6. heinäkuuta 2015

Siirtymä sydänystävälliseen dieettiin




Meille tuli kotiin uusi sydämen terveyttä edistävä ruokavalio pysyäkseen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että blogi muuttuu vain sydänystävälliseksi, nyt se tulee hyväksi lisäksi blogin ruokia.

Monessa kohtaan olen jo vuosia tehnyt esityötä tälle sydänystävällisemmälle dieetille. Ole jo pitkään käyttänyt pehmeitä kasvisöljyjä kuten rypsiä ja oliiviöljyä ruoanlaitossa paistamiseen vaikka rasvaa roiskuukin. Olen vuosien aikana hiljalleen lisännyt kasvisten määrää ruokavaliossamme jatkamalla liharuokia kuten jauhelihakastiketta porkkana- tai parsakaaliraasteella, pavuilla, linsseillä, sienillä tai soijarouheella. Meillä on jo vuosia aika ajoin ollut Bolognesekastiketta, lihaperunasoselaatikkoa jossa vain pienen pieni osa lihaa.

Olen käyttänyt enimmäkseen tummia kokojyvätuotteita, tummaa riisiä, tummaa pastaa, ja leiponut leivät enimmäkseen kokojyväjauhoista ja usein unohtanut suolan niistä. Olen totuttanut puolison salaatteihin, kesällä meillä on syöty salaattia suuntäydeltä kun en voi enkä halua syödä lämmintä ruokaa kesähelteillä. En ymmärrä läskisoosia ja perunamuusia sitten ollenkaan kun on 40 asetta varjossa. 


Puoliso on tottunut syömään munakoisoa, kesäkurpitsaa, parsaa, niin tosiaan, sen voi tarkistaa täältä mitä me olemme syöneet vaikkei kaikki pääse blogiin ja olen jo vuosia tehnyt työtä tämän uuden ja terveellisemmän ruokavalion eteen, mutta tuskin puolison himo meetvurstiin ja ylikypsään savukylkeen olisi loppunut muulla tavalla kuin tällä, hetipitipakolla sydäninfarktin ja ohitusleikkauksen myötä.

Siirtyminen uuteen dieettiin on aiheuttanut minulle ongelmia ja ruoka on viime aikoina kotona ollut aika tylsää, olen ollut jumissa, ja olen edelleen, joten miten olisinkaan edes voinut harkita ruoasta kirjoittamista kun en itse tiedä mitä. Joten apua tarvitaan!

En näe mitään syytä miksi itse söisin eri tavoilla kuin puoliso joka pakosta joutuu muuttamaan ruokavalionsa, joten syömme kummatkin samaa sillä erolla että minä voin syödä muutakin. Ja teenkin sen kun siihen mahdollisuus, mutta vältän sen tekemistä kotona.

Jos tämä sydänystävällinen dieetti olisi sillä selvä että pitäisi vain rajata pois mäti ja kaviaari, hanhenmaksa ja muut sisäelimet joissa eniten kolesterolia ja tyydytettyä rasvaa jota puolison nyt tulee välttää kokonaan ja lisätä vihanneksia ja hedelmiä ei se aiheuttaisikaan ongelmaa.

Etsin paraikaa miten ja millä korvata määrättyjä tuotteita ruokavaliosta ja tämä on tuottanut ongelmia yllättävilläkin tavoilla. Toiset raaka-aineet ovat vain tippuneet pois.


Mutta mitä miehelle leivän päälliseksi nyt? Kun on tottunut possun kylkeen ja meetvurstiin? Ja millä ne korvata?

Tässä on lisää mietittävää. Asia jota en ole täällä blogissa mitenkään mainostanut. Me emme voi käyttää mitään mikä sisältää yhtäänkään laktoosia. EI Hylaa, ei intoa, ei ollenkaan mitään laktoosia missään muodossa.


Kaikki blogi ruoat ovat laktoosittomia, ja ovat aina sitä olleet.

Meillä on koko ajan ollut laktoositon ruokavalio, puolisolla sekä jälkikasvulla pakosta ja minulla sivusta kärsijänä.  Ja nyt on löydettävä ne laktoosittomat tuotteet joissa vähiten tyydyttynyttä rasvaa, siis periaatteessa rasvattomia ja laktoosittomia tuotteita. Ja se on näyttäytynyt olevan hyvin vaikeaa.


Inhoan margariinia, margariiniin maku etoo minua, se oksettaa jopa tunteja syömisen jälkeen.
Mutten näe syytä miksi minulle yksi rasvalevite kun puolisolle toinen, joten juodun nyt siirtymään margariinin käyttöön ja on etsittävä niin hyvänmakuinen margariini kuin vain suinkin. Tai margariini joka ei maistu margariinille ja olenkin jo vakavasti harkinnut voileipien syömisen lopettamista tyystin, ja voileivät ovat minun suurin heikkouteni. 


Mistä pääsenkin seuraavaan asiaan joka minua on viime aikoina mietityttänyt margariinin suhteen. Jos sepelvaltimosairaudesta potevan on vältettävä ns. kovaa tyydytettyä rasvaa, ja suositellaan margariinia, miksi ne kaikki sisältävät palmuöljyä joka on kovaa tyydytettyä rasvaa vaikka onkin kasvisrasvaa ja jotta tulisi välttää?


No niin, nyt varmaan luulet että voimme siirtyä kasvisrasva- ja soijatuotteisiin jotka ovat laktoosittomia mutta kun se ei käy. Huomasimme suureeksi yllätykseksi että kaikissa tähän asti löytämissämme kasvisrasvatuotteissa kermankorvikkeessa ja vispattavassa kermankorvikkeessa tms. on palmuöljyä joka on kovaa tyydytettyä rasvaa. Miksi soijasta valmistetussa vispattavassa kermassa suurin osa, tai siis oikeastaan kaikki rasva mitä siinä on, muodostuu tyydytetystä rasvasta? 


Kanan munatkaan eivät ole mikään ongelma, kananmunan keltuainen yksistään on, ja kananmunia saakin syödä jopa neljä viikossa, mutta puoliso mietti viimeksi eilen illalla että mitenpäs ne piilokananmunat? Kun munaa on vaikka missä kuten esimerkiksi pastassa ja leivonnaisissa. Kotitekoinen majoneesi ajoittain ei ole ongelma, varsinkaan kun sen valmistaa kokomunasta jossa valkuainen mukana keltuaisen lisäksi.

Kermaviilit ja hapatetut ranskan kermat korvataan toistaiseksi rasvattomalla laktoosittomalla jogurtilla. Olemme kokeilleet kasvisrasvasta valmistettuja ”juuston kaltaisia tuotteita” ja eri valmistajien kevyt ja ultralight meetvursteja. 

Makkara on ollut ongelma, mutta nyt olen vihdoin ja viimein löytänyt mausteet joilla kana, siis yleisellä suomenkielellä broileri saadaan maistumaan makkaralle. Joten olisi siis puolison makkaran nälkään osa ratkaisu mutta miten on makkarankuori? Voinko käyttää luonnon omaa makkarakuorta, siis suolta, niin lasketaanko sekin sisäelimiin joissa on kaikista eniten kolesterolia?

Ja vain pienen pienenä sivujuonena mainitsen vain että lääkkeissä, varsinkin sydänoireisiin käytetyissä lääkkeissä on usein laktoosia lisäaineena. Ja vaikka puolison sairaaskertouksessa ja kaikissa papereissa oli mainittuna laktoositon ruokavalio, oli se pienen pieni ongelma jonka lääkärit unohtivat ottaa huomioon. Asia joka meille ei tullut mieleenkään kyseenalaistaa kun mietimme miksi uusi ruokavalio tuotti niin pahoja sivutuotteita puolisolle jopa kuukauden kotona olon jälkeen.

 Joten juu, Apua! 

Asiat pyörivät päässä! Tietääkö kukaan olisiko Tampereen seudulla ketään tosi hyvää dietistiä tai muuta pätevää ruoka-asiantuntijaa jonka kanssa keskustella jotta saisin apua ongelmiin?

14 kommenttia:

  1. Heippa, mietin että onko leivänpäällä oikeasti pakko käyttää voi/margariini levitettä? Erilaiset kasviksista tehdyt tahnat tai esim. avokado tekee mun mielestä voileivästä ihanan paljon täyteläisemmän. Kokeilin juuri tehdä tahnan keitetyistä porkkanoista, pinjansiemenistä ja mausteista ja tuli tosi hyvää! Hummukset, tapenadet yms. Tosin tapenadessa aika paljon suolaa oliivien vuoksi. Ja sitten jos joskus teke mieli voita leivän päälle, niin osta itsellesi yksittäispakattu voinappi :) Siinä tosin ihan turhaa pakkausjätettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei anonyymi ja kiitos kommentistasi. olet aivan oikeassa että mainitsemasi vaihtoehdot ovat hyviä, mutta kun ruisleipä tai hapakorput vaan vaativat sitä voin makua...mitä vähemmän margariini maistuu sitä parempi.

      Poista
  2. Relax, relax ...
    Olette varmaankin käyneet läpi elämän perusasioita ja tunteet ovat myllertäneet, turhautumista, pettymystä ...
    On kuitenkin hyvä muistaa että ns. välimeren ruokavalio on yleensä riittävä ruokavaliomuutos ja ruokavaliolla saatu muutos ei yleensä ole riittävä rasvaprofiilin suhteen vaan siihen tarvitaan myös lääkkeitä sekä riskin alentamiseen muutakin elintapamuutosta, jos on tarvetta.
    Ja että taustalla on myös meidän kunkin geeniperimä voimakkaampana ja ruokavaliolla voimme siihen vain rajoitetusti vaikuttaa.
    Laboratoriokokeiden tuloksesta näkee onko muutos/lääkitys riittävä ja sitten lisämuutos tarpeen mukaan.
    Älä turhaan stressaa ruuan "epäterveellisyydellä" ! Selviätte sen puolesta hyvin ja vielä nautioskellen maukkaasta ruuasta.
    Ja terveydenhuollon ravitsemusterapeutit osaavat kyllä mielstäni antaa tarpeelliset lisäneuvot.
    Tsemmppiä! (RaRi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei rari, ja kiitos kommentistasi. puoliso on hyvin hoikka ja hyväkuntoinen sekä nuori saadakseen jo nyt sydäninfarktin ja perimärasitus on suuri, vaikka verenaine nyt leikkauksen jälkeen alarajoilla. olen viime aikoina ollut erittäin turhautunut ruoan suhteen enkä tästä syystä edes saannut mitään järkevää julkaistua täällä blogissa. asiat tuppavat vaatimaan oman aikansa ennenkuin oikeat palikat löytävät omille paikoilleen.

      Poista
  3. Toivottavasti löytyy tuotteita niin ettei sitä edes huomaa että jotain puuttuisi.Itse asiassa tästä tulee mieleen että Välimeren ja Lähi-idän ruuista löytyy paljonkin tuohon kategoriaan liittyviä ruokia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos jael kommentistasi, ja kiitos hyvistä vinkeistä!

      Poista
  4. Kiva blogi ja hyviä reseptejä. Löysin tänne 40+ kautta.
    Tervetuloa tutustumaan minun uuteen lifestyle blogiini
    www.scarletswalk.com

    Ihanaa päivän jatkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei scarlet, ja kiitos kommentista. olen jo käväissyt blogissasi.;)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. I feel you!

    Muut kuin punaisesta lihasta tehdyt makkarat ovat Suomessa vielä vaikeasta saatavilla ja jostain kumman syystä luullaan että ne pitää aina olla samalla kevyitä joten niistä puutuu myös se siippakarjan rasva... joten ne kuivuu grillillä. Sellon Citymarketissa on ollut välillä kunnollisia siipikarja pohjaisia makkaroita, ja Virossa on sitten jo huomattavan paljon isompi valikoima.

    Käytän usein myös Kalkkuna pekonia sillä saa pekonin makua moneen ruokaan (on vahvasti savustettu), sitäkin saa välillä hakea (parhaiten on ollut viime aikoina Prismassa).

    Olen yli 4 vuotta ollut Infarktin jälkeen sydänystävällisellä linjalla enkä koe että mitään puutuisi, mutta en ole enää absolutisti sen jälkeen kun sain kolesteroli arvot alas ja kunnon ylös, joten etenkin kun syön ulkona tai teen muille ruokaa niin syön myös kovaa rasvaa.

    Margariinit ovat haaste jos niitten mausta ei pidä, itse käytän pääasiassa Becel Gold ja Benecol rasvoja ja Keiju Alentajaa (joka maistuu ehkä näistä eniten margariinilta ). Lähes kaikki sisältää tosiaan jonkun verran palmuöljyä mutta osa niin vähän että sillä ei ole suurta merkitystä jos ei syö niitä hirveästi (Uutta Benecol voi&rypsi en ole vielä kokeilut).

    Voin lohduttaa sillä että kun ne rasva-arvot on paremmassa kunnossa ja paino hallinnassa niin voi vähän hellittää kunhan päälinja (90/10) pysyy. Liikunta ja terveellinen rasva, (kasviksista ja kalasta) on myös erittäin tärkeää ja se että nauttii elämästä ja hyvästä ruuasta.

    t:Dick

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei dick ja kiitos kun kommentoit! kävimme paikallisessa etnisessä kaupassa jossa oli paljonkin sekä kalkkuna että kanamakkaroita mutta kaikissa aivan hulvattomasti tyydyttynyttä rasvaa!! olivat kuitenkin halal teurastettuja. ;) pitää tota kalkkunapekonia etsiä.

      Poista
  7. Ruokakerman ja monen muunkin maitotuotteen korvaaja voi löytyä "Oatly" tuotemerkiltä.
    http://www.oatly.com
    Esimerkiksi tuossa kahden desin purkissa oleva "Ruokaan" on oikein hyvän makuinen ja laktoositon .Se korvaa ainakin minulla kerman ruuanvalmistuksessa melkein kokonaan. Sitä löytyy lähes kaikista ruokakaupoista.

    Leipien päälle sopii myös erilaiset öljyt, pesto tai pistou.

    t. Eka kommenttini ikinä missään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei anonyymi ja kiitos kommentistasi, varsinkin kun se oli ensimmäinen koskaan. olen jo tutustunut näihin kasvisrasvatuotteisiin ja huomannut että vaikka ovat kasvisrasvoista valmistettuja ne sisältävät kaikki huiman määrän tyydytettyjä rasvahappoja joka tulee palmuöljystä jota ne kaikki sisältävät. ei valitettavasti auta tässä tapauksessa...

      Poista
  8. Hei!!
    Hienoa, että löytyy ruokablogi, jossa on sydänystävällisiä ruokia. Olen itse 40+ ja saanut pari kuukautta sitten infarktin. Rakastin ennen ruokajuhlien järjestämistä ystäville ja luulin, että niidenkin aika on minun osaltani ohi. Kaikki vinkit ovat nyt tervetulleita, jotta voi palata elämään täyspainoista elämää! Kiitos!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...