4. huhtikuuta 2010

Pääsiäisen lammaspaisti


Pääsiäislammas, hitaasti uunista paahdettua lammasta valkosipulilla, timjamilla ja laakerinlehdellä maustettua lammaspaistia. Paahdetun lampaan kanssa paahdettuja perunoita, keitettyjä vihreitä herneitä sekä mahtavaa Englantilaista minttukastiketta.

Pääsiäisenä on oltava lammasta. Monet vieroksuvat lammasta koska se maistuu ”vanhalle villatakille”, ja haluankin tässä kysyä kuka oikeasti on syönyt vanhaa villatakkia?!? Nykyään lammas teurastetaan eri tavalla kuin ennen vanhaan joten se ei enää maistu samalle. Jollei ole tottunut syömään lammasta niin sen makua voi miedontaa esimerkiksi minttuhyytelöllä tai kastikkeella. Saksalaisesta halpisketjusta on viime aikoina ollut tarjolla minttukastiketta jota voit käyttää jos sitä haluat kokeilla, ellet valmista sitä itse reseptini englantilaista minttukastiketta mukaan.

Tänä vuonna ostin onnekseni luuttoman paistin joten sain sen sisälle kätevästi sullottua kaikki mausteet ennen kuin sidoin paistin kokoon. Käsittelen tekstissäni Paistin sitominen miten tämän teet helpoiten. Parin kilon paisti kestää parisen tuntia uunissa jotta se on valmista. Tässä kannattaa käyttää paistimittaria jotta saa lihan niin kypsäksi kuin haluaa. Itse haluan että sen olevan hieman vaaleanpunainen sisältä joten otan paistin aina uunista ennen kuin se on saavuttanut mittarissa suositellun 82 astetta.

Koska paistin myös aina pitää saada levätä unissa paiston jälkeen jotta mehut pysyvät sen sisässä eikä se kuivu. On myös huomioitava että paisti myös jatkaa kypsymistä jonkun aikaa uunista oton jälkeen. Yleensä lampaalle aina suositellaan rosmariinia mutta makunsa kullakin, minä tyydyn timjamiin, tässä voi käyttää joko kuivattua tai tuoretta yrttiä. Jos käytät kuivattua niin sitä ei tarvitse yhtä paljon kuin tuoretta timjamia käyttäessä. Mahdollisesti tähän olisin myös voinut käyttää paria katajanmarjaa.

Lampaan paisti paahdetuin perunoin
2 kg lampaan paisti
600 g perunoita
öljyä
voita

valkosipulia
2 laakerinlehteä
timjamia
kermaa
2-3 rkl vehnäjauhoja
suolaa
mustaa ja valkopippuria
1 dl punaviiniä
200 g vihreitä herneitä
minttu-hyytelöä tai minttukastiketta
Silppua valkosipuli hienosti. Murenna pari laakerinlehteä ja mausta paisti sillä, valkosipulilla, timjamilla, suolalla ja mustalla pippurilla yltympäri. Jos paistissa ei ole luuta hyödynnä sen reikä niin saat maustettua sen sisältäkin ja sido se sitten uuni lämpöä kestävällä elintarvikenarulla. Pane paisti öljyttyyn vuokaa uunin paistumaan 175 asteeseen. Kahden kilon paisti tarvitsee noin kahden tunnin paistoajan. Kuori perunat ja pane ne kiehumaan suolaveteen 5 minuutiksi. Jätä ne kuitenkin kattilaan lämpimään veteen hellalle levylleen seisomaan. Kun otat paistin ulos uunista vetäytymään, valuta perunat lävikössä kuiviksi ja pane toiseen uunivuokaan parin voinokareen kanssa paahtumaan kuuman uuniin, 275 asteeseen noin puoleksi tunniksi tai kunnes ne ovat saaneet kullan keltaisen paahdetun pinnan. Valele perunoita voilla pari kertaa paistamisen aikana. Pane paisti sivuun vetäytymään mutta ota lihasta paistinliemi ja paistista valuvat nesteet talteen ja kuori siitä pois enimmät rasvat. Kaada neste siivilän läpi kattilaan aimon lorauksen punaviinin kanssa ja keitä sitä hieman kasaan. Suurusta liemi kastikkeeksi vehnäjauhoilla ja mausta suolalla ja pippurilla. Viipaloi paisti, suolaa perunat uunin jälkeen ja tarjoile keitettyjen pakaste herneiden, kastikkeen ja joko minttuhyytelön tai minttukastikkeen kanssa.

Ruoan tähteillä on aina oma elämänsä ja viime vuonna tein aivan mahtavan mutta hirveältä kuulostavan keksinnön. Minttumajoneesi. Sekoita majoneesin sekaan hieman ylijäänyttä minttukastiketta ja sivele sitä leivän päälle. Siivu kylmää lampaan paistia niin herkku on valmis. Mahdollisesti tähän voisi kokeilla minttuhyytelöäkin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...