27. lokakuuta 2013

Lumoavat ruusucannollit




Myllärin luomutuotteiden leivontakilpailu alkoi syyskuussa ja nyt lokakuussa aiheena on ”Lumoudu luomusta” ja itse lumouduin näistä ruusucannolleista. Kyseisessä reseptikilpailussa käytetään Myllärin luomujauhoja joista olen tätä kilpailua varten saanut tuotepaketin ja reseptikilpailun etenemistä voit seurata Myllärin Luomun Facebook-sivuilla.

Ruusucannolleihin olen taas kerran saanut innoituksen näkemästäni filmistä, tällä kertaa kummisetä-trilogiasta.  Meillä syödään usein jotai ruokaa jonka olen juuri nähnyt jossainfilmissä ja Kummisetäfilmeissä syödään cannolleja, milloin niitä viedään laatikollinen tappokeikalta kotiin, tai milloin niillä myrkytetään vanhuksia oopperassa. Itse resepti syntyi jo aikaisemmin kesällä jolloin muutenkin puuhastelin ruusujen kimpussa mutten vielä ole sitä viimeaikaisten kiireiden takia saanut kirjoitettua valmiiksi, ja onneksi se sopi tähän saumaan hyvin. Kuvat oli jo otettuna ja ruusucannollit herkullisen rapeine ja mantelisine kuorineen ruusunmakuisine täytteineen ovat nautittu jo aikoja sitten.

Ruusucannollit
Nämä omat cannollini eivät ehkä ole niitä aitoja cannolleja joiden kuoret keitetään öljyssä, vaan tämä on hieman kevyempi versio niistä jossa cannollin kuoret valmistetaan periaatteessa samasta taikinasta ja samalla tavalla kuin ohuen ohuet Tuiles keksit, tai langue de chat joiksi niitä myös kutsutaan ja joita usein käytetään jälkiruoissa. Kuorien taikinaan voi vaihtoehtoisesti käyttää joko kaksi kokonaista kananmunaa kuten reseptissä mainittuna tai kolme kananmunan valkuaista jos sinulla on niitä jäänyt yli. Joten tässä on taas hyvä tapa hyödyntää niitä ylijääneitä kananmunan valkuaisia sieltä pakastimesta sen sijaan että ne heittäisi pois.

Monessa reseptissä selitetään miten Cannollien kuoret vain lusikoidaan voipaperille pellille ja paistetaan uunissa. Tämä tapa ei toimi, koska ne eivät leviä uunissa kuten monessa reseptissä väitetään. Parasta on jos itse piirrät sopivan kokoiset kaksi ympyrää voipaperille ja levität taikinaa ohuen ohuelti sille lastalla tai paletilla, tai leikkaat jäätelörasiaan sopivan kokoisen reiän jonka asetat leivinpaperille ja levität reiän kohtaan lastalla tasaisen kerroksen taikinaa. 

Mantelilastuja kuorien taikinan päälle
Kuorien tulee olla niin tasapaksuja kuin suinkin, ja ohuita koska ne on vielä taitettava oikeaan muotoonsa niiden vielä ollessa kuumia, tarvitset joko apulaisen joka auttaa sinua, tai ne on tehtävä kaksi kuorta kerrallaan. Tähän Cannollien kuorien kokoon ja muotoon taittamiseen kannatta käyttää ohutta kaulinta tai tarpeeksi pientä pulloa. Itse taitan kuoret pullon tai kaulimen päällä ja anna niiden kovettua parikymmentä sekuntia jolloin taitan ne kokoon ja panen ne ritilälle jäähtymään ja kovettumaan oikeaan muotoonsa. Jäähtyneet kuoret eivät enää taivu vaan rapsahtavat poikki jos niitä yrittää muotoilla.

Cannollien täytteeseen käytetään Ricottaa joka ei oikeastaan ole mitään juustoa, vaan se on juuston valmistuksessa ylijääneestä herasta keittämällä saatua maitorahkan tyypistä tuotetta, joten jollet löydä aitoa italialaista Ricottaa voit korvata sen samalla määrällä maitorahkaa. Vaikkei se maitorahka nyt ole sitä samaa, toimii tämä niksi myös niille joilla on laktoosin kanssa ongelmia jos vielä käytät laktoositonta voita kuoriin. 

Taivutetut Cannollikuoret jäähtymässä
Ruokakaupoista löytyy nykyään Ricottaa, ja jos ei löydä muuta kuin hyvin kuivaksi valutettu Ricottaa kannattaa sen sekaan lisätä pehmeäksi vispattua vispikermaa jotta siitä tulee tarpeeksi ilmavaa täytteeseen. Tässä Cannollien täyte maustetaan ruususiirapilla joka on asia jonka valmistamisessa on omat salansa ja joihin palaan vähän myöhemmin. Cannollien täytteessä on ruususiirapin lisäksi myös kuivattuja ruusunterälehtiä. Kuivaan itse ruusunterälehtiä jotta tiedän että ne ovat myrkyttömiä ja luomua, ja minulla on niitä varastossa kolmesta erivärisestä ruususta. 

Jos ostat ruusunterälehtiä varmista että ne ovat tarkoitettuja syötäväksi ja ettei niiden kasvatuksessa ole käytetty mitään myrkkyjä koska kukkakaupan ruusut eivät ole tarkoitettu syötäviksi. Voit itsekin kerätä ja kuivata ruusunterälehtiä tai valmistaa niistä ruususiirappia, kerää ne omasta puutarhasta jotta tiedät ettei niitä ole myrkytetty.

Kuivattuja ruusunterälehtiä
Jollet löydä ruususiirappia kaupasta tai itse valmista sitä ohjeeni mukaan kun sen saan julkaistua, voit korvata sen ruoanlaittoon tarkoitetulla ruusuvedellä jota nykyään löytyy etnisistä ruokakaupoista. Cannollit kannattaa täyttää vasta juuri hetkeä enne niiden tarjoilua koska Ricottatäyte on niin kosteaa että kuoret pehmenevät noin puolessa tunnissa. Voit kuitenkin valmistaa kuoret hyvissä ajoissa etukäteen, parikin päivää ennen ja säilyttää niitä tiiviissä rasiassa. Ricottatäytteenkin voi tehdä etukäteen ja vain pursottaa kuoriin juuri ennen tarjoilua. Tällä reseptillä saat ruusucannolleja noin kymmenelle hengelle.

Cannollikuoret

100 g voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1½ dl Myllärin luomuvehnäjauhoja
1 dl mantelilastuja

Ruusuinen cannollitäyte

400 g Ricottaa
8 rkl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria tai 1 tl vaniljauutetta
½ dl kuivattuja murennettuja ruusunlehtiä
½ dl pistaasipähkinöitä
 2-3 rkl ruusulikööriä, ruusuvettä tai ruususiirappia

Viimeistelyyn:
kuivattuja ruusunterälehtiä
tomusokeria

Cannollileivosten kuoret

Ota voi ulos jääkaapista temperoitumaan huoneenlämpöiseksi jotta se on tarpeeksi pehmeää taikinaan. Mittaa sokeri kulhoon ja lisää pehmeä voi. Vispaa sokeri voin kanssa pehmeäksi ja lisää jauhot ja sekoita kunnolla. Riko kananmunat kulhoon ja sekoita kaikki tasaiseksi taikinaksi. Piirrä voipaperille läpimitaltaan kaksi 10–12 sentin ympyrää ja levitä näiden ympyröiden sisälle tasaisesti taikinaa. Ripottele niiden päälle mantelilastuja. Paista cannollikuoret 200 asteen lämmössä uunissa  noin 6 minuuttia tai kunne ne ovat saanet kullanruskeaa väriä pintaa. Varo polttamasta kuoria, ne palavat helposti, varsinkin jos ne eivät ole tasapaksuja. Nosta kuoret heti lämpiminä paistilastalla pienen pullon tai kaulimen päälle. Muotoile ne varovasti heti pyöreään muotoonsa. Ota kuori kerrallaan käteen ja taivuttele niiden reunat yhteen ja pane ne ritilälle jäähtymään ja kovettumaan.

Ruusucannollien täyte

Kalttaa pistaasit samalla tavalla kuin mantelit kaltataan reseptissäni joulun punaiset glögit. Anna pistaasien kuivua kokonaan. Pane Ricotta kulhoon, lisää vaniljauute tai vaniljasokeri, sokeri ja ruususiirappia ja vispaa se sähkövispilällä kuohkeaksi. Jos Ricotta on hyvin kuivaksi valutettua kannattaa sen sekaan lisätä pehmeäksi vispattua vispikermaa kunnes sen koostumus on kuin löysää perunamuusia mutta vielä pitää muotonsa eikä valu kasaan. Rouhi pistaasit pienemmiksi paloiksi leikkuulaudalla terävällä veitsellä ja lisää Ricottan sekaan. Murenna suoraan täytteeseen ja sekoita kaikki huolellisesti yhteen. Täytä pursotinpussi täytteellä, leikkaa sen kärkeen reikä josta helposti saat pursotettua täytettä ja pursota kuoret täyteen ruusun makuista täytettä. Tomuta ruusucannollien päälle siivilän läpi tomusokeria ja murenna niiden päälle kuivattuja ruusunterälehtiä ja tarjoile ne heti ruusuliköörin ja kahvin kera.

10 kommenttia:

  1. Ooh,tuo oli varmaankin hurjan hyvää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei jael, ja kiitos kommetistasi. juu kyllä ruusunmakuiset leivokset ovat aina herkkuja!

      Poista
  2. Kas kun sattuikin, minäkin juuri postasin ruususiirapin ohjeen + kakun, johon sitä käytetään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei dzinni dzinni ja kiitos kommentistasi, on se ruokamaailmakin niin pieni että aina joku sattuu saman aiheen kimppuun samoihin aikoihin.;)

      Poista
  3. Ruususiirapista en tiedä, mutta näitä cannolleja pitää tehdä huomenissa. En ole ennen tohtinut käydä näiden kimppuun, mielessä ovat olleet aina Kummisetä 2 elokuvan ensinäkemästä joskus 80 luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei betoni ja kiitos kommentistasi. juurihan se kummisetä aina kummittelee ruoissani kun sen näen, ja kerran vuodessa vähintään on ne katsottava...:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...