15. toukokuuta 2013

Vegaani Bolognese




Bolognesekastike, tomaattikastike jossa jauhelihaa on varmaan maailman tavallisin spagettikastike, se on Italian Bolognasta peräisin olevan liharaguun äpärä. Se on suomalaista perusruokaa ja tässä hyvä versio jos sinulle yllättäen tulee vegaaneja syömään, tai itse jostain syystä halut vähentää lihan syöntiä kuten me rakkaan puolison pyynnöstä olemme vegaanina keskiviikkona tehneet puolison kanssa jo parisen vuotta joka keskiviikko, vaikka on myönnettävä että 5:2 paaston alkaminen ja sen käytäntöön pyörimään saaminen vei vähän huomion pois vegaanista ruoasta.

Joillakin soijarouheilla on erittäin jauhoinen maku joka joskus on hieman vaikeaa saada pois, ja tällöin mausteiden määrää on lisättävä, varsinkin tomaattia sekä viiniä voi käyttää enemmän kuin reseptissä mainittu. Tämä tarkoittaa sitä että osan reseptissä mainitun veden määrän voi osiltaan tässä tapauksessa korvata viinillä. Tässä kyseisessä käyttämässäni soijarouheessa 2 desiä rouhetta piti käyttää neljä desiä vettä, joten käytin siihen kolme desiä vettä ja desin verran punaviiniä.

Maltaista tummaa soijarouhetta
Soijarouheen pakkauksessa on mainittu miten paljon nestettä tulee käyttää kyseisen soijarouheen kera jotta sen valmistus onnistuu parhaiten. Jotkut soijarouheet sisältävä myös mallasta, joten jos sinulla on ongelmia gluteenin kanssa kannatta tämä varmistaa ennen soijarouheen käyttöä.

Soijarouhe on paljon nopeampaa saada valmistettua Bolognesekastikkeeksi kuin jauhelihaa sisältävä Bolognesekastike. Syy siihen on ettei soijarouhetta kannata ruskistaa, joko ollenkaan tai sitten erittäin vähän joten kastikkeen sipulia kannattaa käristää vähän enemmän ja sallia sen saada väriä jotta kastike saa sen oikeanlaisen maun. Jos kuitenkin vaitset ruskistaa soijarouheen on sistä liotettava ja sen antaa imeä itseensä nestettä ennen sen ruskistamista.

Tuoreet yrtit tuovat tähän kastikkeeseen oman säväyksensä mutta kuivattuinakin ne soveltuvat tähän hyvin ja pienen pieni lisäys chiliä parantaa verenkiertoa. Joskus säilötyt tomaatit voivat olla hieman happamia, jolloin kastikkeeseen voisi lisätä ripauksen sokeria sen happamuutta pehmentämään, mutta tässä kastikkeesta on viiniä joten sen pitääkin olla hieman hapanta. Jollei sinulla satu olemaan viiniä kastikkeeseen voit korvata sen noin ruokalusikallisella viinietikkaa. 

Valkosipulia pastakastikkeeseen
Huomaa myös että vegaanit eivät voi juoda kaikkia punaviinejä vähä riippuen niiden valmistustavasta, joten sinun kannattaa tarkistaa tämäkin asia. Lisää aiheesta voit lukeas tekstistäni kirkasta juomaa.

Kesällä kannatta käyttää tuoretta sipulia, ja keväällä kuten tässä tapauksessa sitä kevät sipulia josta tähän voi käyttää noin nipun verran koska sillä on niin hento maku satokauden alussa.

Soijaruohetta tomaattikastikkeeseen
Kuiva pastaa tarvitse noin 70-80 grammaa jokaista ruokailijaa kohden ja jos olet vegaani, tai saat vegaaneja syömään et tietenkään voit käyttää tähän tavallista munapastaa ja parmesaani juustoa. Vegaanit eivät syö maitotuotteita tai kananmunaa joten heille pitää olla pastaa tai spagettia joka ei sisällä munaa, ja juustoraasteen sijaan voit paahtaa kuivalla pannulla hampunsiemeniä joilla saa aikaan vähän rapsakkuutta ruokaan.



Munatonta ja vegaaneillekin sopivaa nauhapastaa valmistat itse helposti kotona seuraamalla ohjettani reseptissäni pasta fresca. Tällä reseptillä saat riittävästi vegaania Bolognesekastiketta neljälle hengelle.

Soijabolognese

2 dl soijarouhetta
4 dl vettä
1 dl punaviiniä
400 g munatonta pastaa
1 sipuli tai 1 nippu kevätsipulia
1 prk tomaatti murskaa
1-2 rkl tomaattipyreetä
2 valkosipulin kynttä
1 laakerinlehti
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa
1 tl chilitahnaa tai 1 tuore habanerochili
½-1 tl mustaa pippuria
suolaa
oliiviöljyä ruskistamiseen

Paahda hampun siemeniä kuivalla pannulla koko ajan sekoittaen kunnes ne ovat saaneet hieman väriä, noin viitisen minuuttia. Varo polttamasta niitä liian kuumalla pannulla. Kuori sipuli, tai pese vihreä kevät sipuli ja anna sen kuivahtaa. Keitä kattilassa spagetille keitinvettä johon olet lisännyt sen verran suolaa että vesi maistuu merivedelle kun sitä lusikalla maistat. Ruskista kuivahtanut sipuli oliiviöljy tilkassa kuumassa padassa. Anna sipulin saada väriä jotta sen maku maistuu kastikkeessa, mutta varo polttamasta sipulia liian tummaksi. Kuori valkosipulin kynnet ja hienonna sen hienoksi. Hienonna myös chili jos käytät tuoretta, poista sen siemenet jollet halua kastikkeesta liian tulista. Lisää pieneksi pilkottu valkosipuli, chili ja tomaattipyree sipulin sekaan juuri ennen kuin sipulit ovat valmiit ja anna niiden paistua muutama minuutti lisää sipulia sekoittaen. Kun spagetin keitinvesi kiehuu lisää siihen spagetti kiehumaan paketin tuoteselosteen mukaan, tavallisesti 8-12 minuutin aika.  Lisää pataan tomaattimurska, oregano, basilika ja laakerinlehti. Lisää pataan soijarouhe, vesi ja viini ja anna kastikkeen porista miedolla lämmöllä kannen alla kymmenisen minuuttia. Tarkista kastikkeen maku ja mausta se oman makusi mukaan suolalla ja mustapippurilla. Valuta spagetista lävikössä keitinvesi mutta ota siitä talteen noin desin verran. Sekoita pastan ja keitinvesitilkka jonka juuri otit talteen kastikkeeseen ja sekoita kunnolla. Tarkista spagetin maku ja mausta sitä lisää jos sille on tarvetta. Annostele ruokaa lämpimille lautasille ja ripottele spagetin päälle paahdettuja hampun siemeniä juuston sijaan. Viimeistele annos tuoreella basilikalla ja oreganolla ja tarjoile se heti oitis lämpimänä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...