6. maaliskuuta 2015

Säilötyt sitruunat




Mama Jessie's Limon kreolin kielellä. Säilöttyjä sitruunoita voi tehdä monellakin tapaa, eikä tämä ei ole mikään marokkolainen vaikka niinkin voisi luulla, vaan kyseinen resepti on vasta äsken taas mieleen muistunut resepti. Netin ihmeellisessä maailmassa saa joskus yhteyden kauan sitten hävinneeseen vanhaan ystävään ja ruokia muistuu mieleen, ja parhainta koko asiassa on että voi taas kysellä niistä ruoista joita ei oikein enää itse muista miten ne valmistettiin. 

Mama Jessien säilötyt sitruunat ovat makumatka nuoruuteen melkein kolmen vuosikymmenen taakse Seychellien kauniille saarille Intian valtameressä. Silloinen anoppini Mama Jessie puristeli innoissaan sitruunoita ja pani mehun menemään, koska sille hän ei löytänyt mitään käyttöä. Ihmettelin mehun panemista hukkaan ennen kuin ehdotin että joisin sen, ja sehän sopi Jessielle.

Suolaan säilötyt sitruunat ovat hyvä tapa hyödyntää kun sitruunasta jää van kuoret jälkeen esimerkiksi sitruunalimonadin käyttöön. Vaikka käytät tähän luomusitruunoita, pese ne huolellisesti, ja muista pestä sitruunat ennen kuin käytät niistä mehun johonkin muuhun. Sitruunoita ei kuitenkaan kannata säilöä kokonaisina vaikkei olisi niiden mehulle käyttöä, vaan ne joko halkaistaan jos ne ovat hyvin pieniä tai leikataan neljään osaan jolloin niitä mahtuu lasipurkkiin tiheämmin ja enemmän jolloin tarvitset vähemmän suolaa. 

Säilötyt sitruunat kuten Seychelleillä
Sitruunoita voi käyttää sinällään, tai jos ne ovat mielestäsi liian suolaisia, poista liika suola niistä liottamalla. Tällä tavalla säilötyt sitruunat säilyvät jopa vuosia avaamattomina mutta myös sen jälkeen kun purkki on avattu. Lisää vain joka kerta purkin avattua ja se jälkeen kun ole ottanut ne sitruunat kuin haluat, lisää kylmää keitettyä vettä sekä karkeaa merisuolaa niin sitruunat pysyvät hyvinä. Säilytä avattu purkki jääkaapissa tai viileässä, avaamaton säilyy hyvin jopa vuosia huoneenlämmössä suojassa auringon valolta. Huomioi myös että tässä on paljon suolaa ja se syövyttää metallikansia joten paras jos sinulla on muovikansi säilöpurkille. Tällä reseptillä saat joko yhden ison lasipurkillisen täyteen tungettuja säilöttyjä sitruunoita tai pari pienempää purkillista.

Merisuolaan säilötyt sitruunat


1 kg sitruunoita
1-2 dl karkeaa merisuolaa

Pese sitruunat ja harjaa ne huolellisesti juuresharjalla. Anna sitruunoiden kuivua. Halkaise sitruunat ja purista niistä mehu ja käytä johonkin muuhun. Osan mehusta voit jättää nesteeksi. Leikkaa sitruunapuolikkaat neljään osaan pituussuunnassa, jos sitruuna ovat pieniä voit leikata ne puolikkaiksi. Lado sitruuna lohkot isoon huolellisesti puhdistettuun ja steriloituun lasipurkkiin kerroksittain karkean merisuolan kanssa. Täytä purkki piripintaan ja lisä päällimmäiseksi kerros suolaa. Jos sitruunoista on puristettu kaikki mehu pois lisää noin desin verran keitettyä jäähtynyttä vettä purkkiin jotta suola kostuu. Jos sitruunoissa on vielä mehua ei tätä tarvitse lisätä. Sulje lasipurkki tiiviillä kannella ja jätä se huoneenlämpöön tekeytymään kuukaudeksi. Tämän jälkeen sitruunat ovat valmiita syötäväksi mutta säilyvät viileässä säilytettynä purkki avattuna kuukausia, jopa vuoden jääkaapissa. Käytä sitruunoita lisukkeena tai osana ruoan maustamista.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...