9. toukokuuta 2013

Aloevodkatini




Aloe veralle maistuva vodkatini, superfoodia uudessa ja juotavassa ei välttämättä niin terveellisessä muodossa, varsinkaan jos niitä juo liikaa, mutta muuten naurettavan nautittavan hyvää.

Samalla maanantaisena tapaamisena kun lupasin Henrille julkaista espanjalaisen kylmän mantelikeiton, Ajo Blancon minulle tuli myös mieleen pari nuoruuden syntiä joista tässä paljastan yhden.

Nuorena baarimestarina kilpailimme baarihenkilökunnan kesken kuka keksisi erikoisimman drinkin tai cocktailin, siihen aikaan ku kiakkea viläe piti maistaa ja kokeilla, ja yksi keksinnöistäni oli aloe veramehu terästettynä vodkalla, tai aloe vodkatini. Toinen on jäisillä mansikoilla jäähdytetty Pernod jota kutsun kesän tuulahdukseksi keskellä kaamosta.

Vodkatini sen perinteisen Dry Martinin serkku, ja vodkatiniin käytetään nimensä mukaan vodkaa sen ginin sijaan. Jos harrastat drinkkejä ja cocktaileja kannatta sinun lukea tekstini Täydellinen Dry Martini jossa olen syventynyt vähän enemmän juuri martini-cocktaileihin. 

Tämä cocktail on mahtavaa juotavaa josta on vaikea saada tarpeeksi. Sitä ei melkein huomaa että siinä on alkoholia kun suhde on oikea aloe veranmehun ja vodkan suhteen. Aloe veralla kuitenkin on niin vieno ja hienovarainen maku joka jäisi pahasti ginin voimakkaan makumaailman jalkoihin joten käytin tähän vodkaa jotta Aloen maku jäisi pinnalle ja olisi se kielellä jäävä maku. Samasta syystä en myöskään käytä tähän vermuttia, joten aloe vodkatini voi olla vähän hämäävä nimi tälle cocktailille vaikka tämä Aloevodkatini valmistetaan samalla tavalla kuin Appletini, omenan makuinen vodkatiini, johon käytetään vodkaa ja omenamehua.

Martinilasit pöydällä
Voit säilyttää vodkapulloa valmiiksi pakastimessa jolloin jäitä ei tarvitse niin paljon, vodka ei jäädy vaan tulee paksuksi mutta pysyy juoksevana. Hyvä pikku vinkki näin kun kesäkin on tulossa.
Jotkut väittävät myös ettei juhlien jälkimeiningit seuraavana päivänä mahdollisesti eivät olisi niin suuret jos juo vain aloevodkatiinia kuin jos olisi juonut jotain muuta tai sekoittanut alkoholipitoisia juomia illan mittaan. Itse en lisää tähän mitään sokeria, mutta jollei aloe vera mehu ole sinulle tarpeeksi makeaa vodkan kanssa lisää siihen sokerisiirappia. 

Siirapin keität helpoiten suhteelle yksi sokeria ja saman verran vettä, kiehautat sen ylös ja tarkistat että kaikki sokeri on liuennut veteen ja annan sen jäähtyä. Kaada sokerisiirappi huolellisesti puhdistettuun ja steriloituun lasipulloon ja säilytä se jääkaapissa jossa se säilyy parisen viikkoa, vähän siitä riippuen miten usein sen siirappipullon avaat. Joten tätä ei kotioloissa kannatta valmistaa liian isoja määriä, jollei ole tulossa suuria sukujuhlia, häitä tms. 

Mutta tämä juoma vie sekä kielen että mielen mennessään, joten suosittelen sitä vain aikuisille tarkoitettuihin juhliin jossa ei ole lapsia läsnä, ja Aloe vera ei sovi kaikille, kaikki eivät pidä sen mausta ja olen myös kuullut että jotkut ovat sille allergisia.

Jäämurskaa cocktaileihin
Mutta, jos teet Aloevodkatinia, varmista että kyseinen Aloe veramehu on juotavaksi tarkoitettua, ettet vaan juo mitään aloe geeliä joka juomisen sijaan on tarkoitettu ihonhoitoon ja haavoihin. Suomessa myydään aivan tavallista aloe vera mehua, josta monet luontaisterapeutit itse valmistavat geelinsä, mutta se onkin aivan toinen asia eikä sillä oikeastaan ole asiaa tänne ruokablogiin ruoan ja juoman sekaan. Tällä reseptillä saat yhden aloevodkatinin.

Aloevodkatini

6 cl vodkaa
6 cl Aloe veranmehua
1 limetti
jäitä

Jäähdytä lasi täyttämällä se piripintaan jäillä ta jäämurskalla. Lisää kokonaisia jääpaloja myös sekoituslasiin. Mittaa lasiin aloe vera mehua ja vodkaa ja sekoita. Kaada jää pois cocktaillasista ja kaada vodkatiini siivilän läpi kylmään huuruisen lasiin. Leikkaa limetistä viipale, ja leikkaa viipaleeseen viilto melkein sen keskustaan asti ja koristele lasi ripustamalla limettiviipale lasin reunalle. Purista limetistä pieni mehutirskaus cocktailin pinnalle ja tarjoile se oitis jääkylmänä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...