7. joulukuuta 2012

Rumtopf eli rommiruukku



Kesän mansikoita, luumuja, kirsikoita, omenia, päärynöitä, persikoita ihanassa rommissa sokerin kanssa ruukkuun hukutettuna, Rommiruukku. Ajoissa kesällä aloitettu slow food herkku joka vasta joulun aikoihin on valmista syötäväksi.

Saksalainen Rumtopf, tai suomalaisittain rommiruukku, on mahtavaa jälkiruokaa ympäri vuoden, se vain kestää niin harmillisen kauan saada valmiiksi koska siihen satokauden aikana lisätään marjoja ja hedelmiä kun ne ovat parhaimmillaan. Mutta Rumtopf on vaivansa arvoinen jälkiruokaherkku ja se tekeytyy valmiiksi viimeistään joulun odotuksen aikaan kunhan sen valmistamisen aloittaa heti juhannuksen jälkeen mansikoista. Rommiruukun idea on se että isoon keramiikkaruukkuun tai lasipurkkiin säilötään kauden marjoja ja hedelmiä sen myötä kun ne kypsyvät ja ne säilötään sokerilla ja rommilla. 

Rommiruukun ensimmäiset mansikat sokerin kanssa
Marjoja ja hedelmiä lisätään koko ajan ruukkuun johon ne jäävät tekeytymään ja niiden mukana lisätään joka kerta lisää sekä rommia että sokeria oikeassa suhteessa toistensa määriin. Ja jujuna on se että kaikki lisätään raaka-aineet ruukkuun kerroksittain joita ei sekoiteta ja varsinkin lasipurkeista rommiruukusta tulee harvinaisen kaunis ja näyttävä herkku jota kehtaa tarjoilla kenelle vain tai antaa ruokaa rakastavalle ystävälle tuliaiseksi tai joululahjaksi kunhan vain muistat aloittaa säilömisen tarpeeksi ajoissa. Käytä tähän vain tuoreita ja vioittumattomia marjoja ja hedelmiä jotta tulos on parhain mahdollinen, eikä vahinkoja satu ja rommiruukku pilaannu.

Olen myös kokeillut valmistaa rommiruukkua pakastemarjoista ja hedelmistä jolloin siitä ei tule yhtä hyvää, se ei maistu samalle, joten käytä sinäkin vain tuoreita marjoja sekä hedelmiä rommiruukkuusi. Jos rommiruukkusi on jossain kohdassa marjojen tai hedelmien lisäämisen jälkeen unohtunut huoneenlämpöön ja alkaisi käydä, tämän tiedät kun kissat ahdistuneina herättää sinut keskellä yötä ja marjojen sekaan on muodostunut vaahtoa ja kuplia, kuori vaahto pois ruukun pinnalta ja lisää vain sokeria ja rommia sekaan ja anna sen tekeytyä lisää. Rommiruukun voi hyvin valmistaa matalassa huoneenlämmössä, ei kuitenkaan kesähelteellä ja viileä kellari olisi parempi. Rommiruukun voi myös aloittaa pienemmässä ruukussa ja ennen kuin mansikoiden jälkeen lisää marjoja tai hedelmiä jakaa jo tekeytyneet mansikat kahteen, tai kolmeen osaan.

Marjoja ja hedelmiä rommilla maustetussa sokeriliemessä
Rommina voit käyttää halvinta tai kalleinta rommia, tumma tai vaaleaa ihan kuten haluat ja mistä parhaiten pidät, kunhan siinä vain on vähintään 37 % alkoholia. Sokerina käy sekä tavallinen taloussokeri, ruokosokeria että fariinisokeri ja voit käyttää vaikka kaikkia samaan rommiruukkuun jos haluat. Mutta kokemuksesta tiedän että tumman rommin ja ruokosokerin tai ruokosokerisiirapin yhdistelmä on herkullisin, ainakin minun omasta mielestäni.

Marjoina tähän sopii periaatteessa kaikki marjat ja hedelmät jotka pysyvät hyvin kasassa. Marjat kuten vadelmat, karhunvatukat sekä hillat eivät pysy koossa ja rikkoontuvat vain ruukun sekaan. Niistä jää vain niiden siemenet irtonaisina rommiruukun sekaan, mutta ne luovuttavat rommiruukulle kuitenkin herkullisen makunsa joten kannatta harkita haluatko irtonaisia siemeniä rommiruukkuusi. Voit käyttää esimerkiksi mansikoita, vadelmia, herukoita sen kaikissa muodoissa, mustikoita ja hedelminä kirsikoita, aprikooseja, luumuja, kvitteniä, hapankirsikoita, päärynöitä ja omenia jotka kaikki toimivat rommiruukussa hyvin menemättä rikki. Valitse ne marjat ja hedelmät joista itse pidät rommiruukkuusi. Huuhtele likaiset marjat ja hedelmät kuten esimerkiksi mansikat, mutta anna niiden kuivua kokonaan ennen niiden rommiruukkuun lisäämistä. Marjojen sekä hedelmien on myös oltava virheettömiä ja hyviä, rommiruukkua ei kannata pilata käyttämällä pilaantuneita tai ylikypsiä marjoja tai hedelmiä. 

Vedellä täytetty muovipussi painona rommiruukussa
Lisää marjat kokonaisina tai isot mansikat halkaistuna. Kovakuoriset hedelmät kuoritaan, niistä poistetaan myös niiden siemenkodat sekä luumuista ja persikoista niiden kivet, kirsikoiden kivet sen sijaan voi jäädä rommiruukkuun. Isot hedelmät ja marjat paloitelleen ennen niiden lisäämistä ruukkuun. Kirsikan kivet voit jättää rommiruukkuun maustamaan sitä mutta rommiruukkuun ei kannata jättää liikaa muita siemeniä tai kiviä. Sekä luumun, persikan, nektariinin että kirsikan siemenet sisältävät sinihappoa, toiselta nimeltään syanidia, samaa ainetta kuin syanidi joka on myrkyllistä. Samaa ainetta on myös karvasmanteleissa, ja nämä kirsikan kivet antavat rommiruukulle karvasmantelimaista lisävivahdetta.

Ole tarkkana raaka-aineiden määrän suhteen, muuten rommiruukku ei onnistu ja tässä reseptissä marjojen ja hedelmien 5 kiloa vastaa 1 pulloa, siis 70 senttilitraa rommia ja 2½ kiloa joka vastaa 2 litraa sokeria jottei rommiruukkusi pilaannu tai homehdu. Jos lisäät rommiruukkuun kilon marjoja tai hedelmiä lisää samalla puoli kiloa sokeria ja rommia kunnes marjat peittyvät nesteellä. Rommiruukkua voi tietysti myös valmistaa pienempiin ruukkuihin tai lasipurkkeihin ja käyttää esimerkiksi vain herukoita yhteen, mansikoita ja hedelmiä toiseen jne. kunhan vain raaka-aineitten suhde on oikea ja sama. 

Hedelmäistä rommiruukkulikööriä
Olen kuitenkin huomannut että tällä määrällä marjoja ja hedelmiä samassa ruukussa kaikki yhtä aikaa valmistettuna rommiruukusta tulee parhain, paljon paremmin kuin jos valmistat raaka-aineet yksitellen ja yhdistät ne vasta ennen tarjoilua, asia jota en osaa selittää mutta joka on otettava huomioon ruukun koossa. Joten jollei sinulla ole vielä isoa ruukkua tai lasipurkkia kun aloitat rommiruukkusi, hanki sellainen ja kaada mansikat joilla se aloitit isompaan ruukkuun jossa jatkat sen valmistamista. Tämä muuten on asia jota muutenkin voi tapahtua varsinkin ensimmäisinä kertoina ennen kuin tietää mikä ruukku on sopivan suuri tälle määrälle marjoja ja hedelmiä. Itse käytän isoa 3 litran lasipurkkia ja johon marjat ja hedelmät juuri ja juuri sokerin ja rommin kanssa mahtuvat. Marjojen ja hedelmien on tarkoitus pysyä nesteen pinna alla koko ajan, joten ruukkuun kannattaa panna jotain painoksi. Monet käyttävät rommiruukkuun tarkoitettua ruukkua jossa on vesilukko, tai puhtaaksi pestyjä kiviä mutta jollei sinulla ole mitään näistä voit panna pinnalle painoksi muovipussin jonka täytät vedellä.

Rumtopfia vispatun kerman kera
Kosteina vuosina jolloin marjat sisältävät hyvin paljon nestettä voi tulla vaikeuksia saada rommiruukku kokoon. Marjat sisältävät liikaa nestettä, tai vettä, suhteessa sokereihin ja marjoista voi valua ulos enemmän nestettä sokeriliuokseen, tällöin sokerin määrää pitää säätää hieman pienemmäksi. Marjat ja hedelmät luovuttavat nestettä sokerirommiliuokseen ja saat aivan mahtavan herkullista marjalikööriä vielä rommiruukun lisäksi samalla vaivalla joten siivilöi se ja pullota ja säilytä viileässä. Rommiruukku ei sovellu jälkiruoaksi lapsille tai niille jotka syystä tai toisesta eivät voi tai halua nauttia alkoholia  koska se sisältää ne verran alkoholia rommin muodossa, enkä toistaiseksi ole vielä keksinyt tapaa jolla saisin positettu alkoholin tarpeeksi hellävaraisesti jottei marjat ja hedelmät siinä prosessissa menisi liian soseeksi.

Rommiruukku
5 kg marjoja ja hedelmiä
75 cl rommia
2½ kg sokeria

Huuhtele mansikat ja poista niistä tyvet. Anna mansikoiden kuivua kokonaan. Punnitse mansikat ja laske tarvitsemasi määrä sokeria. Lado mansikoita ruukkuun kerros ja kaada osa sokeria mansikoiden päälle, jatka kerroksittain kunnes kaikki sokeri ja marjat ovat loppuneet. Anna rommiruukun seistä ja tekeytyä puolisen tuntia ja kaada rommia päälle kunnes marjat peittyvät. Sulje ruukku tai lasipurkki tiiviillä kannella ja anna mansikoiden tekeytyä viileässä kunnes lisäät lisää marjoja tai hedelmiä. Kovakuoriset hedelmät kuten omena ja päärynä sekä halkaise hedelmät tai leikkaa isot hedelmät pienemmiksi paloiksi ja poista niiden siemenet tai kivet ja paloittele ne pienemmiksi. Punnitse lisättävä määrä marjoja ja hedelmiä ja laske tarvittava määrä sokeria. Lisää sokeri ja kokonaiset marjat sekä kivettömät kuoritut ja paloitellut hedelmät ruukkuun ja lisää tarvittava määrä sokeria. Kaada taas rommia ruukkuun kunnes marjat ja hedelmät peittyvät. Voit asetella painon marjojen ja hedelmien päälle jotta ne pysyvät makean rommiliemen pinnan alla. Jätä kaikki ainekset kerroksittain rommiruukkua sekoittamatta kunnes olet lisännyt kaikki hedelmät ja marjat. Annan rommiruukun tekeytyä kaksi päivää viileässä jonka jälkeen voit varovasti sekoittaa kaikki ainekset keskenään jos niin haluat, rommiruukun voi myös jättää tekeytymään kerroksittain loppuun asti ja vasta sekoittaa sen tarjoilun yhteydessä. Anna nyt rommiruukun tekeytyä vähintään kuukauden päivät viileässä. Parasta rommiruukku on vasta parin, kolmen kuukauden tekeytymisen jälkeen noin joulun aikoihin. Tarjoile rommiruukkua jäätelön tai vispikerman kanssa. Liemestä saat hyvää kastiketta jälkiruokiin mutta se käy myös herkullisesta marja ja hedelmälikööristä jonka voit siivilöidä ja pullottaa omaan pullonsa ja tarjoilla tilaisuuden tullen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...