4. joulukuuta 2012

Höylätyt mantelipiparit



Mantelisia piparkakkuja, pikanopeasti viimetippaan leivottavia joulunpelastajia, juustohöylällä höylättyjä herkullisia ja vaivattomia mantelipipareita. 

Meillä suvussa jo monessa sukupolvessa onneton historia herkullisen mutta aivan toivottoman vaikeasti leivottavan piparkakkutaikinan kanssa lähestyy jo 70 vuotta, joten innostun joka joulu aina kokeilemaan sekä uusia reseptejä että tapoja leipoa ja nämä höylätyt piparkakut ovat jo hyväksi todettu tapa jolla saa taivaallisen herkullisen mutta erittäin vaikeastikin leivottavan piparkakkutaikinan hyväksyttävään muotoon ja jouluna tarjolle rasittamatta omia hermojaan liikaa. 

Viipaloitus mantelipiparkakkutaikinaa
Piparit saa myös valmistettua nopeasti kun taikinan kauliminen jää väliin joten nämä piparit eivät sovellu samalla tavalla lapsille leivottavaksi vaan ovat luonnollisempia aikuisille yömyöhään aaton aattona tai juuri ennen joulujuhlia hirveässä kiireessä leivottaviksi. Piparitaikinan sekaan lisätään sen valmistusvaiheessa mantelilastuja ja se muotoillaan vain rullalle, pannaan jääkaappiin tekeytymään ja höylätään nopeasti juustohöylällä ohuiksi parin millin paksuisiksi viipaleiksi. 

Tällä samalla kikalla voit myös hyödyntää kaupasta ostettua piparitaikinaa. Ja jos käytät valmista piparkakkutaikinaa sen itse valmistamisen sijaan, parhain tapa saada mantelilastut piparitaikinaan on kaulia paksuhko levy jonka päälle mantelilastut sirotellaan. Tämän jälkeen taikina kääritään kokoon tiukaksi rullaksi, rullataan tiiviiksi pötköksi ja pannaan jääkaappiin jähmettymään tunniksi pariksi tiivisti muoviin käärittynä. Kun taikina on kovaa, höylää siitä siivuja joko juustohöylällä jos haluat oikein ohuita pipareita, tai leikkaa se terävällä veitsellä sopivan paksuiksi viipaleiksi. Nopeaa suolaista jouluista tarjottavaa on Stilton piparkakkukiekot jota myös saat nopeasti valmistettua piparkakkutaikinasta mutta voit myös kokeilla reseptiäni kuusenkerkkäpiparit

Kokonaisia neilikoita
Tämän piparkakkutaikinan mausteet ovat pelkistetyt, ne ovat perinteiset piparkakkumausteet, neilikka, inkivääri, kardemumma, kaneli sekä pomeranssinkuori mutta itse taikina on tehty speltvehnästä joka antaa sille vähän pähkinäisemmän maun joka sopii hyvin yhteen manteleiden kanssa. Tässä piparkakkutaikinassa on käytetty sekä voita että kermaa, jotka voit korvata laktoosittomalla voilla ja kermalla jos sinulla on ongelmia laktoosin kanssa. Ja koska piparit eivät tarvitse mitään sitkoa koska ne höylätään voi speltin sijasta näihin pipareihin käyttää tattarijauhoja ja osan joko riisijauhoja tai maissijauhoja jos sinulla on gluteenin kanssa ongelmia. Jauhojen määrä voi vähän vaihdella jos korvaat speltjauhot. 

Saat piparkakuista joko vaaleita tai tummia riippuen siitä käytätkö vaaleata vai tummaa siirappia ja suosittelen tähän ruokosokerisiirappia jos sitä satut löytämään, sillä piparit saavat kivan lakritsamaisen tummemman sävyn. Tällä reseptillä saat noin 30–40 piparkakkua tietenkin vähän riippuen niiden koosta ja piparien paksuudesta ja resepti on helposti tuplattava jos on tarvetta isommalle satsille pikanopeasti leivottavia piparkakkuja.

Höylätyt mantelipiparit
75 g voita
1 dl ruokosokeria
½ dl ruokosokerisiirappia
½ dl kermaa
2 tl kanelia
¼ tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
2 tl pomeranssinkuorta
2 tl kardemummaa
½ tl suolaa
3½-4 dl kokojyvä speltjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1-2 dl mantelilastuja

Jauha kaikki kokonaiset mausteet hienoksi yksi kerrallaan morttelissa. Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Mittaa jauhot taikinakulhoon, lisää suola sekä mantelilastut ja sekoita kaikki keskenään. Lisää kattilaan sulaneen voin sekaan sokeri, siirappi ja jauhetut mausteet ja sekoita kaikki kunnolla. Odota kunnes sokeri ja siirappi ovat voin ja mausteiden kanssa sulautuneet seokseen. Kaada lämmin mausteseos jauhojen päälle taikinakulhoon ja sekoita kunnes olet saanut aikaiseksi taikinan. Anna taikinan jäähtyä ja paisua huoneenlämmössä. Muotoile piparkakkutaikinasta noin senttiä leveää makkaraa ja kääri se tiivisti muoviin. Anna piparkakkumakkaroiden tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään, tai vähintään kaksi tuntia. Leikkaa piparimakkarasta joko veitsellä sopivan paksuja viipaleita tai höylää juustohöylällä pikanopeasti 2-3 millin paksuisia viipaleita. Asettele viipaleet väljästi voipaperille uunipellille ja anna niiden hieman pehmetä huoneenlämmössä. Painele kädellä jokaista rullaa litteämmäksi. Paista piparit kuumassa, noin 200 asteessa, uunissa keskitasolla 8-10 minuuttia, aikavähän vaihtelee uunista toiseen riippuen. Muista varmuuden vuoksi irrottaa piparit paistinlastalla voipaperista heti niiden uunista tultua mutta anna niiden hieman jäähtyä paikallaan. Siirrä ne ritilälle siirtämistä jossa annat niiden jäähtyä kunnes ne ovat rapeita. Säilytä piparit ilmatiiviissä kannellisessa rasiassa huoneenlämmössä jotta ne pysyisivät rapeina.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...