28. huhtikuuta 2013

Lämmintä savulohta artisokkasoseella




Paastopäivänä seitsemällä pippurilla maustettua lämmin savustettua lohta sekä grillattuja vihanneksia silkkisen pehmeällä maa- artisokkasoseella. 

Tämä on oikea juhlapäivällinen paastopäivänä jossa paljon makuja yhdistettynä ja vaikka sekä maa-artisokassa että palsternakassa on suhteellisen paljon kaloreita, on niiden osuus ja määrä annoksessa niin pieni ettei se haittaa. Ne ovat mukana antamassa ruoalle enemmän syvyyttä ja monipuolisuutta makumaailmaan.

Tällä kertaa jätän koko päivän ruoat selostamasta, ja anna tästä lähtien sen sijaan vain ateriaehdotuksia erikseen aamiaisista, juomista, välipaloista, pääruoista sekä jälkiruoista joita voit itse omalla tavallasi ja oman makusi mukaan yhdistellä. Näitä ruokaehdotuksia löydät tekstistäni 5:2 paastoruokia.

Huomaa kuitenkin että meillä edelleen puolisolla olla suurempi kalorimäärä kuin Michael Mosleyn kirjassa mainittuna, 800 kCal päivässä raskaan ruumiillisen työnsä takia, itse kun syön samaa 500 kCal päivässä paastopäivinä. Olen tässä samalla tavalla antanut puolisolle isomman lohipalan ja valmistanut vihannekset samalla ja pitänyt osuudet samana, yksi kolmas osa minulle itselleni ja kaksi kolmasosaa hänelle. Olemme myös pikkuhiljaa aloittaneet omatoimisen ruoan punnitsemisen ylös kirjaamisen jottei minulle vahingossakaan tulisi mitään ruokapoliisin virkaa jota en halua.

Lisukevihannekset grillattaviksi
Tämä on myös helppo ruoka jonka voit yhdistää muun perheen ruoan kanssa samaan ateriaan, tarjoile vain muille enemmän vihanneksia ja maa-artisokkapyreetä. Voit halutessasi myös jättää artisokan tyystin pois, syödä lämminsavustettua lohta vain grillattujen vihannesten kera ja tarjoilla muulle perheelle vaikkapa perunamuusia artisokkasoseen sijaan.

Lohen lämminsavustus

Lohi maustetaan suolalla ja seitsemän pippurinsekoituksella jonka jälkeen ohi saa maustua yön yli jääkaapissa seuraavaan päivään jolloin se lämmin savustetaan. Seitsemän pippurinsekoituksen salat löydät mainittuna reseptissäni Chiliä karjalaisittain ja lisää kyseisistä pippureista voit taas sen sijaan lukea Perinteinen pippuripihvi tekstistäni. Jollei sinulla ole omaa lämminsavustinta voit ostaa lämmin savustettua lohta kalakauppiaalta. Kaikki vihannekset paitsi maa-artisokka grillataan kuumalla hiilloksella tai parilalla jollei sinulla olen grilliä.

Maa-artisokkien käsittely

Maa-artisokat saa parhaiten kuorittua raaputtamalla niistä kuoren perunakintaalle pois ja vain isot ja tasaiset mukulat kannatta kuoria perunankuorijalla. Maa-artisokka tummuu nopeasti rumaksi ollessaan hapen kanssa yhteydessä, mutta tämä ei ole välttämätöntä koska tässä kuorittava määrä on niin pieni että artisokat kuorii tarpeeksi nopeasti eivätkä ne ehdi mustua.
Kuorittu maa-artisokka keitetään kypsäksi valkoviinietikalla hapatetussa keitinvedessä ja soseutetaan joten tällä pyreellä on pelkistetty artisokan maku.

Kuorimattomat ja pesemättömät maa-artisokanmukulat

Kynariinia ja inuliinia

Maa-artisokat sisältävät mm kynariinia, joka auttaa polttamaan rasvaa tehokkaammin, mutta sillä sanotaan myös olevan myös maksantoimintaa parantavia vaikutuksia ja sen väitetään jopa voivan uusia maksansoluja. Maa-artisokat sisältävät myös inuliinia joka on liukenevaa ravintokuitua ja se on myös ns. prebiootti, mikä tarkoittaa että se edesauttaa maitohappobakteerien kasvua ruoansulatuskanavassa. Tämä on hyvää suolessa asuville bakteereille, mutta suuret määrät maa-artisokkaa ruoassa voi harjaantumattomalle herkuttelijalle aiheuttaa ilmavaivoja, mille näillä näin pienillä märillä ei pitäisi olla mitään vaaraa.

Puolisoiden  5. yhteinen paastopäivällinen


Kcal / 100 g g/ml Mies Kcal
g/ml Vaimo Kcal
215 120 lohta 258
90 lohta 194
73 75 maa-artisokkaa 55
50 maa-artisokkaa 37
38 50 sipulia 19
25 sipulia 10
14 80 fenkolia 11
40 fenkolia 6
293 40 palsternakkaa 117
20 palsternakkaa 59
8 60 selleriä 5
40 selleriä 3


Yhteensä: 465

Yhteensä: 307

 

Seitsemällä pippurilla maustettua lämminsavulohta

Savulohta ja grillattuja vihanneksia maa-artisokkapyreellä

Fileoi lohi ja mausta filee ruokalusikallisella suolaa. Jauha seitsemään pippuria morttelissa hienoksi. Ripottele lohen pintaan reilusti seitsemän pippurisekoitusta ja kääri kala tiiviisti muoviin. Anna lohen maustua seuraavaan päivään jääkaapissa. Ota lohi ulos huoneenlämpöön temperoitumaan noin tunti ennen sen savustusta. Huuhtele vihannekset huolellisesti ja anna niiden kuivahtaa puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Kuivaa lohen pinta ja lämminsavusta lohta 25–30 minuuttia. Kuori maa-artisokan mukulat ja keitä ne kypsiksi valkoviinietikalla maustetussa vedessä. Kuori sipuli, poista sen juuret mutta jätä sen kanta paikalleen. Kanta pitää sipulin koossa sen kypsentämisen aikana, samoin kuten fenkolinkin. Halkaise sipuli pituus suunnassa ja leikkaa se kuuteen lohkoon, tee sama fenkolille. Kuori porkkanat ja palsternakka ja viipaloin ne pituussuunnassa paksuiksi tikuiksi suunnilleen samankokoisiksi ja pituisiksi paloiksi kuin fenkoli ja sipuli. Tarkista lohen kypsyys, kypsä kala irtoaa helposti ruodoista, ja savusta lisää jos sille on tarvetta. pidä lohi lämpimänä mutta anna sen tekeytyä viidestä kymmeneen minuuttiin ennen sen tarjoilua. Grillaa vihannekset kuumalla hiilloksella kunnes ne ovat saaneet kauniin paahtuneen värin. Soseuta artisokat ja mausta ne oman makusi mukaan suolalla ja valkopippurilla. Säädä pyreen paksuus sopivan paksuksi tai juoksevaksi sen omalla keitinliemellä. Lado grillatut vihannekset kulhoon ja mausta ne suolalla, mustalla pippurilla ja tilkalla omenaviinietikkaa. Annostele artisokkapyreetä keskelle lämpimille lautasille ja asettele grillattuja vihanneksia sen päälle. Nosta sopivan kokoinen lämminsavustettu lohipala sen päälle ja tarjoile annokset oitis lämpiminä.
http://sillasipuli.blogspot.fi/2013/04/punajuuri-vuohenjuustoterriinit.html
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...