14. joulukuuta 2012

Joulun appelsiinichilisuklaa



Chilillä, appelsiinillä ja inkiväärillä maustettua suklaata sekä pistaasipähkinäsuklaata ja kookossuklaata viime tipassa nopeasti joko ystävälle ruokalahjaksi jouluna tai omaan herkutteluun.

Tänä jouluksi valmistin taas tapani mukaan omaa suklaata ja sainkin aikaiseksi parikin hyvin kiinnostavaa suklaamakua se perinteisen jokavuotisen inkiväärisuklaani lisäksi. Tavallisemman pistaasipähkinän ja kookoksen lisäksi valmistin myös suklaata jossa oli kuivattua chiliä inkiväärin ja hillottujen appelsiininkuorien kanssa joka on aivan mahtavaa. Suklaa on jo maistelussa loppunut, joten joudun sitä jouluksi lisää tekemään. Voit myös kokeilla reseptiäni joulun makeat marmeladit mutta ne vaativat vähän pidemmän valmistusajan kuin nämä pikamaustetu suklaat, koska niiden on kuivuttava jonkin aikaa ennen niiden sokerissa kierittelyä jotta ne eivät sula.

Jollei muuta niin ainakin chiliappelsiininkiväärisuklaata joka oli aivan yliveto, niin mahtavaa etten kyllikseni meinannut saada. Mutta sen chilin kanssa on oltavat varovainen ettei sitä tule liikaa. Itse olin tyytyväinen chilin määrään mutta muut maistelijat eivät olleet aivan  yhtä vakuuttuneita chilin määrästä, tai sen pikemminkin sen tulisuudesta. Joten kannattaa varmistaa chilin tulisuus ja yrittää huomioida sen tulisuus suklaan seassa. Pistaasipähkinät voi halutessaan paahtaa, ja tähän voit myös käyttää suolattuja pistaaseja, myös kookoksen voit paahtaa kuivalla pannulla ennen sen lisäämistä suklaaseen.

Kuivattua punaista chiliä, hillottua inkivääriä ja hillottua appelssinikuorta
Tummana suklaana käytän niin tummaa suklaata kuin vain kaupasta löydän, noin 60–80 % on hyvää tähän, ja lisään sen sulatettua vain mausteet ja anna suklaan jäähtyä ja kovettua, tämän helpompaa itse valmistettua lahjaa tuskin on, ja parasta tässä on että saat nämä tehtyä vaikka keskellä yötä kunhan sinulla vain on tarvittavat raaka-aineet kotona jo valmiina kaapissa. Parasta tässä on se että tumma suklaa on terveellistä joten sitä voi hyvällä omallatunnolla syödä, varsinkin kun siihen ei lisää mitään sokeria. Esimerkiksi kookossuklaa ja pistaasisuklaa sopivat myös karppaajille kun sen sijaan hillotut hedelmät suklaassa taas eivät. Käytä suklaaseen noin desin verran kookosta tai pistaasipähkinää noin reilun sadan gramman tummaa suklaalevyä kohden.

Suklaa ei saa koskaan olla suorassa kosketuksessa lämmön kanssa, eikä siihen saa lisätä vettä, silloin se juoksettuu eikä suklaan valmistuksesta ei tule mitään.  Nämä maustetut suklaat säilyvät huoneenlämmössä, ja voivat olla esillä koko joulun ajan, jos niitä siihen riittää. Tänä vuonna lisäsin suklaaseen myös ripauksen suolaa josta se mielestäni sai sitä jotain. Tummassa suklaassa ei ole samaa ongelmaa kuin makeammassa suklaassa, että se voi joskus olla liiankin makeaa, mutta suola tuo kivan pikkulisän suklaaseen. 

Omatekoiset suklaat ovat myös mainio tuliainen, tai ruokalahja muulloinkin kuin vain jouluksi. Löydät inkiväärisuklaareseptini tekstistäni joulun suklaaherkut, josta myös löydät glögitryffelit joita lämpimästi suosittelen muulloinkin kuin vain jouluksi unohtamatta machatryffeleitä.

Appelsiinichilisuklaa
125 g tummaa suklaata
1 tl kuivattu chiliä
1 rkl hillottua inkivääriä
ripaus suola

Pistaasipähkinäsuklaa
 125 g tummaa suklaata
1 dl pistaasipähkinöitä
ripaus suola

Kookossuklaa
125 g tummaa suklaata
1 dl kookoshiutaleita
ripaus suolaa

Jokainen suklaa valmistetaan aivan samalla tavalla. Leikkaa liian isot mausteet sopivan kokoisiksi paloiksi. Esimerkiksi pähkinät voivat olla liian isoja, kuten inkiväärinpalat ja myös appelsiini. Chili sen sijaan kannattaa jauhaa hienoksi morttelissa. Murenna suklaa pienemmiksi paloiksi ja sulata se kulhossa vesihauteessa. Sulata suklaa miedolla lämmöllä, mitä pienempiä paloja, sitä nopeammin se sulaa. Vuoraan laakea astia tai vuoka voipaperilla ja sivele sen pinta kevyesti neutraalin makuisella ruokaöljyllä kuten esimerkiksi rypsiöljyä tai manteliöljyä. Ripottele astian pohjalle haluamasi mausteet ja kaada sulanut suklaa päälle aloittaen keskeltä. Kaada suklaata hitaasti keskustan jälkeen kiertäen reunoja niin suklaan mausteet eivät kasaannu sulan suklaavirran takia kaikki kokoon samaan paikkaan kasaksi. Anna suklaan jäähtyä viileässä. Leikkaa suklaa vinoiksi paloiksi kuumalla veitsellä ja nauti.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa aivan niin hyvältä kuin näyttääkin! Ihan en ehdo jouluksi kokeilemaan mutta ensi vuoden puolella kyllä. Tänä jouluna on testailtu eri suklaamakeisia ja yksi suosikkini oli ehdottomasti pistaasin ja valkosuklaan yhdistelmä, joten tuo chili on varmasti juuri niin hyvää suklaan kanssa kuin kuvittelisin.. ;)


    VastaaPoista
  2. hei essuliini ja kiitos kommentistasi. kyllä näitän appleisiinichilisuklaata ehtii vielä valmistaa jouluksi kunhan vain ostat hillottua appelsiinikuorta kaupasta valmiina, ja jollei sitä löydy niin pahimmassa tapauksessa voit korvata sen sukaatilla, mikä ei ole appelsiiniä vaan sitruunaa...niin saat jotain vähän sinnepäin viimetipan herkutteluun tai jahlaksi ystävälle;)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ihanalta :) laitan reseptin korvan taakse ja ehkä tätä syödään meillä sitten joulun jälkeen kun ehtii taas leipomaan.

    VastaaPoista
  4. hei anemi ja kiitos kommentsitasi! niin, voihan sitä suklaata syödä ympärivuoden, nämä erinlaiset suklaakokeilut nyt vain minulla sattuvat tapahtumaan yleensä näin joulun tienoilla...;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...