30. syyskuuta 2013

Myllärin laiskan emännän munaleipä




Tässä on taas kerran kiireisen reseptikilpailusyksyn antimia ja näitä kikpailuja tänä syksynä riittää. Nyt syyskuussa alkoi Myllärin luomutuotteiden leivontakilpailu ja hedin siihen nipin napin mukaan. Sain kotiin toimitettuna ison paketin Myllärin luomutuotteita joista vielä riittää vaikka mihin leipomiseen ja nyt syyskuun aiheena oli viljaisa välipala. Reseptikilpailun etenemistä voit seurata Myllärin Luomun Facebook-sivuilla. Kilpailu jatkuu puolivuotta, joten näitä leivonta reseptejä on tulossa vähintään viisi tämän lisäksi.

Joten nyt voin ylpeänä teille esitellä Myllärin laiskan emännän tapaan rennosti taikinajuuresta leivottua leipää ja leivän päällisenä sitä mitä itse mieluiten nuorena leivän päälle levitin välipalaksi valitsin joten tässä tulee Myllärin munaleipä mätitahnalla. Näihin Myllärin laiskan emännän leipiin ei vaadita mitään vaivaamista eikä leivontataitoja riittää kunhan vain osaat lukea reseptin ja sekoittaa ainekset kulhossa, jakaa kahteen leipävuokaan, panna uunin päälle ja ottaa kypsät leivät uunista ulos ja kumota ne ritilälle jäähtymään.

Myllärin laiskan emännän leipä
Olen hyvin varautunut valmistuotteiden ja einesten käyttämiseen, ja olen käyttänyt omia taikinajuuria. Minulla on muun muassa ruisjuuri, vehnäjuuri, mämmimallasjuuri sekä gluteeniton taikinajuuri nyt mainitakseni joitain ja olen leiponut taikinajuurella jo parisen vuosikymmentä enkä koskaan aikaisemmin ole kokeillut jauhoja joiden seassa on kuivattua taikinajuurta osana jauhoseosta kuin vasta nyt ja yllätyin positiivisesti myllärin Ciabatta leipäaineksesta jossa on ohraista taikinajuurta seassa. 

Huomaa ettei tämä kyseinen kirjoitus ei siis ole mikään maksettu mainos, vaan leivontareseptikilpailu, ja koska olen laiska haluan saada maksimaalisen nautinnon helpolla ja vähällä työllä tinkimättä yhtään mausta ja heitin kaikki ainekset taikinakulhoon. Sain aikaiseksi hyvin löysää taikinaa mutta niin sen tuleekin olla taikina vain sekoitetaan kulhoon jossa se saa olla seuraavaan päivään jolloin se jaetaan kahteen leipävuokaan joissa se saa nousta kylmässä uunissa kun se lämpenee ja kypsyä valmiiksi uunissa. Tämä tarkoittaa sitä että uunin lämmetessä leipä nousee ja kun uuni on lämmin leipä alkaa kypsyä.

Hyvin löysä leipätaikina kulhossa tekeytymässä
Kypsennysaika vaihtelee vähän uunista toiseen miten uunisi pitää lämpöä, mutta tässä tapauksessa myös se miten nopeasti, tai hitaasti uunisi lämpenee kyseiseen uuninlämpöön. Voit mitata tämä ajan jotta tiedät tämän kyseisen leivän kypsennysjana omassa uunissasi, mutta on parempi oppia tämä nyrkkisääntö jos leivot leipää toisessakin uunissa esimerkiksi maalla. 

Kyseinen Ciabattaleipäaines toimi jopa paremmin kuin osasin arvata joten se sopii oivallisesti kiireiselle ja erittäin laiskalle hyvästä leivästä pitävälle  leipurille. Ainoa mitä leipä tarvitsee on tilaa keittiössä saada hapattua ja tekeytyä seuraavaan päivään hyvin puhtaalla keittiöliinalla peitettynä. Leipää ei ole pakko leipoa valmiiksi heti aamulla vaan sen voi jättää keittiöön päiväksi ja paistaa uunissa vasta töistä kotiin tullessa illemmalla.

Leivän kypsyys tarkistetaan leipävuoassa kypsentäessä pistämällä siihen tikku sen keskelle. kun tikun vetää ulos ja tikku on kuiva on leipä kypsää mutta jos tikussa on yhtään tahmeaa ei leipä vielä ole valmista vaan sen kypsennystä on jatkettava kunnes tikku on kuiva. Leivän kypsyyden voi varmistaa vielä kumoamalla leivän vuoasta ja kopauttamalla sen pohjaa lempeästi, jos leipä kumahtaa ontosti on se kypsää. Ja varmuuden vuoksi voit jättää leivät vuoissaan vielä uunin jälkilämpöön vartiksi kun olet todennut ne kypsiksi mutta haluat varmistaa että ne ovat täysin kypsiä. Tässä vain on oma riskinsä, se että leivistä tuleekin liian kuivia. 

Tuorehiivaa leipätaikinaan
Leipien unnissaolo ajan voi karkeasti laskea näin; uuni lämpiää ja leivät nousevat parikymmentä minuuttia tai puolisen tuntia jonka jälkeen ne kypsyvät noin puolisen tuntia tai reilun puolituntia joten leivät ovat uunissa kolmesta vartista reiluun tuntiin.

Leipä saa kivan rapeahkon pinnan joten sitä ei kannata turhaan säilyttää muovipussissa vaan se säilyy parhaiten keittiöliinaan käärittynä ja sen voi vasta parin, kolmen päivän päästä siirtää muovipussiin jos sitä vielä on jäljellä. Taikinajuureen leivottu hapanleipä on siitä hyvää että se säilyy hyvin, valkoista leipää pitempään ja hapanleivän maku vain paranee aja myötä. Hyvä hapanleipä voi säilyä ihan hyvänä parikin viikkoa, kun valkoinen leipä homehtuu joskus jo parissa kolmessa päivässä. 

Leivän voi hyvin pakastaa ja jos pakastat sen kannatta se viipaloida ennen sen pakastamista. Pakastamisen jälkeen leivällä on taipumus murentua, ja valmiiksi viipaloidusta leivästä on helppoa ottaa pari viipaletta esiin ja jopa välipalan tarpeessa olevat koulusta kotiin palavat lapset osaavat sen koulusta tultuaan itse sulattaa vaikkapa leivänpaahtimessa. Tällä reseptillä saat kaksi normaali kokoista vuokaleipää. 

Myllärin laiskan emännän leipä


4 dl kauraleseitä
500 g Myllärin Ciabattaleipäainesta
50 g tuorehiivaa
2 rkl sokeria
1-2 rkl merisuolaa
8 dl vettä

Keitä vesi ja anna sen jäähtyä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva isoon taikinakulhoon jossa taikinalla on hyvin tilaa nousta. Lisää kulhoon sokeri, suola ja kauraleseet sekö jauhota ja sekoita kaikki kunnolla keskenään. Sekoita kunnes huomaat että taikinaa on yhdessä ja tasaista. Peitä kulho puhtaalla keittiöliinalla ja jätä se seuraavaan päivään huoneenlämpöön tekeytymään. Kaavi noussut ja takaisin vähän vajonnut löysä taikina kulhon reunoista irti ja jaa se kahteen. Kaada kumpikin taikinapuolikas omaan leipävuokaansa ja pane ne kylmään uuniin. Aseta uuni 175 asteen lämpöön ja anna uunin lämmetä.

Myllärin laiskan emännän munaleipä

Myllärin laiskan emännän munaleipä


1 kananmuna
voita
mätitahnaa

Kiehauta vesi ylös kattilassa ja asettele kananmuna kiehuvaan veteen. Anna kananmunan kiehua keskilämmöllä kymmenen minuuttia. Ota kattila pois lämmöltä ja kaada kiehuva vesi pois. Annan munan höyryyntyä kuivaksi. Kaada munan päälle kylmää vettä ja anna sen jäähtyä. Vaihda vesi pariin kertaa jos sinulla on nälkä ja kiire saada jäähdytettyä kananmuna leipään.  Riko varovasti munan kuori ja kuori se. Viipaloi kananmuna munaleikkurilla tai terävällä veitsellä viiteen viipaleeseen poikkisuunnassa. Leikkaa Myllärin laiskan emännän leivästä viipale. Leivät leipäviipaleelle voita ja asettelen munaviipaleet leivän päälle. Avaa mätitahnatuubi ja pursottele haluamasi määrä mätitahnaa munaviipaleiden päälle ja nauti oitis munaleipä pieneen nälkään.

2 kommenttia:

  1. Kylläpä aika vierähti nopeasti. Pääsi kirjoituksesi (10.7) jostain syystä täysin unohtumaan. Mukavaa kuulla että olet aika lailla sukulaissielu (!?).
    Itsekkin teen noin 95 prosenttisesti kaiken ruuan itse. Säästäjän ruokablogin lisäksi teen myös paljon muuta, kuten jälkiruokia ja erinlaisia ruokakokeiluja.
    Blogiisi olen eksynyt useasti hakessani inspiraatioita.
    Intohimosi todella näkyy resepteissäsi ja kirjoitus aktiivisuudessasi.
    Erityisesti pidän leivistäsi. Pitäisi itsekkin vaivautua tekemään leipiä kunnon juurilla. Haluan kuitenkin pitää blogini leivät suht. nopeina valmistaa, joten kunnon juuret ovat ehkä hieman liian työläitä siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei säästäjä ja kiitos kommentistasi. kyllä se aika vain nopeasti vierähtää, taikinajuuret eivät ole työläitä, ne vaativat vain aikansa kuten tämäkin jossa leipä vain itse saa olla ja tekeytyä...vaatii vain tilaa.;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...