18. tammikuuta 2011

Juustolla kuorrutettu lenkkimakkara


Uunimakkara tai uunilenkki, tämä juustolla ja ketsupilla kuorrutettu uunissa paistettu rakas lenkkimakkara, niin arkinen mutta niin herkullinen ruoka. Niin monen tärkeän valinnan takana, ennen kuin sen saa valmiiksi ja lautaselle syötäväksi.

Makkaraa

Suomessa makkaraa on joka lähtöön, on nakkimakkaraa, saunamakkaraa, lenkkiä ja grillimakkaraa. Jokaisella makkaratehtaalla on samat tuotteet ja mietin johtuuko makkaran valinta siitä mistä päin Suomea on kotoisin, vai olemmeko vieläkin perinteisempiä ja ostamme aina sitä samaa jota äitimme lapsuudessamme osti kotiin? Lenkkimakkaran valinta on yksityinen, siihen en mitenkään puutu koska minulla on itselläni oma suosikki jota aina käytän. Olen toki kokeillut toisiakin kuin tätä kyseistä merkkiä mutta tulos ei ole sama, olen tässä hyvin piintynyt tapoihini. Ja sehän on makuasia.

Uunissa juustolla kuorrutettua lenkkimakkaraa

Juustoa

Mutta, makkaran jälkeen juuston valinta on tärkein kun valmistaa uunilenkkiä ja kolmantena tule ketsuppi. Jotkut juustot eivät pysy paikallaan mihin sen sitten paneekaan. Ne valuvat aina alas ja kasaantuu lammikoksi vuoan pohjalle, oli makkara sitten leikattu pituussuunnassa jotka täytetty juustolla tai siinä on monta poikittaista juustotäytteistä lovea. Juusto. Siksi esimerkiksi tavalliset Gouda ja kerma-juustot eivät sovi tähän, vaan suosin Edam juustoa, koska se ei valu liikaa. Voithan tietenkin myös käyttää kevyt-juustoa, mutta ne ovat mielestäni liian kumimaisia ja maultaan latteita, joten meillä ei niitä käytetä.

Ketsuppia

Seuraavaksi tärkein on sitten tietenkin ketsupin valinta, kuten jo mainitsin. Tässäkin me hyvin usein olemme jo huomaamatta sidoksissa johonkin brändiin, suosituimmat kait lienevät Heinz ja Felix. Mutta vaihtoehtoja on, voit esimerkiksi itse valmistaa ketsuppia punaisista tomaateista mutta myös vihreistä tomaateista voit valmistaa vihreää ketsuppia. Ketsupin pullon valinnassa kannattaa vain suosia sellaista pulloa jossa on melko pieni reikä, jotta siitä saisi kauniisti valutettua ketsuppia uunilenkkinsä päälle.

Se perinteikäs ja rakastettu Coleslaw

Lenkkimakkaran käsittely

No nyt kun olet jo tehnyt kolme tärkeätä valintaa, pääsemme seuraavaan kiperään kysymykseen, johon jo aikaisemmin vihjailinkin. Mihin suuntaan leikkaat lenkin? Suositko sen leikkaamista yhdellä viillolla sen pituus suuntaan jonka täytät valitsemallasi juustolla, vai leikkaatko siihen monta pientä viiltoa sen poikkisuuntaan ja täytät ne juustolla? Tämäkin on tottumuskysymys, ja hieman siihen kai vaikutta sekin, että vain yksi ainoa viilto on helpompi tehdä. Se ei ole yhtä aikaa vievää leikata monta viiltoa makkaraan jotka kaikki, yksi kerrallaan täyttää juustolla. Ja on pienempi riski vahingossa nirhata sormiansa.

Uunilenkin lisukkeet

Nyt on jo tehty tärkeät valinnat makkaran, juuston ja ketsupin suhteen. Ja myös miten makkara leikataan ja täytetään. Mitä sitten sen kanssa söisi? Meillä uunilenkki useimmiten syödään pottumuusin kanssa, johon usein on lisätty keitettyä parsakaalia perunoiden keittoajan lopussa, ja soseutettu perunoiden kanssa pottumuusin osana. Yksi kokonainen lenkkimakkara riittää tavallisesti neljälle hengelle, mutta syöpöille ahmateille ei edes ison salaatin kera ja salaattina meillä suositaan Coleslaw’ia.

Juustolla kuorrutettu lenkkimakkara

1 lenkkimakkara
Edamjuustoa
ketsuppia
öljyä

Poista makkaran kuori ja leikkaat se valitsemallasi yllä mainitulla tavalla. Pane makkara uunivuokaa joka on ohuelti sivelty öljyllä. Sijoita makkara vuokaan ja täytä sen viilto/viillot valitsemallasi juustolla. Valuta ketsuppipullosta ketsuppia juuston ja makkaran väliin, ja hieman juuston ulkopuolelle makkaran päälle. Paista uunissa noin 45 minuuttia kunnes makkara on saanut kauniin värin, ketsuppi tummennut (mutta ei kärähtänyt mustaksi) ja juusto on kullan ruskeata. Tarjoile makkara parsakaalilla maustetun pottumuusin ja Coleslawin kera. Ja älä unohda panna ketsuppipulloa pöytään jos joku haluaa sitä lisää.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...