8. kesäkuuta 2013

Voikukkakaprikset




Riesana kasvavan voikukan nupuista herkkua, voikukan nuppukapriksia joita voit köyttää aivan samalla tavalla kuin oikeita kapriksia. Tämä on kiva uusi tapa saada hyödynnettyä ja taltutettua voikukkaa omasta nurmikosta, kun tarpeeksi usein nyppii talteen voikukat nuput ei se kuki samalla tavalla, ja samalla voikukan lehtiäkin voi kerätä talteen salaattia varten.

Kaprishan on kasvin kukinto, tai kaprisköynnöksen kukan nuppu joka säilötään ennen sen kukkaan puhkeamista ja jota me syömme kapriksena, meille kapris tulee yleisimmin välimeren alueelta mutta meillä täällä pohjolassa on parikin melkein yhtä hyvä ainesta josta tehdä kapriksia, tai ainakin sille korviketta.

Voikukan nuppuja kapriksiksi

Kapriksia voikukasta

Samalla kun voikukan nupuista tekee ihania kapriksia, saa samalla hyödynnettyä voikukan terveysvaikutuksia, mutta kuten olen ennenkin maininnut, älä syö samaa villiyrttiä liian pitkään, tai usein koska useilla niistä on lääkinnällisiä vaikutuksia, ja se ei välttämättä ole tarkoitus kun on kyse niiden köytöstä ruokana, tai osana ruokaa sen maustamisessa. Lisää voikukasta voit lukea tektistäni voikukka.

Kaikki villikasvit samoin kuten salaatti ja muut viljellyt kasvit huuhdelleen aina runsaassa vedessä, tämä jotta niissä piilevä multa saada pois, mutta myös koska tässä on kyseessä kukinnot, joissa joskus vaikkeivät ne vielä ole auenneet hyönteisiä. Hyönteiset eivät viihdy vedessä ja kiipeävät pois kukinnoista. 

Voikukan nuppuja

Kerää vain voikukan nuppuja jotka ovat vielä aivan kiinni, vähän jo auenneet aukeavat lisää lämmöstä kun niitä säilöt. Kerää niin pieniä nuppuja kuin vain suinkin, tämä jotta voikukan nupussa olisi parhain vielä tiivistynyt aromi jäljellä. Kerään voikukan nuppuja kuten muitakin villikasveja aina vain aurinkoisella ja kuivalla säällä, ja paikasta joka ei ole liian lähellä isoja teitä. 

Voikukan nuppukaprikset
Paras aika kerätä voikukan nuppuja on aikaisin aamulla ennenkuin nuput päiväksi aukeavat. Jollet pidä voikukan hieman kitkerästä mausta voi kukan nuput halutessaan ryöpätä samalla tavalla kuten sieniä ennen niiden suolaliemeen panemista, mutta tämä on mielestäni vähän turhaa koska voikukka kapriksissa on mielestäni juuri se juju että ne ovat samalla suolaisia, hieman kitkeriä ja viinietikasta happamia. Tällä reseptillä saat joko ison tai pari pienempää lasipurkillista voikukannuppukapriksia.

Voikukannuppukaprikset

3 dl vettä
2 tl merisuolaa
3 dl voikukannuppuja
5 valkopippuria
1 neilikka
3 dl omenaviinietikkaa
1-2 tl ruokosokeria

Kerää vielä kiinni olevat voikukan nuput kuivalla aurinkoisella säällä. Pane voikukan nuput runsaaseen veteen jotta kaikki mahdollinen lika niistä vajoaa kulhon pohjaan. Poista nupuista niiden varret jos niihin on sitä jäänyt ja pane ne lävikköön valumaan. Kiehauta ylös vesi ja lisää suola, ja sekoita lusikalla kunnes suola on liuennut kiehuvaan veteen. Pane voikukan nuput isoon huolellisesti puhdistettuun lasipurkkiin ja kaada kiehuva suolavesi niiden päälle ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Sulje purkki tiiviillä kannella ja siirrä voikukannuput jääkaappiin kolmeksi päiväksi tekeytymään. Kaada voikukannuput siivilään ja valuta pois suolavesi. Siirrä voikukat uuteen huolellisesti puhdistettuun edellistä hieman pienempään lasipurkkiin johon ne juuri ja juuri mahtuvat ja jossa ei ole liikaa lisätilaa niiden lisäksi. Lisää lasipurkkiin pippuri ja neilikka. Kaada omenaviinietikka kattilaan, lisää sokeri ja kiehauta se ylös ja kaada se voikukkanuppujen päälle lasipurkkiin. Varmista että nestettä on riittävästi ja että kaikki voikukan nuput ovat viinietikan alla. Sulje lasipurkki tiiviillä kannella ja anna jäähtyä taas huoneenlämpöiseksi, siirrä tämän jälkeen voikukkakaprikset viileään paikkaan tekeytymään pariksi, kolmeksi viikoksi. Tämän jälkeen voikukkakaprikset ovat valmiita käytettäväksi siinä missä tavalliset kapriksetkin. Voikukkakaprikset säilyvät vuoden, jopa kaksi viileässä säilytettynä suojassa auringonvalolta. Avaamaton purkki kannattaa hyödyntää kuukauden sisään.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...