15. joulukuuta 2014

Joululounas Yumessa




Sain kutsun joululounaalle ravintola Yumeen, ja vaikka viime viikko oli yksi koko vuoden kiireisimmistä, pistäydyin Helsingissä syömässä lounasta, tämä syy miksi kirjoitan asiasta vasta tänään. 

Tämä ei ollut ensimmäinen, eikä viimeinenkään, kerta kun olen syönyt Yumessa. Vietin viihtyisän pitkän ruokatauon kahden ihastuttavan naisen kanssa joista kumpaakaan en ennen ollut tavannut mutta joihin mielelläni tutustuisin enemmänkin ajan kanssa.
Vaikkei menyy ollut ainakaan suomalaiseen makuun niin jouluinen, oli se lounaana kiva elämys ja herkullinen nautinto. Idea ei kai niinkään tainnut edes olla ollut "jouluinen" lounas vaan sen sijaan joulunaikainen.

Lounasta tarjoillaan vielä Yumessa tällä viikolla poikkeuksellisesti huomisesta tiistaista 16.12.2014 lähtien aina perjantaihin 1912.2014 klo 11.30–14.00 välillä. Ravintola on muuten avoinna vain iltaisin. Joululounasmenyy vaihtuu joka viikko ja nyt on viimeinen mahdollisuus käydä siellä syömässä. 

Ainoa mutta oli että se oli lounas, enkä voinut viettää pitkää ja kosteaa lounasta jäivät juomat ihanan ruoan varjoon. Tästä syystä joimme viinin sijaan vihreää teetä sekä Yumen omaa mineraalivettä mikä sinänsä antoi ruokien makujen tulla omiin oikeuksiinsa. 

Alkuruokia oli tarjolla kolme, ja päätimme itsestään selvänä jakaa annokset jotta saimme maistella kaikkia ruokia. Ja kaiken lisukkeena tietenkin ilmavaa keitettyä riisiä.
Söimme alkuruoaksi:

Lohimakirullia

Punajuurta kastikkeessa, tuoreita mungpavun ja punajuuren versoja, soijakastiketta, Nigellan ja seesamin siemeniä sekä vihreää tulista wasabia ja ihanaa hillottua inkivääriä.


Kevätkääryleitä

Chiliä, salaatinversoja, Nigellan siemeniä ja ihana seesamisiemenkastike.


Thai possun-ribsejä

Ihanan mureita, tahmeita ja sopivan mausteisia makeita ribsejä. Raikasta yrttisalaattia jossa pavun ituja, punasipulia, maapähkinöitä, tuoretta minttua ja korianteria sekä chilillä maustettua Thai-kastikkeessa. Ribsien lihat vain valahtivat irti luista kun niitä yritti ottaa omalle lautaselleen. Fingerlickin' good, kuten sanoisin. 




Friteerattua turskaa

Pankolla leivitettyä ja friteerattua tuoretta turskaa. Pinnalta rapeaa ja sisältä mehevää kalaa. Porkkanoita, kevätsipulia, paksoita ja sokeri herneitä uimassa inkiväärikastikkeessa sekä tuoretta chiliä ja korianteria.

Kevät kananpoikaa

Friteerattu puolikas kevätkananpoika, hurmaavaa luumukastiketta jossa kiva omenan vivahde. Lisäksi tuoretta korianteria sekä chiliä. Ei kovin jouluinen vaan hyvin keväinen mutta herkullinen ruoka-annos.


SuklaakakkuaYuzusorbetilla

Tummaa suklaakakkua, tuoreita marjoja, pienen pieniä tummia suklaarakeita, Yuzun mehussa ja Shizulehdillä marinoitua raikasta vihreää  omenaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olen maistanut Shizua jälkiruoassa ja on sanottava että toimii.


Saavuin etuajassa ennen kuin ravintola oli auennut mutta minut toivotettiin kuitenkin tervatulleeksi ja sain tulla sisään odottamaan seuraa. Ravintola Yumessa on hyvin siisti yleisilme ja hyvä valaistus mikä on ruokabloggarille tärkeää. Täällä näet mitä suuhusi panet ja mitä syöt, asia joka sopii hyvin meikäläiselle.


Hyvää asiakaspalvelua sekä sujuvaa ja osaavaa tarjoilua. Kaikki annokset olivat ennestään tuttuja tarjoilijoille ja niiden sisältö selostettiin meille asiantuntevasti, ei vaatinut keittiössä käyntiä ja tarkistusta kuin vain kerran.

Naisten huoneen siisteys ja ulkonäkö on asia jonka aina panen mieleen.Täällä ei ole valittamista.





En ole koskaan oppinut syömään syömäpuikoilla, onneksi ruokaa pystyi syömään sormin ja oli tarjolla kosteat pyyhkeet sormien puhdistamiseen.


Huomioimme vain että annokset olivat hieman liian suuria kolmelle naiselle joten emäntämme sai Doggybagin mukaan ylijääneelle pääruoalle. Mistä saimmekin samalla tietää että Yumessa on Take-away, asia jota kannattaa hyödyntää jos itse asut tai käyt Helsingissä.


Suuri kiitos kutsusta ja lounaasta Kämp Groupille!

Kiitos emännälle sekä bloggaavalle kollegalle Siskot kokkaa ruokablogista, kahdelle hurmaavalle ihmiselle ihastuttavasta seurasta. Toivottavasti tapaamme taas pian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...