16. huhtikuuta 2010

Saunapalvi-pinaattipiiras


Kinkkupiirakka jossa pinaattia ja aurajustoa. Savustettua palvikinkkua pinaatin kanssa maukkaassa sinihomejuustolla maustetussa juhlatarjouliin sopivassa piiraassa.

Omasta pakastimestakin voi löytää mitä kummimpia aineksia ruokaan ja herkkua haluavalle se voi olla suorastaan aarreaitta. Suosittelen kylläkin tähän hieman enemmän taikinaa kuin ne kaksi lehteä jotka itse pakastimestani löysin jotta piirakassa on hieman pohjaa eikä koostu vain täytteestä. Piirakat ovat helppotekoisia ja yleensä ne täytetään munamaidolla tai munakermalla joka vaatii oman aikansa hyytyä ennen tarjoilua. Tämän vaiheen olen ohittanut käyttämällä vain kanan munaa jotta täyte sitoutuu piirakanpohjaan ja piirakkaa on heti helposti leikattavaa ja sen voi syödä melkein heti kun sen ottaa uunista ulos. Homejuuston maku vain vaatii piirakan jäähtymistä lempeän haaleaksi jotta sen maut tulevat kunnolla oikeuksiinsa. Pinaatti vaatii ystäväänsä muskottipähkinää tässäkin reseptissä mutta Fenkolin siemen on hyvä lisä.

Näin keväällä voi osan pinaatin korvata joko osin tai kokonaan ryöpätyllä nokkosella. Pinaattia saa nykyään onneksi kokonaisena pakastettuna ”saksalaisesta halpis-ketjusta”. Kannattaa aina itse raastaa joka kerta tarvitsemansa määrä sekä itse jauhaa morttelilla Fenkolin siemenet. Tuoretta mausteiden makua ei mitenkään voi verrata kuivaan väljähtyneeseen purkki-jauheeseen. Suolaa tämä piirakka ei tarvitse koska sitä kertyy ihan tarpeeksi muista täytteen aineksista. Tässä reseptissä käytin neljää juustoa, Aurajuustoa, Goudaa, Mozzarellaa ja Emmentalia.

Saunapalvi pinaattipiiras
3 lehteä lehtitaikinan pohjaa
300 g ylikypsää saunapalvattua kinkkua
400 g keitettyä pinaattia
2-3 dl juustoraastetta
2 dl sinihomejuuston murusia
½-1 tl raastettua muskottipähkinää
mustaa pippuria
1 tl fenkolin siemeniä
2 kanan munaa

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Kauli taikinasta pohja piirakka vuokaan. Raasta juustoa ja murustele sinihome juusto. Lisää sekaan pinaatti ja lisää mausteet. Sekoita kulhossa ja lisää kanan munat sekoittaen perusteellisesti. Kaada piirakan pohjan päälle ja paista uunissa 25-30 minuuttia. Voit myös tehdä piirakalla kannen ja koristaa sen raidoilla tai muilla kuvioilla mutta silloin piirakan kansi vaatii sivelyä vispatulla kanan munalla ennen uunissa paistamista.  Kannellinen piirakka on oivallista retkievästä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...