23. lokakuuta 2011

Grand Dessert


Valikoituja pieniä herkkupaloja koottuna isoksi loistavaksi kokonaisuudeksi.

Kaikista paras jälkiruoka on mielestäni Grand Dessert. Se ei ole mikään jälkiruoan tai kakun nimin vaan se tarkoittaa että jälkiruoaksi saa otteita ravintolan parhaimmistosta, pieniä paloja monta eri jälkiruokaa jota on tarjolla, ja parhaimmassa tapauksessa se sisältää myös jotain mitä ei edes ole jälkiruokalistalla.

Joten kun joskus olet miettinyt mitä tehdä pienillä paloilla kakkua, tai ylijääneellä jäätelöllä, suklaamoussella on tämä siihen hyvä ratkaisu. Kokoa lautasille pieniä herkkupaloja kakuista, kuten Mango Tarte Tatinista, suklaisesta punajuurikakusta, tonkanpavuilla maustettua päärynäpiiraasta, tummasta tahmeasta suklaakakusta tai mustikkatortusta ja asettele ne kauniisti isolle lautaselle vaikka kuusenkerkällä maustetun vuohenjogurttijäätelön ja vihreän avokadojäätelön kanssa.

Lisää lautaselle lisäksi myös tumman tummaa suklaamoussea, chilimarinoituja konjakissa liekitettyjä persikoita tai karamellisoituja omenalohkoja ja pieniä kirsikka kreppejä. Lisää myös basilikasiirappia tai kuusenkerkkäsiirappia ja tuoreita marjoja ja viimeistele annokset sitruunamelissan tai mintunlehdillä, appelsiinin kuoren suikaleilla ja sirottele päälle kaakaojauhetta tai tomusokeria. Ja voilá sinulla on takuuvarmasti paras jälkiruoka ikinä!

Mikä olisi parempi tapa hyödyntää ylijääneitä herkkuja, varsinkin jos nämä erät ovat liian pieniä tarjottavaksi enemmälle kuin kahdelle tai kolmelle. monta pientä puroa muodostaa lopulta ison ja voimakkaan joen, sama koskee jälkiruokia, monta pientä herkkupalaa saa helposti hyvällä esillepanolla riittoisan lautasellisen jälkiruokaherkkuja. Ja tämä jälkiruoka vaatii seurakseen vain kupillisen hyvää tummaa kahvia.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...