28. helmikuuta 2013

Punajuurikermalohi




Kermaista uunilohta punajuuren ja fenkolin kanssa. Sinapilla maustettuja uunikypsennettyjä lohiperhosia punaisella kermakastikkeella samassa uunivuoassa kypsennettyjen punajuurien ja fenkolin kera. Helppoa ja vaivatonta uuniruokaa arkena.

Tämä punastunut punajuurilohi on hyvä esimerkki arjen ruoasta jossa ruoanlaitto alkoi taas kerran yhdellä tavalla mutta päättyi aivan toisella tavalla. Voisi jopa sanoa että tämä ruoka on kuten rosollia, ainakin väriltään mutta siinä ei ole maustekurkkua eikä omenaa. Punajuuri kuitenkin värjää ruoan hyvin punertavaksi ja kaikki samaan aikaan uunivuoassa kermassa haudutettuna ruoka on vaivaton tehdä. En edes muista mitä minun piti oikeasti tehdä, jääkaapista kuitenkin löytyi se mitä sieltä löytyi ja se päätyi tähän ruokaan. Näin aina meillä, aloitan mutta minulla ei ole hajuakaan mihin lopulta päädyn vaikka alussa olisi ollut jokin suunnitelma.

Lohiperhoset fenkolin ja punajuurien päälle uunivuoassa
Valitsin tehdä tämän ruoan lohiperhosista mutta tähän voi yhtä hyvin käyttää annospaloiksi leikattua lohifileetä tai lohimedaljonkeja niiden sijaan. Lohi on rasvainen kala mutta sen sisältämä rasva on kuitenkin terveellistä rasvaa, tässä ruoassa on lohen sisältämän Omega-3 rasvahapon lisäksi myös oliiviöljyä sekä kermaa joka taas sen sijaan ei ole niin terveellistä. Meillä ei kuitenkaan syödä mitään kermakastikkeita päivittäin joten on sallittavaa että silloin tällöin harvakseltaan kermallakin saa herkutella kermakastikkeen muodossa, kunhan siitä vain ei tule päivittäistä tapaa. 

Kala kypsyy melko nopeasti joten ruoan muut ainesosat on saatava tarpeeksi pieniksi pilkotuksi jotta ne kypsyvät samaan aikaan. Varsinkin punajuuria kannattaa esikypsentää keittämällä miedosti suolatussa vedessä ennen uunia jos haluat pitää ne isoina paloina. Tällä tavalla ruoan väri kuitenkin kärsii koska osa siitä vuotaa punajuurien keitinveteen.

Lohta uunissa punaistuvassa kermakastikkeessa
Suosittelen aina että kaikki lämmöllä kypsennettävä ruoka otetaan ulos jääkaapista ajoissa, kala mukaan lukien, ja että niiden annetaan temperoitua huoneenlämpöiseksi. Tässä tapauksessa en kuitenkaan suosittele sitä vaan lohi pannaan kylmiltään suoraan jääkaapista vuokaan jottei se kypsyisi liikaa. Tämä jottei lohesta tulisi ylikypsä sillä aikaa kun vihannekset kypsyvät ja kerma tiivistyy kauniin punaiseksi kermakastikkeeksi.

Käytin tässä tuoretta punajuurta sekä fenkolin mukulaa sipulin lisäksi ja suosittelen keitettyä kukkakaali lisukkeeksi raikkaan vihreän salaatin lisäksi, jollet välttämättä halua syödä keitettyjä perunoita sen kanssa. Mausteina taas oli sinappi sekä kuivattu timjami mustapippurin ja savustetun merisuolan lisäksi. Valitsin savusuolan koska se antaa ruoalle ja varsinkin punajuurille pienen lisän, ruoasta ei kuitenkaan tule savustetun makuista koska suolan savumaku on niin hienovaraista eikä se saa yliotetta ruoan muista mauista. Tällä reseptillä saat kermaista punajuurilohta neljälle hengelle tuttuun tapaan.

Punajuurikermalohi uunissa
400 g lohifileetä
1-2 tl savusuolaa
1-2 tl mustapippuria
2 isoa fenkolia
1 sipuli
6 punajuuria
1 tl kuivattua timjamia
4 dl kermaa
½-1 tl sinappijauhetta
oliiviöljyä vuoan voiteluun

Huuhtele fenkoli ja suikaloi se noin sentin paksuisiksi lohkoiksi tai paloiksi. Kuori sipuli ja suikaloin sen ohuen ohuelti. Kuori punajuuret ja paloittele ne noin sentin lohkoiksi. Sivele uunivuoka kevyesti oliiviöljyllä ja asettele vuoan pohjalle pilkotut vihannekset. Leikkaa ohi perhosiksi ja mausta se suolalla ja vasta rouhitulla pippurilla. Pane lohiperhoset vihannesten päälle vuokaan. Avaa kermatölkki ja lisää sen sekaan sinappijauhe. Sulje kermatölkki tiiviisti ja hölskytä kerma sekaisin sinappijauheen kera. Lorauta kerma lohen ja vihannesten päälle uunivuokaan. Kypsennä punajuurikermalohta uunissa 175 asteen lämmössä 30–40 minuuttia kunnes kerma on tiivistynyt paksuksi kastikkeeksi ja kaikki on värjääntynyt punertavaksi. Lusikoi lämpimiä punajuuria ja fenkolimuhennosta lämpimälle lautaselle ja asettele lohiperhoset päälle. Tarkista kastikkeen maku ja mausta sitä lisää oman makusi mukaan ja lusikoi kastiketta kalalle. Tarjoile annokset oitis lämpiminä raikkaan vihreän salaatin ja keitetyn kukkakaalin kera.

4 kommenttia:

  1. Varmasti hyvää. Punajuuri,lohi & fenkoli,mahtavia makuja

    VastaaPoista
  2. kiito jones kommnetistasi, kyllä ruoka on onnistunut vaikkei se kuva oikein siitä anna kuvaa.;)

    VastaaPoista
  3. Herkulliselta kuulostaa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...