20. kesäkuuta 2012

Grillatut munakoisorullat



Herkulliset grillatut munakoisorullat, grillattu munakoiso kokoon käärittynä ja pienellä cocktailtikulla  varrastettuna, herkullisia vegaaneja suuhun sopivia herkkupaloja. Herkullisia munakoisokääryleitä jotka sopivat myös lisukkeeksi grillatulle lihalle tai kanalle.

Munakoisoa on taas kerran ollut reilusti tapetilla, mutta munakoiso on herkullista, ja se on vieläkin herkullisempaa, jos se vain on mahdollista, kun sen grillaa avotulella. Tämä on helppoa ja vaivatonta ruokaa, jossa grillatut munakoison viipaleet kääritään rullalle ja kiinnitetään tikulla syömisen helpottamiseksi. 

Grillatut munakoisoviipaleet
Olen käyttänyt tätä tapaa tarjoilla munakoisoa jo siitä lähtien kun itse vuosi sitten vielä olin kasvissyöjä ja vaikkei viime aikoina ole tänne blogiin, syystä tai toisesta ilmestynyt mitään vegaaneja reseptejä, olemme kyllä sitä harrastaneet, mutta jostain syystä ei sovitusti keskiviikkoisin, vaan sen sijaan useimmin torstaina. Vegaanissa ruoassa, varsinkin jos käyttää tofua, on se hyvä puoli että se on helppoa syödä, asia jota edelleen joudun miettimään vaikka puolisoni kyky syödä on hitaasti ajan myötä jo huimasti kohentunut. 

Viipaloitu munakoiso
Nämä munakoisorullat ovat sekä helpot että nopeat valmistaa, ja hyvä ruokalisä jos saat yllättäen ruokavieraita. Ruoka sopii myös lisukkeeksi lihalle tai kanalle, ja se on oivallista tarjoiltavaa seisovaan pöytään muitten ruokaherkkujen ja naposteltavien lisäksi.
Munakoiso vain viipaleiksi, sivellään mausteöljyllä ja grilliin. 

Mausteöljynä voit tähän käyttää esimerkiksi sitruunaruohoöljyä tai appelsiinimausteöljyä ja viimeistelyyn voit reseptissä mainitun korianterin sijaan käyttää tavallista persiljaa, jos siitä paremmin pidät. Grillatut munakoisoviipaleet kääritään rullalle ja tarjoillaan heti lämpiminä. Ennen vanhaa munakoisoa itketettiin lisäämällä suolaa sen päälle jotta siitä poistui nestettä. Tätä ie kuitenkaan nykyään ei tätä enää tarvitse tehdä, koska munakoisot ovat jalostettu miedomman ja vähemmän kitkeriksi. 

Mausteöljyä munakoisolle
Näitä munakoisorullia voi myös syödä haaleina, mutta aivan jääkylminä ne eivät mielestäni enää ole hyviä. Jos sinulle jää munakoisorullia tähteeksi kannattaa ne maustaa oliiviöljyllä ja säilyttää jääkaapissa tiivistä muovilla peitettyinä, tällöin niitä voi syödä jopa kylminäkin. 

Munakoisorullat eivät ole aivan samanveroisia jos niitä lämmittää uudelleen, mutta ne menettelee maultaan, joten niitä voi valmistaa samana päivänä etukäteen ja lämmittää uudelleen esimerkiksi uunissa. Tällä reseptillä saat hyvää lisuketta lihalle noin kuudelle, tai vegaaneja suupaloja kutsuihin tästä riittää enemmänkin jos tarjolla on muutakin sopivaa naposteltavaa ja sormisyötävää. 

Grillatut munakoisorullat
2 munakoisoa
½ dl mausteöljyä
suolaa
mustaa pippuria

viimeistelyyn:
tuoretta korianteria

Huuhtele munakoisot ja anna niiden kuivahtaa. Huuhtele korianteri ja anna sen kuivahtaa puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Leikkaa munakoisot pituussuuntaa noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Sivele viipaleet kummaltakin puolelta kevyesti mausteöljyllä ja aseta ne grilliin. Anna viipaleiden saada raidat ja käännä niitä vaakatasossa niitä kääntämättä ympäri 45 astetta grilliritilällä jotta ne saavat kauniin ristikuvion. Käännä ympäri viipaleet kun ne ovat saanet kauniit raidat ja toista 45 asteen kääntö viistoon ritilällä. Nosta valmiit munakoisoviipaleet lautasella hieman jäähtymään ja mausta ne ripauksella suolaa ja vasta rouhittua mustaa pippuria. Kääri munakoisot rullalle heti kun voit käsitellä niitä ja kiinnitä ne cocktailtikulla. Asettele rullat lautasella, ripottele päälle korianterisilppua ja tarjoile rullat lämpiminä tai haaleina.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...