2. kesäkuuta 2011

Merisuolassa paahdetut uuniperunat


Karkeassa merisuolassa paahdettuja uuniperunoita, vanha perinteinen tapa valmistaa ruokaa.

Mietin tässä juuri vähän aikaa sitten että miksi ihmeessä käärin aina uuniperunat folioon kun se oikeasti ei tee mitään virkaa vaikka edellisessä reseptissäni suosittelin juuri tätä, kuten Englannissa valmistetaan Jacket potatoes. Eri asia on kun valmistaa folioperunoita grillin hiilloksella, silloin folio on pakollinen apuväline, tai oikeastaan suojaustapa, jottei peruna pala grillin hiilloksen kuumuudessa, uunissa sillä taas ei ole mitään virkaa. Alumiini on luonnolle haitallista, oli se sitten roskien seassa kaatopaikalla tai ei, joten suosittelen tätä valmistusta uuniperunoille.

Muistan vielä kun isäni ennen vanhaan, valmisti uuniperunoita karkealla merisuolalla täytetyllä uunipellillä. En ole varma johtuiko tämän siitä, ettei alumiinifoliota vielä yleisesti käytetty ruoanlaitossa 1970 luvun alussa, vai olisi se vain hänen oma valitsemansa tapa valmistaa ja hän valitettavasti ei enää ole tavoitettavissa jotta voisin tätä koskaan tarkistaa häneltä. Tiedän kuitenkin että meillä silloin oli kotona karkeata merisuolaa jolla täytettiin koko uunipelti ja jota käytettiin vain tähän tarkoitukseen. Tässä tapauksessa suola lämmetessään ylläpitää tasaista lämpöä perunoissa, perunoiden kosteus pysyy perunan sisällä sen ravintoaineiden kanssa. Peruna kypsyy paahtamisen ja höyrytyksen välimuodossa, se saa hivenen suolaista makua, kuitenkaan tulematta liian suolaiseksi. Tuntuu suurelle haaskaukselle käyttää näin hirveän paljon suolaa kuin tähän menee, mutta tämän suolan voi käyttää uudelleen ja uudelleen. Anna suolan vain jäähtyä sen käyttämisen jälkeen, ja säilytä sitä seuraavaan kertaan ilmatiiviissä purkissa kunnes sille on taas tarvetta perunoiden uunissa paahtamiseen.

Folioperunoihin suositellaan jossakin resepteissä tehtävän ristiviillon ennen niiden kypsennystä. Tämä on mielestäni aivan turhaan enkä ole löytänyt tälle mitään hyvää syytä. Kokemukseni mukaan tällöin liika neste pääsee perunasta ulos ja siitä tulee kuiva, eikä se paahdu kermaisen pehmeäksi kuten jollei siihen tee reikiä tai viiltoja. Perunaa ei kannatta leikata ennen kuin se on kypsennetty valmiiksi ja on aika syödä se. Uuniperunaksi suositellaan Rosamunda perunaa, ja olen kokeillut sitäkin mutta tullut siihen tulokseen etteivät ne ole yhtään sen parempia kuin tavalliset ns. yleisperunat joten käytän näitä samoja perunalajikkeita uuniperunoihin kuin muusiin ja keitin perunoihin. Ainoa neuvo on että perunoiden pitää aina kaikki olla samankokoisia jotta ne kypsyvät yhtä aikaa, eivätkä jotkut jää raaoiksi samaan aikaan kun toiset ovat ylikypsiä ja kuivia. Tällä tavalla voi myös valmistaa kauden uusia perunoita, kun ne ilmestyvät. Näitä perunoita voit valmistaa vuoden ympäri mutta ne ovat myös hyvä vaihtoehto kesällä perinteiseen perunasalaattiin ja valkosipuliperunoihin.

Merisuolassa paahdetut uuniperunat
perunoita
reilusti karkeata merisuolaa

Pese ja harjaa perunat huolellisesti jottei niissä ole enää yhtään multaa tms. Kaada uunivuoan pohjalle kerros rakeista merisuolaa ja asettele perunat siihen. Lado perunat vuokaan tiivistä lähelle toisiaan mutta kuitenkin jättäen vähän tilaa väliin. Perunan pitää olla kokonaan suolan ympäröimä eikä se saa koskettaa vuoan reunoja tai pohjaa. Kaada vuokaan lisää merisuolaa kunnes perunat peittyvät kokonaan. Pane vuokaa uuniin 200–225 asteen lämpöön noin tunnin, tunti 15 minuuttia. Kokeile onko perunat valmiita pistämällä niitä tikulla, tai haarukalla. Jos perunat ovat pehmeitä, ne ovat valmiita. Ota perunat ulos suolasta, leikkaa niihin viilto pituussuunnassa. Paina perunaa kummastakin päästä yhtä aikaa jotta se menee vähän lytyyn,  ja tarjoile ne oitis maustevoin tai smetanan kera grillatun lihan lisukkeena.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...