6. marraskuuta 2011

Kardemummakahvi


Kardemummalla maustettua kahvia, hiven toivoa kaamosmasennukseen.

Tutustuin ensi kertaa kardemummakahviin ensi kertaa Israelissa vieraillessani 1980-luvun loppupuolella, ja miellyn siihen oitis. Puoliso ei kuitenkaan pidä tästä kahvista, joten joudun sitä juomaan kun paikalle ilmestyy jokin ystäväni joka sitä osaa arvostaa, mikä tapahtuu valitettavan harvoin. Itse en kahvia itselleni keitä koska kahvin keittäminen on minulle suuri mysteeri jossa useimmiten epäonnistun jossain kohdassa, joten vältän sitä. Ne kerrat ovat harvat, kun itse uskaltaudun kahvinkeitintä käyttämään ja useimmiten usutan vieraat kahvinkeittimen kimppuun ja itse seison varuillani vieressä. Tai siis kuka nyt kutsuu vieraita kotiinsa, yleensähän ne ovat tuttuja ja ystäviä, ja toivottavasti hyviä sellaisia, jotka jokainen jo ovat todenneet avuttomuuteni kahvinkeitossa.

Espressot meillä kuitenkin keitän minä, koska puoliso taas ei ole vaivautunut paneutumaan tähän puoleen kahvin keitosta, jonka minä jostain ihmeen syystä sattumalta taidan. Mutta takaisin tähän kardemummakahviin.

Cafe au lait
Ostin silloin aikanaan kardemumma kahvia kotiin tuliaisiksi, ja tilasin sitä aina kun joku vaan oli menossa matkoille maihin jossa sitä voisi olla tarjolla ja jostain syystä kesti taas kerran vuosia ennen kuin itse keksin miten sen tehdä, lisää vain kardemummajauhetta jauhetun kahvia sekaan kahvin keittämisen yhteydessä. Kardemumma on sukua inkiväärille, ja sillä on ruoansulatusta edistävä vaikutus, ja sitä käytetään myös stressiin ja masentuneisuuden lieventämiseen, joten ajattelin että se sopii hyvin tänne marraskuun ensimmäiselle viikolle, jolloin yritän taas kerran totutella pohjolan pimeään talveen. Ja totean että kellon siirtäminen edes takaisin keväällä ja talvella, sen paremmin kuin vuorotyö, ei tutkimusten mukaan ole hyväksi meidän terveydellemme.

Kardemumma on siitä hyvä mauste juuri kahviin, että se korostaa kahvin omaa aromia, mutta se myös maustaa kahvin helpolla tavalla, jauhettua kardemummaa lisätään vain jauhetun kahvin sekaan ja tätä maustettua kahvia voi valmistaa sekä tavallisella kahvinkeittimellä, että pressopannussa. kardemummakahvi sopii jopa maitokahviksi, joten latteakin voi harrastaa tavallisen cafe au lait’n lisäksi. Ja vain teelusikallinen riittää maustamaan kuusi kupillista kahvia, oli se sitten pressokahvia, tavallista suodatinkahvia tai pannukahvia. Määrää voi lisätä jos on hyvin mieltynyt kardemummaan, mutta kardemumman kanssa ei kuitenkaan kannata liioitella, jottei se peitä kahvin omaa makua.

Cafe latte
Ranskalaisen Café au lait’n, siis maitokahvin, saat aikaiseksi kun sekoitat puolet lämmintä maitoa samaan määrään pressokahvia. Latteen taas maito ensin lämmitetään ja sitten vaahdotetaan, ja maitona voit käyttää sekä tavallista maitoa että rasvatonta maitoa. Lämmitä maitoa, mutta älä anna sen kiehua ja vaahdota sen maito tähän tarkoitetulla maidon vaahdottimella. Sekoita maito ja pressokahvi, lattekahvin pinnalla ei pitäisi olla kuin hivenen vaahtoa. Muista vain maustaa kahvi jauhetulla kardemummalla niin saat sitä kaamosterapiaa, ja jos oikein ”tekee pahaa” kannattaa kokeilla myös inkiväärillä maustettua tumman tumma suklaakakkua.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...