25. elokuuta 2014

Victoria spongecake




Kävimme pari viikkoa sitten kun vielä oli kovat helteet päällä puoliso hyvän tutun vadelmapuskista jossa olimme niitä keräämässä, tässä ihan lähellä siirtolapuutarhassa. Osa vadelmista alkoi jo olla ylikypsiä mutta raakileitakin oli vielä joten toivoa on sada isoja, hienoja myös pakkaseen vadelmahillon lisäksi jota tänään keitettiin. Mutta joka vuosi tulee aina tehdä vadelmakakkua ja tänä vuonna vuorossa on Victoria spongecake. Vaikka on traditioita, voi niiden puitteissa niitä muunnella. Vadelmahillon reseptin löydät kirjoituksestani kuningatarhillo ja vadelmahillo ja jos tä vadelakkauista kannattaa sunin myös kokeilla reseptiäni Vadelmatorttu.

Kuulemani tarinan mukaan tämä oli englannin kuningatar Victorian mielikakku, ja kakulla on pari ei nimeä, Victoria Sanndwich ja Victoria Sponge johon usein liitetään cake. Itse pidän siitä myös, tämä on yksi mielikakkujani, ja olemme puolison kanssa autuaan yksimielisiä tästä asiasta, vadelmahilloa ei koskaan voi olla väärin. Olen jopa ollut Englannissa häissä jossa hääkakkuna oli Victoria Spongecake eikä perinteistä hedelmäkakkua, samaa jota tarjoillaan joulunakin.

Victoria Sandwich tai Victoria Sponge
Englantilaiset tekevä kakkunsa usein kahdessa eri vuoassa jos niistä tehdään kaksikerroksisia, ja niin tämäkin, mutta hätätapauksessa kakun voi kypsentää yhdessä vuoassa ja leikata kahteen tasapaksuiseen kerrokseen, voin omasta kokemuksesta kertoa, onnistuu yhtä hyvin eikä kukaan näe eroa, vain sinä itse tiedät. Huomaa vain että yhdessä vuoassa kypsennettynä kakun kypsymisaika pitenee, muttei välttämättä ihan tuplaksi kuten voisi arvella. Kypsennysaika vaihtelee aina uunista toiseen, joten kaikkien reseptien kypsennysajat ovat aina ohjenyörejä eikä täsmällisiä.

Kakkuvuoat vuorataan leivinpaperilla, ja tähän on hyvä syy miksei kakkuvuokaa vain jauhoteta tai leivitetä. Kakun ulkopintaa saa kauniin ruskean pinnan, sen pinta paahtuu voissa ja se saa pähkinäisen, toffeemaisen maun jota ei muuten saa, joten vaikka kuulostaa työläältä ja turhalta, voipaperilla vuoraamisella on syynsä.

Vuoraa kakkuvuoat leivinpaperilla
Kakun tulee myös olla tasaisen, ja kakulla on tapana pullistua keskeltä joten jos valmistat kakun kahdessa vuoassa tulee toinen kakku leikata tasaiseksi. Päällimmäinen kakku voi olla keskeltä vähän enemmän kohonnut, ja sen pinta tulee olla ruskistunut. Huomioi siis ettei kakun yläpuoli ole vuoan pohjaa vasten ollut kakunpohja, ruskistunut kakun päällinen viimeistellään tomusokerilla ennen tarjoilua. 

Älä tomuta kakkua ennen kuin se tarjoillaan, kakun kosteus tekee vain sokerin tahmaiseksi a se tavallaan häviää kakun pintaan. Muista myös ettei kakkua saa täyttää ennen kuin se on kokonaan jäähtynyt, muuten voikreemi sulaa pois sen välistä ja kakku on pilalla. Syötävä, muttei kaunis eikä se makuinen kuin sen tulisi olla. Kesähelteellä kakkuphja kannattaa käyttää jääkaapissa viilentymässä jottei hillo imeydy liikaa kakkuun, eikä voikreemitäyte sula kakun pinnalle.

Voikreemi levitetty vadelmahillon päälle
Alkuperäisessä reseptissäni käytettiin maitoa voikreemissä, samoin kuten Nanny Sue's  Choolatecake resepti joka ona samaa perua. Tällöin kakausta tulee vain minun omaan makuuni liian imelää joten olen korvannut tämän nesteen sitruunamehulla. Ja jotta jokin leikkaisi liikaa makeutta ja piristäisi kakkua olen lisännyt täytteen voikreemiin ison puolikkaan sitruunan raastetun kuoren. Muista vain aina pestä sitruunan kuori ennen sen raastamista huolellisesti, ja antaa sen kuivua, oli sitruuna sitten luomu a tai ei.

Vadelmahillon kannattaa antaa valua harsoliinan läpi siivilässä jos se on hyvin löysää, kakun ei ole tarkoitus kostua hillosta vaan hillon pitäisi olla vai punainen raita kakun keskellä voikreemin alla. Tällä reseptillä saat reilun kokoisen ja makean kakun josta riittää 8-10 hengelle jolleit he ole kauhean persoja makealla.


Kuningatar Victorian kakku


250 g voita
250 g taloussokeria
4 luomumunaa
1 tl vaniljauutetta
250 g hienoja vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa

Voikreemitäyte

250 g tomusokeria
125 g voita
2 rkl sitruunamehua

voita vuokien voiteluun
tomusokeria viimeistelyyn

Pese sitruuna huolellisesti ja anna sen kuivua kokonaan. Ota voi kakkuun ulos jääkaapista ja anna sen olla huoneenlämmössä kunnes se on pehmeää. Täytteen voin voit ottaa ulos lähempänä kakun esille panoa, esimerkiksi silloin kun kakku jäähtyy uunissa kypsennyksen jälkeen. Voitele kaksi 23 cm irtoreunavuokaa. Leikkaa kaksi vuoan kokoista pohjaa sekä reunukset ja vuoraa vuoat niillä, reunan voit antaa olla vuokaa hieman korkeamman. Voitele myös leivinpaperi pehmeällä voilla. Älä liioittele vaan rasvaa ne niukalti, ja asettele paikoilleen vuokiin. Mittaa voi kulhoon ja lisää sokeri. Vaahdota sokeri ja voi kuohkeaksi valkoiseksi vaahdoksi. Lisää kanan munat yksitellen vispaten jokaisen munan jälkeen kunnolla kunnes munat ovat sekoittuneet voikreemiin. Jos kakkutaikina alkaa juoksettua lisää yksi ruokalusikallinen jauhoista sekaan. Lisää kulhoon vaniljauute ja jauhot ja sekoita kunnes taikina on yhtenäinen. Jaa taikina kahteen vuorattuun vuokaan ja paista kakut 180 asteessa keskellä uunia noin 25–30 minuuttia. Tarkista kakkujen kypsyys pistämällä kakun keskelle cocktailtikku, jos tikku on ulos vedettäessä kuiva on kakku kypsä, muuten paista kakkuja lisää. Ota kypsät kakut ulos uunista ja anna niiden jäähtyä viitisen minuuttia vuoassaan ennen kuin kumoat ne ritilälle jäähtymään. Poista leivinpaperi kakuista ja anna niiden jäähtyä kokonaan huoneenlämpöisiksi. Ota samalla voi ulos kakun täytteeseen ja anna sen tulla huoneenlämpöiseksi. Raasta sitruunan kuori kulhoon, halkaise sitruuna ja purista siitä tarvittava määrä sitruunamehua raastettujen kuorien sekaan. Mittaa sokeri ja lisää pehmennyt voi kulhoon, ja sekoita voi ja sokeri valkoiseksi voikreemiksi. Leikkaa toisesta kokonaan jäähtyneen kakun pullistunut keskiosa vaakatasossa tasaiseksi sahahampaisella veitsellä. Asettele tasaiseksi leikattu kakku kakkuvadille, levitä sen päälle vadelmahilloa ja lisää pehmeää voikreemiä päälle. Levitä tasaisen kerros kumpaakin, levitä vain reunoihin asti, ei reunojen yli ja sivuille. Asettele toinen kakku täytteen päälle ja paina kakkua varovasti alas toiseen kakkuun, älä kakkua paina liikaa jottei täyte pursua ulos. Viimeistele kakku sirottelemalla siivilällä tomusokeria kakun pinnalle. Leikkaa tarjoillessa Victoria spongecakea kakusta reilun kokoisia isoja kakkupaloja ja tarjoile ne iltäpäiväteen tai päiväkahvin kanssa. Kakku säilyy hyvin jopa huoneenlämmössä pari, kolme päivää kakun voi myös hyvin pakastaa jos sitä jää yli, ja syödä toisena kertana jollei kakkua halua syödä kokonaan yhdellä kerralla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...