Uusia perunoita ja paistettua lohta salaatin kanssa, tässä hyvä
tapa syödä kalaa kerran viikossa. Kevyt ja nopea perinteinen kalaruoka mutta
uudessa olomuodossa.
Paistettu lohi keitetyillä perunoilla ei kuulosta mitenkään
innostavalta, mutta kun lohen leikkaa kuutioiksi ja asettelee kauniisti
lautasella salaatinlehtiä kanssa perunoiden lomaan ja viimeistelee voisulalla
on asian aivan toinen. Pidän rapeasta lohesta vaikka ravintoloissa se jätetään mielestäni
puoliraa’aksi, no ei nyt ihan, vaan sen annetaan kypsyä loppuun lämpimällä
lautasella mutta pinnalta rapeaksi paistettu lohi on herkkua, ja uusille
perunoille ei moni asia vedä vertoja.
Lohikuutiot pannulla |
Voit myös tässä hyödyntää tähteeksi jääneitä uusia perunoita
jotka paistuvat herkullisiksi ja rapeiksi lohen paistorasvassa, muista vain
pitää lohta lämpimänä jos valitse paistaa perunat. Tällä reseptillä saat tuttuun tapaa lämpimän ruoan neljän
hengen perheelle.
Lohta uusilla perunoilla
400 g lohta
400 g uusia perunoita
10 tuoretta basilikan lehteä
2-3 rkl voita tai öljyä paistamiseensuolaa
10 tuoretta basilikan lehteä
2-3 rkl voita tai öljyä paistamiseensuolaa
valkopippuria
suolaa
suolaa
Lisäksi:
1 nippu viinisuolaheinää
1 nippu viinisuolaheinää
1 nippu villirucolaa
1 rkl vaaleaa balsamietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
Viimeistelyyn:1-2 rkl mustan Nigellan siemeniä
Ota lohi ulos jääkaapista temperoitumaan noin puoleksi
tunniksi ennen sen kypsennystä. Huuhtele basilikalehdet huolellisesti ja anna
niiden kuivua kokonaan jottei ne ole kosteita kun panet ne pannulle. Huuhtele
salaatti ja anna niiden kuivahtaa tai linkoa ne salaattilingossa. Harjaa uudet
perunat huolellisesti kuoristaan. Lisää uudet perunat kiehuvaan veteen ja niiden
kiehua kypsiksi. Leikkaa lohi tasakokoisiksi kuutioiksi, mausta suolalla ja
valkopippurilla. Lämmitä pannu kuumaksi ja sulata sillä voi. Lisää pannulle
basilikanlehdet ja nosta ne ylös talouspaperille odottamaan kun ne ovat
kurtistuneet kokoon. Valuta kypsät perunat keitinvedestä ja anna niiden
höyryyntyä kuiviksi lämpimässä kattilassa. Lisää lohikuutiot pannulle ja
ruskista ne joka puolelta kauniin ruskeiksi ja rapeiksi. Mittaa kulhoon etikka
ja öljy ja mausta ripauksella suolaa sekä pippuria, lisää salaatinlehdet ja
sekoita kunnolla. Asettele lohikuutiot lämpimille lautasille ja asettele
perunoita kuutioiden väleihin. Ripottele sinne tänne lautasella salaatinlehtiä
ja asettele paistettuja basilikalehtiä lohikuutioiden päälle. Lusikoin
paistinpannusta paistinrasvaa ohuena norona annosten päälle ja viimeistele ne ripottelemalla
Nigellan siemeniä annosten päälle. Tarjoile annokset heti oitis kuumana.
Viinisuositus:Rawson’s Retreat Riesling valkoviini.