22. huhtikuuta 2011

Lohikulibjakka



Pääsiäisen lohipiirakka, lohikulibjakka. Uunissa paistettu perinteinen lohipiirakka, lehtevä voitaikinakuori jonka sisällä suolaista lohta, kananmunia ja riisiä ja tarjoiltuna voisulan ja lihaliemen kera, siinä ihana pääsiäisen aloitusherkku, kulibiakka.

Meillä vuodessa on kaksi päivään jolloin noudatamme jonkin muotoista paastoa jolloin ennen pyhiä emme syö lihaa, ja pitkäperjantai on yksi niistä. Viime aikoina kun olen miettinyt näitä ruoka-asioita ja perheemme perinteitä vähän eri kannalta kuin koskaan ennen, olen huomannut että meille on jostain ihmeen syystä kasaantunut aika paljon itäisen naapurimaamme ruokaperinnettä, onko tämä sitten sukumme karjalaista perinnettä vai mistä lieneekään.

Taas kerran suureksi yllätyksekseni en löytänyt mitään reseptiä kulibiakalle koneestani, olen ilmeisesti aina valmistanut kulibjakan ulkomuistista ja sen saaminen nyt tekstiksi oli sattuneista syistä vähän vaivalloista. Onneksi löysin vanhan perusreseptin kulibiakalle, kyseisessä kirjassa se vain oli nimellä lohipiirakka, muuten periaatteessa sama kuten meillä se on aina valmistettu.

Suolattua lohta, riisiä ja kananmunaa voitaikinaan ja uuniin mutta meillä se aina tarjoillaan lihaliemen ja voisulan kera. Vaikka pitkäperjantai oikeasti olisikin päivä ilman lihaa, kuten keskiajalla tavattiin asia ilmaista, joustan tässä kohdassa koska se liemi on niin pieni osa koko ruokaa, ja en orjallisesti noudata mitään paastoa, ainakaan tämän ruoan kohdalla.

Uunissa paistettu lohipiirakka, lohikulibjakka
Niin se suolattu lohi, tähän voi siis käyttää lohta joka on graavattua, tähän voit esimerkiksi käyttää korianteri graavattua lohta tai seljankukka graavattua lohta. Tai jos olet mieltynyt savustettuun loheen, käy sekin, vaikkei meillä koskaan sitä muistini mukaan kulibjakkaan pantu.

Tilli on otollinen osa tätä ruokaa, ja vaikken sitä pahemmin muualla käytät, tähän se vain kuuluu, sekä itse piirakan sisään että voisula-liemen sekaan.

Pidän hyvin paljon itse piirakasta, siis sen kuoresta ja tässä olen soveltanut sen niin että piirakka on niin ohut ja pitkä kuin mahdollista suhteessa sen täytteeseen jotta siihen ei tule liikaa täytettä vaan sitä ihanaa voitaikinakuorta on tarpeeksi täyttämään kaikki odotukseni.

Kauniisti viimeistelty lohipiirakka
Ja tässä taas kannatta oikoa sen verran, että käyttää kaupasta valmiina ostettua voitaikinaa piirakan kuoreen. Kulibjakkaa voit tarjoilla joko lämpimänä ruokana tai pienempänä versiona alkuruoaksi.

Pitkäperjantain lohipiirakka


voitaikinaa
1½ dl riisiä
vettä
suolaa
valkopippuria
100 g suolattua lohta
3 kananmunaa
tilliä

Tarjoiluun:
tilliä
voita
lihalientä

Keitä kanan munat koviksi, ja keitä riisi. Anna jäähtyä, niiden ei välttämättä tarvitse olla aivan kylmiä. Jos lohi on raakaa, kypsennä myös se, ja esimerkiksi ylijäänyt graavilohi käy tähän hyvin. Kauli taikina levyksi ja levitä sen päälle riisiä. Murskaa munat haarukalla ja tee sama kalalle. Levitä riisin päälle keskellä kala rivi, ja sen viereen kananmuna jonka sekaan on sekoitettu tilliä. Kääri kulibjakka kasaan, sivele saumat munalla ja koristele piirakka ylijääneillä taikinapaloilla. Sivele piirakka vispatulla munalla ja paista se uunissa 225 asteen lämmössä 30–45 minuuttia kunnes piirakka on saanut kauniin värin pintaan ja on rapeata. Valmista lihaliemi ja sulata sen sekaan voita. Pilko tilliä sekaan. Leikkaa hieman jäähtyneestä kulibjakasta parin sentin paksuisia viipaleita ja tarjoile ne voisulaliemen ja vihersalaatin kera.

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...