21. marraskuuta 2013

Beaujolais Nouveau 2013




Tänään on taas uuden Beaujolais Nouveaun päivä, marraskuun kolmas torstai. Blogini on viime aikoina odottanut parempia aikoja työkiireiden takia, ja nyt alan taas olla ajan tasalla. Uudessa työpaikassa aloittaminen vie aina oman aikansa ennen kuin saavat rutiinit paikalleen ja pääsee taas harrastuksistaan kiinni. 

Tänään onnistuin saada vapaata ja pitää jo melkein kolmekymmentä vuotta kestäneestä perinteestä kiinni. Kiiruhdin aamulla heti muiden ostosten sivussa paikalliseen alkoholiliikkeeseen, muta päivän muiden askareiden takia ehdin vasta nyt kirjoittamaan mitä mieltä olen tämän vuoden Beaujolais Nouveausta.

Aloitan samalla kuin viime vuonna, on harmillista että Alkossa on vain yksi Beaujolais Nouveau eikä yhtään Beaujolais Villagesia kuten aikaisempina vuosina. Tänä vuonna sadosta povattiin erinomaista mutta on todettava että petyin taas kerran. Beaujolais’han on enemmän vuosittainen myyntijippo kuin mitään muuta, ja koska verrokkeja ei ole on tulos vähän laihanlainen.

Georges DuBoeuf on palannut taas kerran, ja viini on tänä vuonna vähän väljähtyneen ja hieman vesitetyn makuista, siitä puuttuu Beaujolais Nouveaun pirteä pirskahteleva, hiilihapotetty luonne, se on hieman hapanta ja tanniinisempaa kuin tavallisesti. Viinin maku on lyhyt ja loppuu kesken mutta sieltä löytyy se tavanomainen vadelman marjaisa sävy jostain pohjalta. Tämä on taas kerran vuosikerta josta en säästä pulloakaan jouluksi kuin hyvistä vuosikerroista minulla on tapana.

Tällä vuosikerralle annan taas kerran vain keskinkertaisen arvosanan koska se ei mielestäni mitenkään erotu edellisistä Beaujolais Nouveausta Suomessa vuodesta 1999 lähtien joihin sitä tapani mukaan vertaan.

Arvosana: 3
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...