2. tammikuuta 2013

Sitruunainen Skagen toast



Sitruunalla ja ruohosipulilla ryyditetty Toast Skagen alkuruoaksi, hieman perinteisestä eriävä ja raikkaampi  versio perinteisestä alkuruoasta.

Minulla oli vaikka miten ideoita uuden vuoden aatoksi mutta ne jäivät kaikki toiseen kertaan koska tänä vuonna en jaksanut pahemmin häärätä keittiössä, vaikka välipäivinä asiat näyttivät paljon lupaavammilta mutta migreeni kun iskee niin se iskee eikä se mitenkään huomioi mikä päivä on, tai mitä on suunniteltu joten tämä on migreenisen kokin aikaan saannos siitä mitä kotona sattui olemaan kun en kauppaan jaksanut lähteä ostoksille. Myös aikomukseni toivottaa oikein maukasta ja herkullista uutta vuotta jäi päänsäryn siimekseen.

Olen hyvin vanhoillinen joissakin asioissa ja haluan että ne tehdään oikealla tavalla ja oikeista raaka-aineista sillä jo ennestään tutuksi tulleella perinteisellä tavalla, mutta joskus mielestäni on myös kiva saada vaihtelua jolloin samalla voi keksiä uusia ja vanhoja parempia tapoja valmistaa ruokia.

Pakastekatkaravut kuorineen sulamassa
Perinteinen Skagen toast perustuu vain paistetusta leivästä, majoneesista, katkaravuista sekä muikun mädistä. Pakastekatkaravut tuovat tuoneet pari tämänlaista uudistusta, ja myös Skagenin koska suomessa on parasta käyttää pakastekatkarapuja tähän. Mutta nämä katkaravut maustan toisinaan ne nopeasti marinoimalla tuoreen sitruunan mehussa, vähän samaan tyyliin kuin raa’an sipulin tulisin kitkeryys saadaan liottamalla sitä hetken sitruunamehussa (tai viinietikkavedessä). Ravunkuoret kannattaa aina hyödyntää valehummerikeittoon

Ja vähän mäti-smetanan tapaan jota usein syödään blinien kanssa ja johon sekoitetaan raakaa sipulia jo valmiiksi, tähän käytin sen sijaan ruohosipulia ja majoneesin sijaan taas käytin smetanaa ja muikun mädin korvasin tässä hieman edullisemmalla siian mädillä. Tulos on ihan varteen otettava hyvä vaihtoehto perinteiselle Skagen toastille alkuruoaksi vaikkapa uuden vuoden aattona, tai miksei muihinkin juhlalaistettaviin tilaisuuksiin kuohuviinin kera. 

Rengasvuoka paistetun leivän päällä
Pienempänä versiona tämä sopii hyvin sormiruoaksi tai kanapeeksi kokkareihin, toastin voit vaikka valmistaa leikkaamalla paahtoleivän neljään yhtä suureen kuutioon ja rakennat sen päälle Skagenin ja viimeistelet sen mätineen ruohosipuleineen. Tällä samalla määrällä saat noin kolminkertaisesti pikku-Skageneita

Itse paistan Skagen leivän aina voissa, mutta jos haluat voit sen sijaan paahtaa Skagenin pohjaan tulevan leivän. Tähän käytin hapanjuuresta leivottua paahtoleipää jolla saat enemmän muhevuutta ruokaan, vehnäisellä leivällä sen sijaan saat neutraalimman maun. Tällä reseptillä saat juhlavat sitruunaiset Skagen toastit tuttuun tapaan neljälle juhlijalle.

Sitruunainen toast Skagen
300 g katkarapuja
2-3 rkl majoneesia tai smetanaa
1 nippu tuoretta ruohosipulia
4 rkl siian mätiä
4 paahtoleipä viipaletta
1 sitruuna
tuoretta ruohosipulia

Siirrä katkaravut pakastimesta jääkaappiin sulamaan yön yli. Huuhtele ruohosipuli ja anna sen kuivahtaa kunnolla puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Ota rengasmuotilla leipäviipaleista pyöreät palat. Paista leivät keskilämmöllä kauniin ruskeiksi kummaltakin puolelta voinokareessa. Ota sivuun ja anna niiden jäähtyä. Kuori katkaravut, ota sivuun kuoret ja hyödynnä ne rapuliemeen. Pane katkaravut kulhoon ja purista sitruunamehua päälle. Anna katkarapujen maustua sitruunamehussa vartin ajan. Kaada katkaravut lävikköön aja anna sitruunamehun valua pois. Pane katkaravut kulhoon ja leikkaa ruohosipuli hienoksi silpuksi päälle. Lisää majoneesia ja sekoita kaikki kunnolla keskenään. Asettele paistettu leivänpala lautaselle ja asettele rengasmuotti sen päälle. Lusikoi katkarapumajoneesia rengasmuottiin. Painele seosta lusikalla pohjaan ja poista varovasti muotti. Viimeistele Skagenit lusikoimalla niiden päälle runsaat lusikalliset siian mätiä ja tarjoile annokset oitis.

2 kommenttia:

  1. Mikä herkullinen annos! Toivottavasti migreenikohtaus on jo kunnolla ohi;on tosi ikävää kun sellainen iskee.

    VastaaPoista
  2. hei yaelian ja kiitos kommentistasi. migreeni tuli ja vihdoin meni, muttei veto ole vielä palannut entiseen...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...