19. helmikuuta 2011

Ruusunmarjatee karpalosiirapilla


Kuumaa punaista ruusunmarjateetä pirteän karpalosiirapin kera. Oivallinen ja hyväksi todettu tapa parantaa flunssaa potevan oloa.

Flunssa on iskenyt otteensa meistä täällä kotona, joten tietenkin ajatukseni ovat paitsi olleet hyvin hitaalla ja aika kohmeiset, se on keskittynyt tähän flunssan parantamiseen ja nesteiden juomiseen.

Olen aina jankuttanut sekä jälkikasvulle että puolisolle, että sairaana ollessa syöminen ei ole niin tärkeää, kaikista tärkeintä on saada tarpeeksi nesteitä. Kuumeisena tämä voi joskus olla vaikeaa, mutta nesteitten saaminen piristää kuitenkin sairasta, ja vauhdittaa samalla parantumista. Mitä enemmän juo, sitä enemmän nesteet liikkuvat mutta juomiin on saatava tarpeeksi vaihtelua, ettei niitä kyllästy juomaan. Kaikista parasta on kun juoma nesteen lisäksi myös edesauttaa parantumista. Kaikista paras kokeiltu keino on juoda kuumaa kamomillateetä joka on terästetty hunajalla. Sekä hunajassa että kamomillassa on tulehdusta vähentäviä aktiivisia aineita, ja hunajaa on jo vuosituhansia käytetty antiseptisen vaikutuksensa takia. Hunaja ei tässä tapauksessa ole mikään mauste vaan se täydentää ja edesauttaa kamomillan parantavaa vaikutusta. Kamomillalla on myös rahoittava vaikutus, joten kannattaa kokeilla sen juomista iltaisin jos on nukahtamisvaikeuksia.

Monet pitävät maidosta teessään mutta pääsääntöisesti se ei sovi yrttiteehen joten älä lisää kamomillateehen maitoa. Meijerituotteilla, kuten maidolla, juustolla ja voilla on limantuotantoa edistävä vaikutus, joten niitä ei kannata syödä, tai juoda, kun potee flunssaa, ne tekevät olon vain netistä tukalammaksi. Kamomillateetä kannatta kokeilla, kuitenkin sitä saa juoda vain kahden viikon kuurina. Yrtti teetä ei koskaan saa juoda kahta viikkoa pidempää kuuria, joten jollei flunssasi ole vielä parantunut tässä ajassa kannattaa ottaa lääkäriin yhteyttä. Tavallinen flunssa on normaalisti ohi viikossa.

Oli kamomillatee sitten miten hyvää flunssaiselle kuin tahansa, se ei valitettavasti kuitenkaan sovi meille kaikille. Itse olen hyvin allerginen kamomillalle, jonka huomasin vasta sitä juotuani tuhdin kuurin reilut viitisen vuotta sitten. Hyvä ettei henki lähtenyt, ja olen sen siitä lähtien korvannut sen muilla juomilla. Jos olet allerginen kamomillalle, tai olet jo kyllästynyt sen juomiseen voit kokeilla Inkivääri teetä. Se tehdään samalla tavalla kuten Ginger Ice Tea, se sopii myös hyvin flunssan torjumiseen ja parantamiseen se vain nautitaan lämpimänä, eikä jäähdytettynä kuten reseptissä neuvotaan, muuten se valmistetaan aivan samalla tavalla.

Kolmas vaihtoehto on ruusunmarjatee karpalosiirapilla. Ne jotka ovat lukeneet tekstejäni jo jonkin aikaa, ovat huomanneet että valmistan usein siirappia ja tähän on hyväkin syy. Siirappi on erittäin monikäyttöistä, sen säilyvyys on erittäin pitkä ja se vie vain vähän tilaa ruokakomeron hyllyllä. Luontaisterapeuttina tiedän miten meidän tavallisesti käyttämiämme mausteita voi käyttää muutenkin kuin vain ruoan maustamiseen. Monella mausteella on terveyttä edistävä ja jopa parantava vaikutus.

Karpalo sisältää paljon C-vitamiinia ja antioksidantteja, ja se tehostaa vastustuskykyä. Karpalo sisältää sama vaikuttavaa aineita kuin Sianpuolukka, joten karpalosta on myös hyvää apua ehkäisemään virtsatientulehduksia. Joten jos sinulla on taipumuksia tähän, voit kokeilla karpalosiirappia karpalomehun lisäksi. Karpalosta on myös uutta tutkimustietoa että se hillitsee mahahaavan aiheuttavia helicobacteri pylorin lisääntymistä ja voi estää mahanhaavan muodostumista. Kaikkien näiden karpalon hyvien vaikutusten lisäksi on myös hyvä tietää että se sisältää hieman asetyylisalisyylihappoa, siis sitä samaa ainetta kuin aspiriini. Joten jos olet allerginen, aspirinille sinun ei kannata syödä karpaloita tai juoda sen mehua suurissa määrissä. Joten jos osasit lukea mitä kirjoitin rivien väliin, karpalolla on lievä kuumetta alentava vaikutus joka tässä tapauksessa on hyvä asia, kun puhutaan nuhakuumeesta. Karpalo siirappiin voit käyttää kaupasta ostettuja pakastekarpaloita joljei sinulla satu olemaan itsekerättyjä pakkasessa.


Ruusunmarjan vaikutuksen ovat meille suomalaisille hieman tutumpia. Ruusunmarjasosetta on käytetty vuosikymmeniä pikkulasten ruoissa sen sisältämän C-vitamiinin takia. C-vitamiinia suositellaan yleisesti flunssan hoitoon. Ruusunmarja sisältää karoteenia joka on esiaste A-vitamiinille jota myös tarvitsemme, varsinkin nyt talvella. Ja niillä joilla on taipumusta couperosa ihoon, voi olla apua ruusunmarjasta, koska se sisältää rutiinia jota käytetään katkenneiden hiussuonien hoitoon. Kaupan ruusunmarjateessä on usein sen lisäksi kiinanruusua, siis hibiskusta. En tiedä onko tämä alkujaan ollut vain sen kauniin punaisen värin takia, mutta niin kauan kuin olen ruusunmarjateetä juonut, siinä on aina myös ollut kiinanruusua. Kiinanruusulla on myös hyvä yhteisvaikutus ruusunmarjan kanssa tätä nuhaa vastaan. Ruusunmarja teetä saa yleisesti kamomillateen lisäksi sekä ruoka- että luontaistuotekaupoista.

Voit valmistaa tätä ruusunmarjateetä karpalosiirapilla yhden mukin kerrallaan, tai kerralla valmistaa kokonaisen kannullisen. Tässä ruusunmarjateetä karpalosiirapilla voi jouda lämpimänä, tai sen voi antaa jäähtyä, se maistuu kummassakin tapauksessa hyvälle ja auttaa flunssan parantamista. Voit käyttää sitä jopa kesällä kuumana hellepäivänä jäiden kera. Kuurimaisesti tätä teetä voi juoda kolme, jopa neljäkin kertaa päivässä, muttei koskaan kauemmin kuin korkeintaan kaksi viikkoa. Ja tämä tosiaankin koskee kaikkia yrttitee kuureja.

Karpalosiirappi
karpaloita
ruokosokeria

Karpalo siirappi valmistetaan aivan samalla tavalla kuin raparperisiirappi. Kiehauta karpalot niukassa vedessä ja anna niiden kiehua kunnes karpalot ovat pehmenneet ja luovuttaneet mehunsa. Siivilöi mehu takaisin kattilaan ja lisää sokeria kunnes mehu on aika paksua. Kiehauta siirappi ylös ja se on valmista. Kaada kuuma siirappi huolella puhdistettuun pulloon. Karpalosiirappi säilyy huoneenlämmössä vuosia mutta jotta sen terveysvaikutteet olisivat vielä tallessa, se kannattaa käyttää vuoden sisällä sen valmistuksesta. Se ei kuitenkaan voi hyvin suorasta auringonvalosta, joten säilytä se varjossa. Älä lisää siirappia kiehuvaan nesteeseen jos aiot käyttää sitä lääkinnällisesti flunssaa vastaan.

Ruusunmarja tee karpalosiirapilla
ruusunmarjateetä
karpalosiirappia

Kiehauta vesi ja kaada se teepussin päälle. Anna teen hautua kymmenen minuuttia. Poista pussi ja sekoita teen sekaan karpalosiirappia oman makusi mukaan. Sekoita siirappi hyvin teehen, ettei se jää mukin pohjalle makaamaan. Siirapista pitää tulla sekä makeutta että hieman happoa ja karvaisuutta karpalon takia. Nauti joko kuumana tai anna sen hieman jäähtyä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...