2. elokuuta 2015

Muikkukruunut maa-artisokkasoseella




Nykyinen kotiruokamme on pääsääntöisesti sydänystävällinen, ja kun puoliso oli kotona odottamassa sydämen ohitusleikkausta oli hänen ruokavalionsa vieläkin kummallisempi kuin nyt leikkauksen jälkeen. 

Miten korvata läski läskisoosissa? Voiko se onnistua muikuilla?

Tein hänelle sopivan ”sydänystävällisen version läskisoosista”, ruisjauhoissa kuorrutettuja muikkuja maa-artisokkasoseella. Tämä ruoka istuu kuin nakutettu viileään kesään, joka muuten puolison leikkauksen toipumisen puolesta on ollut erittäin sopiva. 

Ruoan työläin vaihe on perata muikut, ja pyysin kalakauppiaalta erittäin pieniä muikkuja, kun aikomukseni oli tehdä aivan jotain muuta mutta ajan puutteessa sitten lopussa päädyin tähän.


Olen aika kronkeli kalan perkaamisen suhteen, eikö minulle riittänyt vain ns. "puhkoa muikut" siis poistaa muikkujen päät ja vetää suolet sen mukana, vaan halkaisin joka ikisen muikun ja kaikki niihin jääneet sisälmykset ennen niiden huuhtomista.

Muikut ovat paistettu oliiviöljyssä, eikä myöskään soseessa ole voita vaan miedon makuista hienoa oliiviöljyä mutta sen voi korvata voilla tai margariinilla omien makutottumuksen mukaan. Maa-artisokkasoseessa on myös hiukan perunaa ja annoksessa on tietenkin tilliä. 

Annoksen sitoo yhteen ”läskisoosi” joka valmistuu pannulla aivan itsestään muikkujen paistuttua kullan ruskean kauniiksi ja rapeiksi, pannuun vaan lisätään tilkka vettä ja vispataan ja kastike on siinä. Jos olet epävarma kastikkeen valmistuksesta kannattaa sinun tarkistaa sen reseptistäni läskisoosi jossa valmistusmenetelmä on selitettynä.

Huomaa että ruoka on sydänystävällinen sekä laktoositon eikä sisällä tyydyttyneitä rasvoja, mutta jos väkisin haluat ruokaan niitä käytä oliiviöljyn sijaan voita kohdissa joissa mainittu oliiviöljy sekä maitoa maa-artisokkasoseessa keitinliemen sijaan. Perunat voi halutessaan jättää kokonaan pois jolloin ruoka sopii myös diabeteksesta potevalle. Tällä reseptillä saat reilun kokoiset annokset pääruoaksi.

Paistetut muikut

500 g perattuja ja puhdistettuja muikkuja
hienoja kokojyväruisjauhoja
loraus oliiviöljyä paistamiseen
suolaa ja valkopippuria oman makusi mukaan
vettä tai keitinlientä kastikkeeseen

Maa-artisokka-sose

200 g perunoita
300 g maa-artisokkaa
½ tl jauhettua muskottipähkinää
2 dl keitinlientä (tai maitoa)
2-3 rkl oliiviöljyä (tai voita)
suolaa ja valkopippuria oman makusi mukaan

viimeistelyyn
säilykepunajuurta
tuoretta tilliä
tirskahdus tuoretta sitruunamehua

Huuhtele tuore tilli ja anna sen kuivahtaa talouspaperilla. Puhko muikut ja vedä pää pois suolet mukana. Huuhtele peratut muikut kylmässä vedessä ja anna niiden valua kunnolla lävikössä. Kuori perunat ja pane ne kattilaan kylmän veden kanssa. Kuori myös maa-artisokat niin nopeasti kuin suinkin jotteivät ne tummu, ja lisää kattilaan perunoiden sekaan. Pane kattila liedellä ja kiehauta ylös ja anna niiden kiehua kypsiksi noin kaksikymmentä minuuttia, puolisen tuntia. Mausta kuivahtaneet peratut muikut valkopippurilla ja ripauksella suolaa. Kieritä muikut hienoissa kokojyväruisjauhoissa ja paista ne rapeiksi lorauksessa oliiviöljyä. Ota paistetut muikut sivuun ja pidä ne lämpiminä. Lisää pannulle ruisjauhojen sekaan tilkka vettä jotta saat ”läskisoosin”. Perunat ovat kypsiä kun niihin pistetty tikku jää niihin kiinni, ja peruna on tullut pehmeäksi. Kaada keitinvesi pois mutta ota osa talteen soseeseen jos sitä käytät. Lisää kattilaan keitinliemi ja soseuta vihannekset sauvasekoittimilla Mausta lorauksella oliiviöljyä, pienellä ripauksella suolaa sekä valkopippurilla että muskottipähkinällä. Sekoita mausteet kunnolla soseeseen. Annostele maa-artisokkasosetta lämpimille lautasille. Kuutioi punajuuret tasakokoisiksi kuutioiksi. Asettele muikut sinne muusiin pystyyn jotta muodostuu kruunu, lorauttele ”läskisoosi”-kastiketta sinne tänne ja annoksen ympärille. Ripottele sinne tänne hienoja tillinoksia,  punajuurtta ja viimeistele annokset tirskahduksella tuoretta sitruunamehua. Tarjoile ruoka raikkaan vihersalaatin ja mummon pikaetikkakurkkujen kera.

1 kommentti:

  1. Moikka, sulla on postilaatikko ilmeisesti niin täynnä ettei meilit mene läpi...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...