10. toukokuuta 2011

Fenkolilla maustettu kanapiiras


Herkullista kanapiirakkaa jossa paistettua pekonia, herkkusieniä, kanaa, paistettua sipulia ja fenkolia rapeassa piirakkataikinassa. Mitä maittavinta helposti mukaan otettavaa retkiruokaa joka ospii hyvin myös juhliin.

Olin tässä taannoin tilaisuudessa johon valmistin piirakan jonka reseptiä on paljonkin tivattu, joten tämä on erityisesti teille jotka olitte siellä paikanpäällä maistamassa piirakkaa. Ja teille jotka ette voi syödä sieniä, tästä tulee vaivan yhtä hyvää ilman sieniä. Ja te jotka taas vuorostanne pidätte sienistä, ruskeiden herkkusienien sijaan tähän voi hyvin käyttää syksyn sienisatoa, kun sitä alkaa tulla. Voin suositella tähän hyväksi todettuina herkkutatteja ja kantarelleja nyt mainitakseni pari.

Valmistan aina itse piirakkataikina, jollei ole jotain estettä kuten tällä kertaa kun olin polttanut neljä oikean käden viidestä sormesta samalla kertaa ja voin vain todeta että älkää koskaan käyttäkö kattilaa uunissa, sen kahvat ovat yhtä kuumia kuten koko kattilakin, ei kuten sitä hellalla käyttäessä, kahvat ovat vähän viileämmät. Tämän sormiensa polttamisen suhteen suosittelen samaa kikkaa jonka jo mainitsin kirjoituksessani keittiön minimivarustus. Jos poltat itsesi, älä pane palanutta kohtaa ei kannata panna kylmään jäiseen veteen vaan pane se sen sijaan kuumaan veteen, niin kuumaan kuin palanut kohta vain sietää. Palanut sormi on paras panna aluksi lämpimään veteen ja vaihtaa vettä pikku hiljaa lämpimämpään kunnes palannut tunne on mennyt ohi. Tämä kestää hyvän tovin, ja palanut kohta jomottaa koko ajan kunnes se yhtäkkiä vain lakkaa. Tällä tavalla lämpimällä vedellä, siis kaiken opitun ja järjen vastaisesti, lämminvesi ja kuumavesi vähentävät palohaavan muodostumista ja parhaimmassa tapauksessa se voi jopa hävitä tyystin. Tämä vaikka poltit näppisi ihan oikeasti ja kunnolla. Kun palanut kohta on lopettanut jomottamisen siihen voi lisätä tavallista voidetta, ja jollei tällaista ole käsillä, vaikka se keittiössä olisi suotavaa, voi hädässä käyttää tavallista voita tai oliiviöljyä. Huomioi vain ettei se saa olla maustettua sellaista.
Kuitenkin sain tämän piirakan täytteineen väkerrettyä juhliin, ja vasta nyt kun selkä alkaa olla palautunut normaaliin, mikä se nyt sitten tapauksessani onkaan, voin taas kirjoitella tekstin näille ruoalle joita sairastellessani olen saanut aikaisin.

Käytin piirakan täytteeseen tietysti koipi-reisi-paloja jotka ovat kaikista maukkaimpia, esikypsytin ne aivan samalla tavalla kuten reseptissäni aprikoosi-kanapiirakka. Piirakassa on myös paljon sipulia, joka on halpaa, ja fenkolia. Tämä jotta piirakassa olisi jotain muutakin kuin vain kanaa. Iso näyttävä piirakka on paljon hauskempaa panna esille salaatin kera kevään ja kesän juhliin, kuin ohut lättänä paistos. Mausteena käytin mm rakuunaa, jonka hieman lakritsimainen maku täydentää samalla sitä korostaen. Keskiajalla käytettiin varsin paljon kanan munaa sidosaineena juuston lisäksi joka koska tämä on keskiaikainen piirakka, lisäsin täytteen sekaan kanan munaa, jotta täyte kiinteytyy. Tässä tapauksessa lisäsin myös piirakan kypsentämisen jälkeen kanalientä, jotta kaikki tyhjät paikat piirakassa täyttyvät, samaa tekniikkaan käytetään muu muassa englantilaisessa porsaanlihapiirakassa, "Porkpie" jota siellä vielä tänäkin päivänä syödään. Tätä piirakkaan sopii syödä joko kylmänä retkiruokana piknikillä, tai tarjoilla kotona osana seisovan pöydän tarjontaa kevään ja kesän juhlissa rapean vihersalaatin kera ja toinen kanapiirakka  jota myös voit kokeilla on keskiaikainen aprikoosi-kanapiiras.

Kanapiirakka fenkolilla

Piirakkataikina:
300 g voita
5½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl vettä

Piirakan täyte:
3 isoa kanan koipireistä
n 200 g pekonia
1 iso fenkoli
300 g ruskeita herkkusieniä
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 tl rakuunaa
suolaa
mustaa pippuria
1 kanan muna
kananlientä
2 liivatelehteä

Piirakkataikina:
Murustele voi sormilla vehnäjauhojen kanssa kunnes se on ryynimäistä. Lisää sekaan leivinjauhe ja vesi. Sekoita kunnolla ja muovaa taikinasta kaksi samankokoista kiinteää palloa. Kääri kumpikin taikinapallo tiivisti muovikelmuun ja pane ne jääkaapin viileään tekeytymään ja kovettumaan vähintään puoleksi tunniksi.

Täyte:
Aloita kypsyttämällä kana. Kun se on kypsää, anna sen jäähtyä rauhassa jollei sinulla jo ole kypsää kanaa odottamassa. Kuori sipuli ja suikaloi se. Kuullota sipuli läpikuultavaksi tilkassa oliiviöljyssä miedolla lämmöllä. Lisää sekaan lopussa hienoksi pilkottu valkosipuli. Paloittele kypsä kana joko sormin tai haarukalla suikaleiksi. Lisää sipuliseos ja kana sipulin sekaan ja kaada viinietikka päälle. Sekoita hyvin ja anna tekeytyä puolisen tuntia. Lisää sekaan kanalientä jos seos alkaa näyttää hyvin kuivalta. Mausta täytä jauhetuilla mausteilla unohtamatta suolaa ja pippuria. Piirakan täytteen pitää olla aika vahvanmakuista, hieman hapanta mutta kuitenkin makeaa aprikoosien takia. Anna täytteen jäähtyä kokonaan ennen kuin lisäät raa’an kanamunan sekoittaen kunnolla.

Piirakan kokoaminen:
Ota toinen taikinapallo kanneksi ja kauli siitä noin puolen sentin paksuinen pyöreä levy. Levyä on helppoa kaulita joko jauhotulla pöydällä tai leivinpaperilla. Rullaa taikina levy kaulimeen ja nosta se varovasti vuoanpäälle josta annat sen kieriä vuoan päälle. Painele varovasti sormilla taikina vuoan reunoihin asti. Anna reunojen roikkua reunan yli niitä vielä viimeistelemättä tässä vaiheessa. Täytä piirakka täytteellä ja kauli toisesta taikinapalsta kansi piirakalle. Tämän levyn ei tarvitse olla yhtä iso kuin pohjan, sen on vain riitettävä vuoan reunoihin asti. Rullaa samalla tavalla kansilevy kaulimeen ja kieritä se kaulimesta piirakan kanneksi. Viimeistele piirakan reunat pari kolme senttiä reunan ulkopuolelta ja rypytä kauniisti alapuolen reuna kannen päälle vuoan reunalle. Voit myös koristella piirakan kannen suikaleilla, lehdillä tai muilla kuvioilla piirakan kanteen on kuitenkin tehtävä pari kolme reikää, josta höyry pääsee poistumaan piirakan täytteestä, sekä hyytelö saadaan kaadettua sen sisään. Sivele kansi raa’alla vispatulla munalla ja paista piirakkaan 200 asteen lämmössä uunissa noin 30–40 minuuttia kunnes piirakka on saanut kauniin värin ja taikina on kovettunut. Valmista kanaliemi ja mittaa se, lisää ohjeen mukaan liivatetta siihen. Liota liivate kylmässä vedessä. Kiehauta liemi ylös ja lisää sekoittaen lionnut liivate. Kaada lämmin liivateliemi haaleaksi jäähtyneen piirakan kannen reiästä pienissä osissa, varovasti, kunnes sinne ei enää mahdu lisää. Anna piirakan jäähtyä vähän aikaa ennen kuin aloitat hyytelön kaatamisen reistä sisään. Anna piirakan asettua kunnolla ennen sen tarjoilemista, ja mielellään maustua jääkaapissa yön yli. Älä lämmitä piirakkaan, se on tarkoitettu kylmäksi ruoaksi. Ota se kuitenkin ulos puolisen tuntia ennen syömistä ja taroile se rapean vihersalaatin kera.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...