3. tammikuuta 2013

Nakit ja muusi


Perinteinen makkarakastike nakeista perunamuusin kanssa. Nakit ja muusi, nakkikastiketta perunasoseen kera ja mitä perinteisempää arkiruokaa.

Loppiainen jo häämöttää sunnuntaina joten se alkaa myös olla aika palata joulusta arkeen ja nakit ja muusi on hyvä tapa palata siihen arkeen ja arkiruokaan. Ja nyt sain sitten samalla vihdoinkin hyvän syyn saada aikaiseksi ne nakit ja muusin joista on jo jonkun aikaa puhuttu. Meillä ei usein syödä nakkeja ja muusia, se ei johdu siitä etteikö se olisi hyvää ruokaa tai suomalaista perinneruokaa, vaan siitä että yleensä syömme harvoin makkaraa. 

Suupalan kokoisiksi paloitellut nakit
Makkarakastike valmistetaan aivan samalla periaatteella kuin perinteinen läskisoosi tai perinteinen kastike lihapullille. Kastikkeen suuruste, siis vehnäjauhot, ruskistetaan rasvassa hyvin tummaksi jonka jälkeen jauhojen sekaan lisätään nestettä, useimmiten vettä, ja tällä tavoin saadaan tumman ruskea herkullinen paahtunut ruskeakastike. Tätä jauhojen ruskistamista pitkitetään niin kauan kunnes jauhot melkein palavat pohjaan, asia jota voi olla syytä harjoitelle on jonkin kertaa ennen kuin ne jauhot kastikkeeseen saadaan tarpeeksi tummaksi jauhoja polttamatta. Perinteisesti tähän käytetään voita ja vehnäjauhoja, mutta kelvollisen kastikkeen saat myös aikaiseksi käyttämällä neutraalin makuisesta öljyä voin sijaan. 

Nakit ovat ruoan tärkein raaka-aine joten niiden maku määrittää myös ruoan maun ja näin uuden vuoden aaton jälkeen näitä nakkimakkaroita on voinut jäädä yli uuden vuoden juhlinnan jälkeen joten tähän voit hyödyntää ne uuden vuoden aaton jälkeen ylijääneet nakkimakkarat.
On myönnettävä että tuoreet, ennaltaan käyttämättömät tai korkeintaan keitetyt nakit ovat tähän parhaimmillaan, mutta myös grillatut sekä paistetut käyvät uusiokäyttöön, ne vain maistuvat hieman eritavalla. Ruskista makkarapalat pienissä osissa jottei paistinpannu viilene liiasta lihasta eivätkä makkarat kiehu ruskistumisen sijaan.

Ruskea kastike
Lisukkeena tähän on tietenkin perunamuusia jonka valmistat helposti ohjeeni mukaan tai kuten ennen vanhaan kuoriperunoita, kuorineen keitettyjä perunoita jotka jokainen saa itse kuoria pöydässä. Muista vain kattaa pöytään risteilijä kuorille. Tällä reseptillä saat tuttuun tapaan lämmintä arkiruokaa neljälle hengelle.

Nakkikastike
400 g nakkeja
2-3 rkl vehnäjauhoja
3-4 rkl voita
vettä
suolaa
valkopippuria

Ota makkarat ulos jääkaapista noin tunti ennen ruoan valmistusta jotta ne ehtivät temperoitua huoneen lämpöiseksi ennen paistamista. Leikkaa nakit sopivan kokoisiksi suupaloiksi ja ruskista ne kauniiksi voinokareessa. Nosta valmiit nakinpalat kulhoon sivuun odottamaan. Lisää paistinpannuun rasvan sekaan pari ruokalusikallista jauhoja ja anna niiden saada väriä koko ajan vispilällä hämmentäen. Anna jauhojen saada runsaasti ja tummaa väriä, mutta ne eivät saa palaa mustiksi mutta niiden tulee olla tumman ruskeita. Juuri kun jauhot alkavat kärytä uhkaavasti ovat ne valmiita ja tarpeeksi tummia. Kaada pannuun joko lämmintä vettä, tai kaikista mieluiten perunoiden keitinvettä ja hämmennä kastiketta vispilällä. Jatka sekoittamista kunnes kastike on sileää eikä siinä ole klimppejä. Lisää nestettä kunnes kastike on mielestäsi tarpeeksi paksua. Lisää paistetut nakkipalat kastikkeeseen ja anna sen hautua kymmenisen miedolla lämmöllä. Tarkista kastikkeen maku ja mausta sitä lisää suolalla ja valkopippurilla jos se sitä mielestäsi tarvitsee. Tarjoile nakkikastiketta joko pottumuusin tai kuorineen keitettyjen perunoiden ja puolukkasurvoksen kera.

2 kommenttia:

  1. Nams, ihan lempiruokiani! Teen myös joskus vähemmän ruskistettuna, tomaattipyreellä, paprikajauheella ja sinapilla maustettuna, jolloin kastikkeesta tulee punaista ja sen kanssa makaronia! Lasten herkkua=)

    VastaaPoista
  2. hei lilli ja kiitos kommentistasi, kuulostaa ihan hyvälle nakkimakkarastroganoffilta toi sinun versiosi...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...