2. helmikuuta 2015

Kylmä pihvi suoraan pannulle!




Isä opetti minulle pienenä tyttönä kädestä pitäen että liha paistetaan aina huoneenlämpöisenä. Samaa asiaa toitottivat sekä äitini että mamma kun opettelin laittamaan ruokaa. Joten olen aina ottanut lihan ulos jääkapista noin tunti ennen sen paistamista. 

Tähän toimintamallin on lueteltu lukuisia syitä vuosien mittaan ja uskoin sen olevan totta kunnes viime viikolla luin kiintoisan postauksen Molekyyligastronomiaa Blogista. 

Molekyyligastronomia on ruokaa ja ruoanlaittoa molekyylitasolla käsittelevä blogi jossa oikeasti otetaan selvää miten ruoan raaka-ainekset toimivat, ja empiirisellä kokeella todettiin että liha pysyy mehukkaampana kuin se on kylmää paistuessaan. Lihan painohävikkikin on pienempi kylmällä lihalla kuin huoneenlämpöisellä lihalla.

Mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen että ranskanperunoidenkin pitää olla kylmiä jotta niistä tulee rapeita öljyssä keittäessä, joten miksei? Voihan se päteä myös lihan suhteen.

Kylmä pihvi suoraan pannulle paistumaan

Jotten tästä lähtien en enää anna lihan temperoitua huoneenlämpöiseksi vaan läiskäisen sen vain laiskalle emännälle sopivaan tyyliin iloisesti vaan kuumalle pannulle kylmänä paistumaan tai uuniin kypsymään. Tee sinä myös sama.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...