suupalaa, ja samaa on jatkunut aivan alusta lähtien ja tulee varmaan jatkumaan aikojen loppuun asti. Juuri nyt siihen sisältyy nämä alla mainitut raaka-aineet. Näihin sopii myös täytteeksi lämmin esikeitetty irtomaissi, tai pavut.

Tämä ruoka sopii hyvin keliaakikoille koska se ei sisällä gluteenia, siinä ei myöskään ole kanan munaa ja laktoosille allerginen voi korvata tavallisen ranskan kerman laktoosittomalle sellaisella jos vain muistaa että juuston on vähän kypsytettyä jolloin siinäkään ei ole enää yhtään laktoosia.

Sitruunan mehun voit hyvin korvata limetillä, sitä käytetään vain maustamaan avokadoa, sekä estämään sen tummumista mutta tuore korianteri on pakollista, ilman sitä tämä ei ole yhtä hyvää. Tähän voisi myös käyttää Guacamolea avokadon sijasta. Toinen pakollinen ainesosa on mangochutney, ja se sopiikin aivan loistavan hyvin tulisen paistetun kanasuikaleiden kera mutta myös ranskan kerma taltuttaa tätä tulisuutta. Tässä versiossa ei ole ollenkaan käytetty tomaattia, mikä on yleistä joten tortillat tarvitsevat muutakin täytettä kuin vain itse nauhoja, ja se onkin toinen syy miksi tämä suorastaan vaatii mangochutneytä seurakseen. Juustoraasteena voit käyttää aivan tavallista Goudaa koska muut ainekset ovat niin vahvan makuisia joten hienompi ja maukkaampi juusto menisi tavallaan aivan hukkaan tässä.

Suomessa tortilloja myydään kahdeksan tortillan pakkauksissa, ja noin kaksi on riittävä jokaiselle ruokailijalle, jolleivät ne ole nuoria teini-ikäisiä kasvavia poikia jotka syövät kyllä kaiken kuin vain lähtee irti padasta mutta tällä ruokit noin nelisen ruokailijaa.

Kana fajitas
8 maissitortillaa
3 kanan rintaa
oliiviöljyä
1 sipuli
1-3 tl jeeraa
1-3 tl chilitahnaa
1-2 savustettua paprikajauhetta
2 valkosipulin kynttä
1 tl korianterin siemeniä
½ tl rouhittua mustaa pippuria
suolaa

Tortillojen lisukkeeksi:
1 avokado
sitruunan mehua
juustoraastetta
ranskan kermaa
tuoretta korianteria
Mangochutneyta 

Fajitakset:
Ota kana ulos jääkaapista temperoitumaan. Kuori valkosipuli ja hienonna se. Hienonna morttelissa korianterin siemenet ja jeera jollei se ole jauhettua. Leikkaa kanafileet ohuiksi pitkiksi suikaleiksi. Sekoita kulhossa savustettu paprikajauhe, murskattu korianteri, jeera, chilitahna ja hienonnettu valkosipuli. Mausta suikaleet mausteseoksella ja anna niiden tekeytyä yön yli jääkaapissa tiiviissä rasiassa, tai paista ne heti. Kuori sipuli ja silppua se hienosti. Sekoita sipuli kanan sekaan, suolaa suikaleet ja paista ne oliiviöljyssä kuumalla pannulla. Anna kanan ruskistua oikein kunnolla ja paista se pienissä osissa jotta liha ruskistuu eikä kiehu. Pidä lämpimänä kunnes on aika syödä.

Lisukkeet:
Huuhtele korianteri ja anna sen kuivahtaa lävikössä. Halkaise avokado ja poista sen sisustasta sen siemen. Kuori avokado ja kuutioi sen liha. Pane avokado pieneen kulhoon ja purista sitruunasta mehua päälle. Sekoita kunnolla jotta sitruunaa on joka puolella avokadoa ettei se tummu. Asettele kaikki lisukkeet omiin kulhoihinsa lusikan kanssa, ja pane ne esiin ruokapöydälle. Lämmitä tortillat uunissa niiden ohjeiden mukaan ja tarjoile ne heti lämpiminä. Täytä lämpimät tortillat mieleisilläsi täytteillä ja nauti ihanasta kana fajitasista.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...