18. helmikuuta 2013

Avokadoannosmunakkaat


Pienet annoskokoiset avokadomunakkaat. Avokadoa ja suolaisia katkarapuja ruohosipulin kera viehkeässä pienessä sormin syötävässä annosmunakkaassa.

Kanamunat ovat varmaan suosikkejani keittiössä koska niistä syntyy aivan mitä vaan, ne ovat niin monipuolisia ja kaikista parasta on että viimeisten tieteellisten tutkimusten mukaan kanamunien terveellisyys on parempaa kuin aiemmin on osattu uskoa. Siitä voit lukea lisää tekstistäni teoriamunakuoressa. Ja aika sopivasti karppisiskoilla on keiku kanamuna reseptikisajohon ajattelin osallistua tällä reseptillä. Avokadomunakkaissa on vain hyvin vähän hiilareita joten ne sopivat oivallisesti karppaajallekin vaikken sitä karppausruokana hautonut viikonlopun ajan.
Halkaistu avokado munakkaisiin

Lämmintä avokadoa

Paistettu avokado saa fenkolimaisen maun joka säilyy sen jäähtyessä, ja parhaimmillaan nämä avokadoannosmunakkaat ovatkin haaleina tai kylminä syötynä joten niitä voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen seisovaan pöytään brunssille tai piknikille evääksi. Avokadomunakasta voi myös valmistaa isolla pannulla josta leikkaat annospaloja kun olet laiskalla tuulella.

Munakkaan kypsennys

Munakasta ei saa paistaa liian kuumalla pannulla jottei se pala tummaksi pinnalta ennen kuin sen sisusta on hyytynyt ja kypsää. Annosmunakkaat kannatta paistaa lettupannulla jottei munakkaat leviä, jollet valitse valmistaa isoa avokadomunakasta. Olen kokemuksella todennut että kaksi kananmunaa on sopivasti neljään lettupannulla paistettuun munakkaaseen jossa hieman täytettä. Tämä tarkoittaa sitä että yhdestä normaalikokoisesta kanamunasta on kahteen letunkokoiseen annosmunakkaaseen.

Avokadoannosmunakkaita lettupannussa

Täytetyn annosmunakkaan munaseos eroaa hieman tavallisen munakkaan valmistuksessa käytetystä. Munakkaan valmistuksessa käytetään yleensä kananmunan lisäksi joko vettä tai kermaa, tähän sitä ei kannata käyttää jotteivät munakkaat kypsy liian hitaasti aiheuttaen sen että ne ovat liian vetisiä ja rikkoontuvat niitä kääntäessä.

Avokadomunakkaan valmistus

Avokadomunakkaan valmistus aloitetaan paistamalla avokadon viipaleet kunnes ne ovat saanet kaunista väriä. Lisää pannulle katkaravut ja munaseosta ja paista kunnes munakkaat ovat hyytyneet ja ne voi kääntää kypsymään myös yläpuolelta. Kaada munaseosta ympäriltä pannuun joka puolelta jottei munakkaan täyte kasaannu kekoon.

Kuuma avokado on salakavalan lämmintä ja sillä polttaa helposti suunsa samalla tavalla kuin kuumalla tomaatilla joten munakkaiden kannattaa antaa jäähtyä vähän ennen niiden syömistä. Mutta näiden avokadoannosmunakkaiden maku on paremipi vähän jäähtyneenä kuin kuumana pannulta. Ruohosipuli antaa sen pienen sipulisen sivumaun ja joka esimerkiksi paistettuna sipulina olisi liian voimakasta vienon avokadon ja katkarapujen makuihin.
Pakastekatkarapuja

Katkaravut jäisinä pannulle

Katkaravut kannatta lisätä jäisinä avokadon ja munaseoksen päälle, jotteivät ne kypsy liikaa ja käpristy kumimaisiksi ja koviksi pieniksi sykeröiksi vaan sulavat sopivasti ja saavat vähän lämpöä pannusta. 

Öljyn kanssa kannattaa kitsastella jottei lorauta pannulle liikaa öljyä joka ottaa tilaa muilta munakkaan raaka-aineilta jolloin munakkaan reunat pursuavat syvennyksien yli ja munakkaista tulee ruman röpelöreunaisia. Samalla tavalla olen aikaisemmin myös valmistanut annoskokoisia tomaattimunakkaita, ja näiden avokadoannosmunakkaiden valmistustapa on periaatteessa aivan sama. Tällä reseptillä saat sormin syötävää herkkua kahdelle hengelle. Tällä sopivasti syötävää kahdelle, isommalle joukolle ruokailijoita brunssilla, aamiaisella tai piknikretkelle resepti vain kerrataan helposti. 

Annosmunakkaat avokadolla

1 avokado
2 kananmunaa
suolaa
mustapippuria
½-1 dl kuorittuja pakastekatkarapuja
paistamiseen viinirypälesiemenöljyä

viimeistelyyn:
tuoretta ruohosipulia
sitruunamehua

Huuhtele ruohosipuli ja anna sen kuivahtaa puhtaalla keittiöliinalla. Halkaise avokado ja poista siemen sen sisustasta. Kuori avokado ja viipaloi sen noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Leikkaa avokadoviipaleet pienemmiksi paloiksi jos ne ovat hyvin suuria. Paista pari, kolme viipaletta keskilämmöllä lettupannussa viinirypäleen siemenöljy tilkassa. Riko kananmunat kulhoon ja vispaa ne rikki ja mausta munaseos suolalla ja valkopippurilla. Lisää pannulle avokadojen sekaan lettupannuun pakastettuja katkarapuja kun ne ovat saaneet kaunista paahtunutta väriä pintaan ja kaada munaseosta päälle. Anna annosmunakkaiden paistua kunnes ne ovat hyytyneet. Käännä munakkaat ympäri ja paista parisen minuuttia toiseltakin puolelta. Nosta munakkaat talouspaperille kuivumaan liiasta öljystä. Leikkaa ruohosipuli hienoksi ja ripottele sitä avokadoannosmunakkaiden päälle. Tiristä munakkaiden päälle tuoretta sitruunamehua ja tarjoile joko haaleana tai kylmänä sormiruokana.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...