9. toukokuuta 2015

Soseutettu syntymäpäiväkakku





Tänä vuonna pääsiäinen jäi väliin. Sen varmasti huomasittekin. Äitini joutui viikkoa sitä ennen hätäleikkaukseen ja oli pitkään aivan tajunnan rajamailla. Samassa hän sai myös aivoverenvuodon. Pääsiäinen meni kuin ei olisi koskaan edes ollutkaan. 

Te jota seuraatte herkkusuun lautasella Instagrammissa, Facebookissa tai Twitterissä tiedätte paremmin mitä viime aikoina on tapahtunut koska olen siellä ollut aktiivisempi.

Vappua edeltävä lauantaina puoliso sai sydäninfarktin ja joutui sairaalaan ja sitten alkoi kahden sairaalan välillä sukkulointi. Blogi on ollut pitkään hiljaa kun yksityiselämässä on heitellyt ja lähiomaisilla on ollut hengenhätä. Olen viime aikoina vieraillut aivan liikaa sairaaloissa, kolmessa eri sairaalalla ja kahdessa eri kunnassa.

Olen ollut masentunut, ja huolestunut kun kummatkin lähimmäiset joista jälkikasvun lisäksi eniten välitän ovat olleet yhtä aikaa sairaalassa. Minua on ahdistunut kun en ole jaksanut tarpeeksi usein vierailla. Olen joutunut olemaan olevinani pirteä ja iloinen kun asiat ovat vain olleet niin masentavia. Olen nukkunut yksin kotona kaksi rauhatonta kissaa seurana, jotka ovat poukkoilleet yötä päivää edes takaisin huoneesta toiseen ihmetellen miksei se isä tule jo kotiin sieltä töistä?

Sitten olikin jo itse Vappu oli tulossa, jolloin on äidin syntymäpäivä ja äiti oli jo sen verran parempi että hän pysyi aivoverenvuodon jälkeen jo ajoittain tässä päivässä joten kysyin mitä hän halusi syntymäpäiväkseen. Äidin toivomukset olivat vaatimattomat, mansikkakermakakkua, Jaffaa ja vappupallo.

Äidin itse tekemä mansikkakermakakku
Mansikkakermakakku on joka vuotuinen syntymäpäiväkakku joten olisinhan minä sen voinut itsekin keksiä. Asiaan mutkisti vain se että äitini oli tällöin vielä soseutetulla ruokadieetillä, eikä hän vielä saisi vapuksi syödä kiinteää ruokaa ja kysyin itseltäni miten saisin kaikki oikeat maut mukaan soseena. Parin kissojen kanssa valvotun unettoman yön tuloksena oli aivan itsestään selvä oivallus, mansikkatrifle. Sehän on melkein kaikki sosetta.

Leivoin kaikkien äitini opettamien taitojen mukaan kakkupohjan, samanlaisen kuten reseptissäni täytekakku. Annoin kakkupohjan kuivua ja jauhoin sen morttelissa hienon hienoksi. Siivilöin vielä saamani jauhot varmuuden vuoksi jotta sain kakkujauhot aivan varmasti ihan sileiksi.

Keitin mansikoista hilloa jonka vienosti maustoin tuoreella mintulla ja sitruunamehulla, valutin liiat nesteet pois jotta saisin mansikkasoseesta tarpeeksi kiinteää käyttämättä mitään liivatetta tai muuta sakeuttamisainetta. Lisäsin sokerin mansikoiden sekaan ja soseutin mansikat sauvasekoittimella. Halkaisin vaniljatangon ja raaputin sen sisältä siemenet, lisäsin vispikermaan ja vispasin kuohkeaksi. 

Kiisseli mutta mikä?
Ainoa jonka esteettisistä syistä jätin pois kakusta oli suklaa, se olisi tehnyt mansikkatriflestäni liian ruskean. Tumman kaakaojauheen antioksidantit olisivat varman kuitenkin tässä tapauksessa olleet vain hyväksi. Kerrostin koko herkun varmuuden vuoksi muoviseen kertakäyttöastiaan ja lähdin aaton aamuna ostamaan äidille ilmapalloa.

Ajoin pitkän matkan tyystin väärään suuntaan jotta sain haetuksi äidille juuri sopivan pallon, en mitään modernia foliopalloa vaan vanhan ajan vaalean punaisen kumipallon joka erikoiskäsiteltiin ennen sen täyttämistä jotta se säilyisi pitkään. Ja voin näin nyt jälkeenpäin sanoa että se kannatti, koska kyseinen ilmapallo on edelleen tänä päivänä hyväkuntoinen ja leijailee edelleen äitini sängynpäädyssä kiinnisidottuna.

Äitini oli vapunaattona jo sen verran parantunut ja pitkät tuokiot tietoinen ympäristöstään että oli alkanut itse syödä. Hän ilostui pallostaan ja sai syötyä suurimman osan ruoista itse kun kannustin häntä mansikkakakulla.

Huomasin että ruokailutilassa äitini oli ainoa jolla oli muoviastiat josta hänelle tarjottiin ruoka. 

Voin hyvin sielunsilmillä nähdä miten äitini on paiskannut ei miltään, tai sille, se sana jota hän käytti edellisellä kerralla kun vierailin. Se sana ei nyt oikein sovi ruokablogiin eikä ruoan yhteyteen yleensä.

Vispipuuro mutta minkä makuinen?
Ruoka ja tuoksut ovat ne asiat jotka antavat meille eniten virikkeitä ja aktivoivat muistia asioista ja paikoista ja tämä oli asia jota harmittavan huonoin tuloksin kerta kerran jälkeen yritin sairaalan henkilökunnalle selittää.

Ongelma on se ettei äitini makumaailma ole vain ja ainoastaan ”nakit ja muusi” tai Saarioisen makaronilaatikko, ei niissä sinänsä mitäään vikaa. Mutta taso mihin äitini ruoan suhteen on tottunut on sama kuin olen itse kotoa tottunut, äitinihän sitä oli silloin valimassa ja minullle opettamassa ja jonka voi täältä blogista nähdä. Varsinkin te jotka olette jo jonkin aikaa lukeneet blogiani, olette varmaan jostain rivien välistä lukeneet tai jopa jostain tekstistä arvanneet, että sekä äitini että isäni olivat aikoinaan ravintola-alalla mutten ole aikaisemmin tainnut mainita että isäni aikoinaan oli suomen kokkimaajoukkueen jäsen. 

Mitä itse olet mieltä soseutetusta porkkanasta, lantusta ja potusta sekaisin ja ilman mitään mausteita? Lämmintä pehmeää mössöä. Jos ihminen on saatava takaisin elävien ja itsenäisesti toimivaksi, eikö olisi parempi toimia kuten pienten lasten kanssa kun heitä pikkuhiljaa totutellaan yksi maku kerrallaan ja tarjoilla ne edes eri kipoista.

No äiti sai ruokansa omatoimisesti syötyä vapun aattona ja meille ilmoitettiin että nyt äiti siirretään kuntoutusyksikköön. No sehän oli hyvä asia, että äiti on parantunut sen verran että hänen kuntoutuksensa alkaa, mutta olisihan siitä voinut ilmoittaa etukäteen?! 

Ei edes kaurapuuroa sosedieetillä
Sain sisareltani myöhemmin tietää että hänelle oli soitettu siirrosta mutta meille jotka olimme paikanpäällä ei ilmoitettu mitään vaikka olimme listalla omaisia joille ilmoittaa. Onneksi olimme äitiä katsomassa jo aikaisin joten äiti lähti matkaan uutta paikkaa kohti mansikkakakku mukanaan.

Meiltä taas matka jatkui seuraavaan sairaalaan jossa puoliso oli sydänosastolla. Puolisolla ei ollut asiat enää niin huonosti kuin ehkä olisi osannut odottaa. Pallolaajennus ei tullut kysymykseen joten jää jäljelle vain sepelvaltimoiden ohitusleikkaus ja hän onkin jo nyt päässyt kotiin odottamaan leikkausta. 

Niin, siitä päästäänkin puolison sydäninfarktiin ja uuteen ruokavalioon . Tämä ei tarkoita että siirryn tyystin sydänystävälliseen dieettiruokaan blogissa, mutta nyt minulla on syy ottaa huomioon myös sydänystävällinen ruokavalio. Nyt ennen ohitusleikkausta dieetti on hyvinkin tiukka ja erilainen kuin mihin on totuttu. Ja se muuttuu vielä ohitusleikkauksen jälkeen kun saadaan tietää miten puolison sydän ja sen toiminta palautuvat. 

Ruokavalio onkin asia josta sydänpotilaille osastolla erityisesti valistettiin ja tässä kaksi hyvää esimerkkiä. Esimerkiksi kananmunien kolesterolia ei suositella sydänpotilaille. Mutta miten suhtautua siihen kun samana päivänä kun juuri on kuunnellut kananmunan haitoista saa iltakahville karjalanpiirakan munavoilla? Nauramme edelleen asialle katketaksemme kun siitä tulee puhe. 

Vappumunkkeja sydänsairaille?
Tulee vain mieleen etteikö sairaalakeittiössä pitäisi huomioida mitä jokainen potilas voi, pystyy ja saa syödä? Eikä vain vanhasta tottumuksesta syydetä samaa ruokaa huomioimatta muuta kuin allergiat kaikille potilaille tai että on sosetta kuten äidilleni? Myös vappumunkki tarjoiltiin sydänosastolla ja sekin on aika hilpeää ainakin nyt kun hän on kotona.


Kyselin viime viikolla käynnillä äitini luona miten mansikkakakun kanssa kävi, saiko äitini sen syötyä kun hän ei itse muistanut miten sen kakun kanssa kävi. Parikin eri hoitajaa sanoi etteivät olleet paikalla silloin etteivät tienneet ja asiaei edennyt mihinkään suuntaan tai toiseen ja jäi epäselväksi.

Kuulin kuitenkin lähtiessäni avoimen oven välistä yhden mieshoitajan nauravan että mitä hääviä oli mansikkasoseessa jossa oli paljon vispikermaa? Sanonpahan vain että kannattaisi panna ovi kiinni ja olla nauramatta. Tiedän minkä vaivan näin ilahduttaakseni äitiäni, ja mitä makuja olin sinne soseutettuun mansikkakermakakkuun saanut mukaan.


Joten hyvää vappuakin vaan näin jälkikäteen!

10 kommenttia:

  1. Voi, eläydyin niin kokemukseesi ja se nosti tunteita esiin sekä yhdeksän vuoden takaa, kun sekä äiti, isä että mummo olivat eri aikaan eri sairaaloissa... ja viiden vuoden takaa, kun joulu meni kierrellessä sairaaloissa äidin ja mummon perässä. (Ja vuoroin teki mieli itseä ja nauraa noille sairaalakokemuksille - niitähän ne on.) Toivon sinulle ja omaisillesi paljon lämpöä ja voimia, sekä armollisuutta elää päivä kerrallaan sen päivän voimien mukaan niissä vaihtuvissa olosuhteissa!
    Tutustuin blogiisi vasta jokunen kuukausi sitten ystäväni suosittelijana ja olet jo onnistunut inspiroimaan minua. Kiitos paljon, että pidät blogia ja jaat ruuanlaittotaitojasi ;)

    VastaaPoista
  2. Voi miten paljon koettelemuksia sinulla on viime aikoina ollut.Tsemppejä!

    VastaaPoista
  3. Voimia sinne! Sulla on hyvä sydän!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä ja voimia! Muistuttaa hieman omia kokemuksia; olin kolmisen viikkoa sitten kolmivuotiaan juniorimme kanssa sairaalassa keuhkokuumeen vuoksi, ja yhtenä päivänä mieheni sai myös yllättäen sydäninfarktin. Hänelle tehtiin pallolaajennus ja sinänsä asiat ovat hyvin, pääsi nopeasti kotiutumaan ja kunto on kohonnut hienosti. Mutta naureskelin myös tuota iltapala-asiaa, kun eräänä iltana häneltä tuli kuva iltapalasta jossa oli karjalanpiirakka ja keitetty kananmuna. Samaa on varmasti nautittu joka paikassa. Lastenosastolla sentäs käytiin illalla kysymässä että mitä lapsi haluaisi syödä, mikä maistuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos helena kommentistasi! jotenkin voisi toivvoa että asiaan otettaisi kantaa kouluruoan lisäksi. kaikkea sitä miettii...odotan että puoliso pääsee kotiin!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...