27. toukokuuta 2012

Kuparit kiiltäväksi



Laiskan emännän nopea ja tehokas pikatapa kiillottaa kuparia kun anoppi yllättäen ilmestyy visiitille kaiken kukkuraksi juuri silloin kun kuparipannuja eikä kuparikattiloita tuskin enää tunnistaa kuparisiksi ja ne ovat vahvasti himmentyneet tumman ruskeiksi. 

Tämä on niitä hyviä niksejä joita olen vuosien mitään oppinut, ja jos sinulla on käytössä luonnonkuituisia serviettejä ja pöytävaatteita kannattaa sinun myös lukea tekstini tahrat pois.

Kalakattilan kansi
Oletan ettei hyvin monessa suomalaisessa kotitaloudessa käytä yhtä niukasti ja harvoin ketsuppia kuin meillä, ja asia oli aivan sama vielä kun jälkikasvu asui kotona. Pari kolme kertaa vuodessa meillä on tarvetta ketsupille, joten sitä jää jääkaappiin avattuna pulloon joskus pitkäksikin ajaksi, varsinkin kaupasta ostettua valmisketsuppia. Kotitekoinen tomaattiketsuppi sillä sen sijaan on hyvä menekki, epäilen että valitsen ruoat siihen sopiviksi niin kauan kun sitä on tuore vasta avattu pullo jotta se hyödynnetään loppuun asti tarpeeksi lyhyessä ajassa. Mutta ostoketsuppia sen sijaan meillä jää ketsuppipullo kohtalaisen usein sinne jonnekin jääkaapin perukoille pitkiksi ajoiksi, ja avattuna. 

Ketsuppia kattilankannella
Tämä tapa ei muutenkaan sovi yhtä hyvin kotitekoisella ketsupilla, kuin kaupasta ostettu, joka toimii varsin tehokkaasti kuparinkiillotukseen, ja jopa piintynyt harmaanruskeaksi hapettunut kupari kiillottuu ketsupilla melko nopeasti, joten sitä voi käyttää myös silloin kun on kiire saada kuparinsa kiiltävämmäksi, varsinkin kun käyttää jotain kupariastiaa vain pari, kolme kertaa vuodessa, kuten isoa kalakattilaa. Tällöin kyseisen kattilan kiillotus jää usein juuri viimehetkeen ennen anopin ilmestymistä vierailulle ja kun sen kattilan vihdoin ja viimein muistaa kaivaa esille kaapin uumenista ja sitä olisi tarkoitus käyttää, on ketsuppi tähän hätään pikainen apu. 

Hapettunut penni
Aivan vihreäksi hapettuneesta kuparista, joka sinänsä on kaunis väri mutta sopii paremmin kirkontorneihin kuin keittokattilaan, minulla ei toistaiseksi ole mitään kokemusta, mutta jos kiillotat vihreäksi mennyttä kupari tällä tavalla olisin kiinnostunut kuulemaan miten hyvin se toimii.

Onnenlanttikin puhdistettiin kun sitä ketsuppia nyt taas oli esillä kiillotustarkoituksessa, joten voit hyvin nähdä miten tummasta penninlantista ketsuppi kiillotin vain rievulla levittämällä ketsuppia ja pyyhkäisen saman tien puhtaalla rievulla sen hapettuneen pinnan pois, kalakattilassa ketsuppi taas sen sijaan sai vaikuttaa reilun tunnin, kunnes kattilalle alkoi olla jo tarvetta kalan keittämiseen. Kuparin voi sivellä ketsupilla ja jättää tunneiksi vaikuttamaan, jopa yön yli ketsuppi sen pinnassa ennen kuin sen puhdistaa. 

Ketsupilla käsitelty penni
Tämä on hyvä tapa saada kupari kiiltäväksi ja kauniin punertavaksi sitä hankaamatta, punainen kastike vain pintaan, antaa sen olla niin kauan kuin voi, tai huuhdellaan pois ennen tiskiainetta ja lämmintä vettä.

Parhaan tuloksen ketsupilla kuitenkin saa kun antaa sen vaikuttaa parisen tuntia, jonka jälkeen vasta pyyhkii ketsupin pinnalta pois, ja tiskaa kuparin tavalliseen tapaan tiskiaineella. Kupari kannatta kuiteinkin kuivata, jottei sen pintaan jää vesipisaroiden jäljestä tahroja.
Tähän voi käyttää jopa jo homehtunutta ketsuppia, homeella ei ole tähän kuparin kiillotukseen mitään väliä, kunhan se vain on aitoa tomaattiketsuppia jossa sokeria, tomaattia sekä viinietikkaa.

Kiillotettu kalakattila
Joten tässä hyvä vinkki sille liian vanhalla, ja homehtuneelle ketsupille, vaikkei se nyt oikein sovi hävikistä herkuksi tempauksen henkeen, jossa loihditaan herkkuja ruoantähteistä, on tämä kuitenkin hyvä tapa hyödyntää jo pilalle mennyttä ja pahentunutta ketsuppia, ja ruoanlaittoonhan sekin ketsuppi tavallaan menee, vaikkei itse ruokaan, kun sitä käyttää kattilan tai padan kiillotukseen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...