Makumatka Andalusiaan

 

Vieraskynä: Andalusian auringossa

Etelä-Espanjan aurinkorannikko ei koskaan minua erityisemmin houkutellut, mutta hankittuamme sieltä talon joitain vuosia sitten huomaan ihastuvani tuohon seutuun aina vain uudestaan. Ja mikä sen parempi keino uppoutua uuteen kulttuuriin kuin ruoan kautta. Tervetuloa siis makumatkalle Andalusiaan!

Mitä syödään?

Andalusia on yksi Espanjan 17 autonomiasta - ja yksi omasta historiastaan ja ominaispiirteistään ylpeimpiä (vaikka kaikki kai näin omaa aluettaan kohtaan tuntevat...). Se on pitkään ollut myös yksi köyhimmistä, mutta samaan aikaan sen kulttuurinen rikkaus on omaa luokkaansa - monet espanjalaisiksi mielletyt perinteet (härkätaistelu, flamenco, gazpacho...) ovat kotoisin juuri täältä. Toinen Andalusialle erityisleimansa antava tekijä on sen historia arabivalloittajien hallinnassa, ja sen omaleimainen, maurilaisvaikutteinen arkkitehtuuri on myös levinnyt muualle Espanjaan. Niin Pohjois-Afrikan läheisyys (alle tunnin lauttamatkan päässä) kuin tuo arabihallitsijoiden aika ovat jättäneet jälkensä myös ruokakulttuuriin, joka näkyy mm. alueen keittiössä käytetyissä mausteissa ja jopa ruokien nimissä. Mm. jopa niinkin tyypillinen espanjalainen herkku kuin lihapullat, albondigas, on saanut nimensä arabian sanasta al-bunduq.

Espanjassa, kuten muuallakin Etelä-Euroopan maissa ollaan ylpeitä omasta, alueellisesta tuotannosta. Se ei ole kuitenkaan niin näkyvää ja hifistelevää, mitä se helposti on esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa. Andalusian seutu on kuitenkin kuuluisa erityisesti Jerezin alueella tuotetusta sherrystä (josta se nimikin tulee), Jaenin, Cordoban ja Sevillan alue taas tunnetaan oliiviöljystään ja koko Espanjan eteläosa siitä kuuluisasta mustasorkkaisesta  iberico-possustaan, josta maailman paras kinkku tehdään. Andalusian alueella Jabugon kinkkuja pidetään parhaina.

 

Myös paikallinen, paahteinen ja siirappinen ruokohunaja, miel de cana,  on suuri ylpeydenaihe, jota käytetään mm. paikalliseen tapasklassikkoon, paistettuihin munakoisoihin eli berenjena frita con miel de canaan.

Rannikolla kun ollaan, syödään täällä myös paljon kalaa ja äyriäisiä, jotka ovat todella halpoja. Kalatiskien valikoimat ovat kutkuttavia ja tarjoavat niin montaa sorttia erilaisia mustekaloja ja simpukoita etten ollut aikaisemmin monia nähnytkään.

Eteläinen sijainti myös takaa leudon ilmaston, jossa tuoreita , paikallisesti tuotettuja hedelmiä ja vihanneksia on aina tarjolla. Vaikka supermarketteja on täälläkin noussut sinne tänne, tarjoaa perinteisten kauppahallien ja erikoisliikkeiden tarjonta vielä elämyksiä niin kameralle kuin vatsalle.

Miten syödään?

Vaikka alueen sijainti ja tarjonta mahdollistaisi varsin kevyen ja terveellisenkin dieetin, on Andalusia kuuluisa nimenomaan oliiviöljyssä paistamisestaan ja menetelmä (kevyt jauhotus ja uppopaistaminen oliiviöljyssä) tunnetaankin nimellä a la Andaluza - andalusialaisittain. Ja uppopaistaminen ei rajoitu pelkästään pääruokiin, vaan myös leivonnaisia tykätään täällä surutta paistaa öljyssä. Yksi esimerkki tästä on paikallinen leivonnaisklassikko pestiño, joka paistamisen jälkeen vielä upotetaan siihen paikalliseen hunajaan...

Perinteinen andalusialainen keittiö on varsin tuhtia, mutta viime vuosina on mainetta saavuttanut uusi kokkien sukupolvi, joiden keitoksissa andalusialaiset ruokaperinteet päivitetään modernilla ja yllätykselliselläkin tavalla uudelle vuosituhannelle. Yksi tunnetuimmista on mm. kirsikkagazpachollaan maineeseen noussut malagalaissyntyinen Dani Garcia.

Milloin syödään?

Päivän rytmi rakentuu aterioiden ympärille. Vaikka keskivertoespanjalaiset eivät enää kokoonnukaan tuntikausia kestävien lounaiden ääreen viinin virratessa ja laulun raikuessa, sulkee suurin osa kaupoista yhä ovensa siestan ajaksi. Silloin keskitytään syömään ja nauttimaan ja tuota rauhoittumisen ja rentoutumisen oppituntia olen myös minä oppinut arvostamaan pikkuhiljaa.

Vaikka San Sebastiania pidetään yleisesti parhaiden tapaksien kotina, osataan sitä täälläkin. Eivätkö ne nimenomaan täältä ole lähtöisinkin? Tapaksia kokoonnutaan syömään alkuillasta, ennen illallista. Niitä on tarjolla niin kylminä (keittoja, marinoituja oliiveja, salaatteja, juustoa, kinkkua)  kuin lämpiminä (lihapullia, paistettuja äyriäisiä, chorizoja, kroketteja...) ja monesti tapaslistoilta löytyy myös pienempiä versioita ravintolan annoksista racioneista, mikä antaa mahdollisuuden tutustua lukemattomaan määrään niin paikallisia herkkuja, kuin myös talon omiin erikoisuuksiin.

Ja sitten tulee vielä illallinen. Ensimmäisillä Espanjanreissuilla ihmettelin, miksi tunnuimme aina päätyvän niin huonoihin ravintoloihin, ettei niissä koskaan näkynyt ketään paikallisia. Kunnes tajusin, että hehän söivät vasta tunteja myöhemmin! Illalliselle saatetaan kerääntyä vasta kymmenenkin aikaan illalla ja se voi hyvinkin jatkua puoleenyöhön. Lapsineen kaikkineen. Ruoka rytmittää myös viikonlopun kulkua - etenkin sunnuntaita. Silloin kokoonnutaan koko perheen voimin kirkon jälkeen syömään churroja.

 

Missä syödään?

Andalusia ja etenkin tämä Aurinkorannikko on turistien suosiossa. Mistä johtuen valitettavan suuri osa ravintoloista on nimenomaan turistien yliarvioiduille lompakoille ja aliarvioiduille makuaisteille suunniteltu. Vaikka rantaravintola saattaisi tarjota hienoja näkymiä ja auringonpaistetta, on niissä ruoka liki säännönmukaisesti ylihinnoiteltua ja surkeaa , koostuen tympeistä purkkitonnikalasalaateista, paahtoleivästä ja vettyneistä pizzoista. Yleensä kuitenkin jo muutaman kadun verran rannalta siirtyminen tuottaa pieniä, paikallisten suosimia ja autenttisia  makuelämyksiä tarjoavia paikkoja. Joissa myös hintataso on jotain ihan muuta. Kaupungeissa samalla tavoin kannattaa välttää ihan ydinkeskustaa ja etenkin turistikohteiden ja nähtävyyksien välittömässä läheisyydessä sijaitsevia paikkoja. Se keskusaukio voi vaikuttaa hyvältä paikalta ihmetellä ohivaluvaa maailmaa kaikessa kirjossaan, mutta mene sinne vaikka aterian jälkeiselle drinkille ja nauti lounaasi mieluummin muutaman kadun päässä sijaitsevalla pikkukujalla jonne turistit eivät vaivaudu.

Missä seurassa syödään?

Suomessa olin tottunut siihen, että lapset ja ravintola tuntuivat olevan aina äärimmäisen huono yhdistelmä. Täällä, etenkin ajan kanssa nautittujen sunnuntailounaiden myötä olenkin oppinut ajattelemaan ihan toisin. Espanja on yhä hyvin perhekeskeinen maa ja siellä ne lapset istuvat ja syövät muun perheen mukana. Omilla paikoillaan. Kiljumatta. Ilman itkupotkuraivareita. Eikä tarjolla ole todellakaan mitään lastenlistoja nauravine nakkeineen vaan siellä ne istuvat ja syövät sitä samaa, mitä muutkin. Niin kuin simpukoita.

Vielä näiden vuosienkin jälkeen minun tutkimusmatkani tähän kolkkaan Espanjaa on vasta aluillaan. Paljon on nähtävää, koettavaa...ja syötävää. Mutta ihan oman paikan sydämestäni tämä seutu on sydämestäni varastanut. Ja kyllä minä siellä ollessani tunnen olevani ylpeä tuosta karustakin, mutta niin omanlaisesta seudusta ... siellä Andalusian auringossa.