19. kesäkuuta 2013

Pihasauniomansikat



Joka vuosi alkukesän mansikat voivat olla vähän happamia, tämä tietenkin vaihtelee mansikoiden lajin mukaan. Happamat mansikat eivät ole hauskaa syötävää varsinkaan juhannuksena mutta tänä vuonna sää näyttäisi olla suotuista että saamme makeita mansikoita jo juhannukseksi, mutta jollei näin käy, tai haluat vain vaihtelua mansikoihin mausta ne pihasaunoilla vähän samaan tyyliin kuin viime vuonna sahramilla maustetut mansikat.

Villi pihasaunio

Pihasaunio on monelle tuttu näky vaikkei kaikki edes sitä tiedosta että se on Pihasaunio, se pienen pieni vihreä päivänkakkara ilman valkoisia terälehtiä jota nykyään kasva rikkaruohon melkein joka paikassa. Vielä harvempi tietää että Pihasaunio on hyvin aromaattinen ja makea maultaan ja että sitä voi syödä. Olenkin sitä jo käyttänyt pihasaunoilla maustettuun mansikkalikööriin viime vuonna, ja tänä vuonna marinoin kesän ensimmäiset mansikat juhannukseksi sillä.

Pihasaunioo ja mansikoita
Itse pihasaunion lehdet ovat hyvin neutraalin makuisia mutta kukintojen maku muistuttaa miedosti ananasta jonka seassa on porkkanaa ja vähän makeaa mangoa. Tällä omalla kivalla maullaan Pihasaunio säestää kivasti mansikan omaa makua, ja vispikerman kanssa tarjoiltuna jälkiruoka omassa yksinkertaisuudessaan takaa menestyksen, jollei anoppi tai oma äiti ole ehdottomasti vastaan rikkaruohon syöntiä kuten omani. 

Mielestäni on parempi syödä rikkaruohot nälkäisiin suihin sen sijaan että repii ne irti maasta hyödyttöminä ja heittää kompostiin. Huomaa että vain pihasaunoin kukinto maistuu mainitulle ananakselle, sen tilliä muistuttavat hennot lehdet eivät maista yhtä vahvasti, joten kerää vain kukintoja. Villiyrttien keräämisen suhteen mistä ja miten niitä kerätä viittaan tekstiini luonnon yrtit talteen joka sinun kannattaa lukea jos olet kiinnostunut villiyrttien hyödyntämisestä ruoanlaitossa. Tällä reseptillä saat tuttuun tapaan jälkiruokaa, siis pihasaunoilla maustettuja tuoreita kesämansikoita neljälle hengelle.

Pihasauniomarinoidut mansikat

1 l tuoreita mansikoita
1 dl pihasaunion kukintoja
4-5 rkl tomusokeria

Huutele pihasaunoin kunnolla runsaassa vedessä ja anna kaiken lian vajota kulhon pohjalle. Nosta pihasaunoin puhtaalle keittiöliinalla kuivumaan. Huuhtele mansikat huolellisesti ja anna niiden kuivahtaa. Pane kokonaiset pienet tai pienemmiksi pilkotut isot tuoreet mansikat kulhoon.  Sirottele mansikoiden päälle tomusokeria. Lisää kulhoon pihasaunion kukinnot ja sekoita kaikki kunnolla keskenään mutta varo rikkomasta mansikoita. Anna mansikoiden maustua pihasaunoin kanssa viidestä kymmeneen minuuttiin. Tänä aikana mansikat hikoilevat nestettä sokerin vaikutuksesta ja maustuvat pihasaunoista. Sekoita varovasti mansikoita uudestaan ennen tarjoilua. Tarjoile pihasaunoilla maustetut tuoreet mansikat heti miedosti vaniljalla maustetun vispikerman tai ranskan kerman tai vanhan ajan vaniljalla maustetun kermajäätelön kanssa.

6 kommenttia:

  1. Olipas jännä yhdistelmä :) meille ei tule vielä juhannukseksi lainkaan mansikoita, mutta raakileita alkaa pikku hiljaa kasvaa..onneksi yrtit rehottavat ja tomateissa komeat raakileet, oikein mukavaa juhannuksen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei sarppu ja kiitos kommentistasi! meillä haetaan perinteisesti mansikat ja uudet perunat tillin kanssa juhannusaattona, ja niitä ilman ei meille tule juhannusta...ja toi pihasaunoi on hyvä tapa saada niille vähän vähemmän makeilla mansikoille käyttöä jo heti alkusesongista... ja hyvää jussia sinullekin!

      Poista
  2. Kun luen blogiasi, niin entistä enemmän innostun luonnon yrteistä. Kiitos vinkeistä ja ohjeista. Nytpäs täytyy etsiä noita pihasaunioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei annekatiraani ja kiitos kommentistasi, on aina hauskaa voida antaa uusia ideoita ruoan suhteen. pihasaunio on melkouusi tulkokas meilla täällä suomessa, se muistaakseni 1800-luvun lopusta levinnyt suomeen rannikolta sisämäähän joten sitä voi olla vaikeampaa löytää idästä ja aivan pohjoisesta. muuten se kyllä rehottaa keskellä sorateitä, kaupungeissa ja kasvimailla rikkaruohona.

      Poista
  3. Tykkään makuyhdistelmästä kovasti! Olen tehnyt Tallbergin ohjeella hyvin samantapaista jälkiruokaa. Linkki jos sallit http://sillasipuli.blogspot.fi/2010/07/mansikoita-pihasauniolla-varitettyna.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei merituuli ja kiitos kommentistasi. juu, mansikka ja pihasaunio on hyvin yhteen sointuva yhdistelmä jota olen käyttänyt jo reilun parisen vuosikymmentä...ja totean vain etten ole vieläkään lukenut tallbergin kirjaa, olen vain kuullut siitä puhuttavan sekä mitä kommenteissa nyt lukenut.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...