15. helmikuuta 2013

Keittiöön lisävarustusta




Pari vuotta sitten kirjoitin vasta-aloittelevan kotikokki mielessä tekstin keittiön minimivarustuksesta, ja nyt pari vuotta myöhemmin ruokabloggaamista ajattelin laajentaa vähän kertomalla mitä keittiövempaimia sun muita juttuja kannattaa hankkia kunhan ruoanlaiton makuun on päässyt, ja mitä muita juttuja voi olla hyvä olla keittiössä näiden perusvarusteiden lisäksi.


Pumppupullo tiskiaineelle


Yksi asia jonka halua tässä heti ensimmäisenä mainita on tiskiaine, siis käsin pesuun tarkoitettu astinapesuaine ja tämä liittyy pieniin apulaisiin keittiössä mutta pätee tavallaan meihin vähän isompiinkin tiskaajiin. Jälkikasvun pienenä ollessa huomasin että tiskiaineen kulutus kasvoi huimasti, se jopa moninkertaistui ja tämä siitä huolimatta että meillä oli tiskikone. Asiaan liittyi muutenkin hyvin iso vedenkulutus, onneksi omasta kaivosta, ja keksin kerran kaataa tiskiainetta tyhjään käsisaippuan pumppupulloon. Tällä tavalla säästyy tiskiainetta koska pienen pienet kätöset eivät samalla tavalla osanneet käyttää sitä ja tiskiainepullosta suoraan ylösalaisin kaataminen tyssäsi. 

Salaattilinko salaatille ja yrteille
Tämä pumppupullo vähensi muutenkin tiskiaineen menekkiä joten suosittelen sitä lämpimästi. Pumpusta on helppo annostelle jopa märin käsin tiskiainetta. Pumppupullon voi tiskata, ja vaihtaa uudempaan jos se alkaa näyttää nuhruiselta ja täyttää sillä tiskiaineella josta itse pitää ja joka toimii parhaiten. 

Tiskihanskoja olen käyttänyt jo monen monta vuotta ja niiden käyttö vaatii jonkin ajan sisäänajon ennekuin se toimii aivan itsestään. Tiskihanskoja säästävät käsien ihoa ja vältyt osittain käsien rasvaamiselta, myös muoviset kertakäyttöhanskat ovat suositeltavia niissä kohdissa joissa on pitkään kosketuksessa ruoan kanssa.

Perunakintaat vihanneksille ja juureksille
Talouspaperi, cocktailtikut, elintarvikenaru, alumiinifolio, muovikelmu ja voipaperi ovat itsestäänselvyys sekä keittiöpyyhkeet ja tiskausvälineet kuten tiskiharja, tiskirätti mutta myös tiskisieni. Tiskiliinoina käytän nykyään vain Ekelundin bambutiskiliinoja, ja olen jopa todennut että niiden kestävyys ja käyttöaika on pidempi kuin se mitä valmistaja niille lupaa. 

Tiskisieni vai tiskiharja

Tiskisieni on oivallinen apu tiskiharjan ohessa ja minulla on tapana käyttää tiskisientä enemmän käsin tiskaamisessa kuin harjaa. Tiskisienellä saa kaiken paremmin puhtaaksi kunhan vain kädellä mahtuu tai sormin. Pulloharja taas on oivallinen apuväline saada kaikki pullot puhtaiksi mehua ja liköörejä varten.

Perunakintaat ovat olleet oivallinen osto, niitä käytän varsinkin kesällä ja syksyllä perunoiden sekä muiden vihannesten kuten maa-artisokkien harjaamiseen ja puhdistukseen.

Kalanruotopihdit

Kalapihdit ja kalakattila

Samat ovat jo olleet kalapihteinä ja vian tähän käyttöön tarkoitettuna parisen vuosi kymmenet vaikkeivät siihen olleet tarkoitettu, toimii tosi hyvin esimerkiksi lohen pystyruotojen poistamiseen. Ja kun kalasta puhutaan on kalakattila hyvä jos keittää kalaa kokonaisena.  Kalamiehen vaimolla tai itse kalastusta harrastavalla pitkä ja kapea fileerausveitsi auttaa leikkaamaan graavikalasta koko kalan levyisiä ohuita kalaviipaleita. Kalapihdeiksi otin aikoinaan käyttöön aivan tavalliset pihdit joissa toinen kärki mennyt poikki.

Keittiövaaka on tietenkin tärkeä jos leipoo paljon, mutta myös säilönnässä on tärkeää tietää miten paljon mitäkin on. Digitaalinen vaaka on ollut erityisen hyvä ostos mutta tavallinen vanhan aikainenkin vaaka toimi hyvin ja punnitsen raaka-aineet grammoittain, minulla ei ole toistaiseksi ollut tarpeen tietää grammojen kymmenesosia.

Digitaalinen keittövaaka
Salaattilinko oli viimekesän hankinta perunakintaiden lisäksi ja se toimii sekä marjojen huuhteluun hilloamisen yhteydessä kuten villiyrttien ja salaatin huuhteluun ja kuivaamiseen, salaattia ja yrtit ovat nopeammin käyttövalmiita kuin keittiöpyyhkeellä kuivattuina. 

Mandoliini taas on ollut huippu kiva ostos, ohuen ohuita viipaleita saa nyt näppärästi ja helposti. Ei tarvitse olla mikään kallisvempain, niitä löytyy ihan kelvollisia edullisiakin kaupasta.

Lihamittarista on apua moneen kuin vain paistin kypsennykseen, ja digitaalinen jossa ajastin on viimeisin version jonka olen ostanut. Toimii kivasti johdolla kypsennettävästä lihasta uunin ulkopuolelle olevaan mittariin. Jogurttitermos ja lämpömittari on hyvä olla jos harrastaa jogurtin valmistusta enemmänkin. 

Pienet kakkuvuoat kuivakakuille

Ruoan esille pano

Kun kaikki perusvarusteet ovat ostettu voi alkaa panostaa ruoan kauniisti esille panoon kuten kakkuvateihin, isoihin tarjoilulautasiin, tarjoiluvateihin ja kulhoihin sekä salaattiottimiin, kastikekauhoihin ja kulhoihin sekä tarjottimiin. Paperiset muffinssivuoat leivoksiin ja kakkupaperia kakkuvadille kakun alle. 

Kiva lisä on myös investoida kangasservietteihin joita lämpimästi suosittelen, olen niitä käyttänyt jo niin pitkään etten niistä luopuisi, tapa on pinttynyt ja pysyvä. Pesen ja liotan mieluummin kangasservietin kuin heitän käyttämättömän paperiservietin roskiin kakkukahvien jälkeen. 

Kakkuvuokia, rengasvuokia sekä muffinssivuokia on hyvä olla jo harrastaa leivontaa ja jälkiruokia. Samoja leivontavuokia voi myös käyttää hyytelöiden ja moussen muotteina. Kaulin on joka naisen oikeus, vaikka itse mieluummin tarpeen tullen pamauttaisin raskaalla valurautaisella grillipannulla kuin kaulimella.

Piikkitela näkkileivän rei'itykseen
Lasipurkkeja sekä pulloja kannattaa ottaa talteen kun säilykkeet on niistä syöty loppuun ja hpudistaa valmiiksi niiden köyttöä odottamaan säilöntään, jollei halua ostaa uusia ja käyttämättömiä kaupasta. Ja hyötykasvikuivurista on ollut suurta sekä nimensä mukaista hyötyä että iloa viime syksynä suppilovahveroiden sun muiden sienten sekä marjojen ja vihannesten talteen otossa. Ja parhain keittiövempaimeni taitaa olla puolisoni hankkima piikkitela jota käytän näkkileivän leipomisessa leivän rei’ittämiseen haarukan sijaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...