23. toukokuuta 2011

Tuliset appelsiiniribsit


Tulisella appelsiinimarinadilla maustettuja paksuja grilliluita. Tahmeita, tulisia grilliluita, suloisen suolaista ja mausteista sormiruokaa, grillattua possunlihaa kylkiluiden muodossa, mikä kesäinen makunautinto.

Porsaankylkiluut ovat sitten ihania grillattuina, ja niiden pitää olla sekä tulisia että tahmeita kun niitä sormin syö. Chili, valkosipuli ja soijakastike on tässä lyömätön yhdistelmä johon satunnaisesti voi oman mielensä mukaan lisätä mitä mausteita milloinkin, ja jokainen marinadi vaatii öljyä ja jotain hapanta ja tässä tapauksessa se nyt vain sattui olemaan balsamietikkaa mutta tavallinen punaviinietikkakin sopii aivan yhtä hyvin. Joku jossain kysyi marinadia jossa ei olisi pippuria tai paprikaa, tässä se nyt on, en vain muista kuka ja missä sitä tivasi, vaihtoehtoisesti Korianteri marinadi lihalle josta voi jättää pois sen pippurin.

Marinadi on siis kostea mauste-seos ja tässä marinadissa on tummaväri, jostain syystä satun kai juuri nyt kaksi peräkkäistä vuotta suosimaan samantyyppistä tapa maustaa grilliluut kuten myös Mustissa grilliribseissä. Olen jo monen monta vuotta kirjannut ylös mitä maustevoita, ja marinadia olen minäkin vuonna käyttänyt mihinkin lihaan. Suolaa ne koskaan lisää muuta kuin vasta ennen itse grillaamista. Tässä tapauksessa Ketjap Manis-kastike, joka on makeata soijakastiketta on sitä hivenen joten maista marinadia ennen kuin suolaat lihat juuri ennen grillaamista. Sekä marinadissa että glazessa on chiliä, ja voit chilitahna sijaan käyttää tuoretta chiliä, minulla vain aina on valmiina chilitahnaa, koska sitä meillä käytetään, no ei nyt ihan päivittäin mutta vähintään pari kertaa viikossa. Tässä chilitahnassa on jo valmiina raastettua inkivääriä ja valkosipulia, joten se vain lisää näiden mausteiden tulisuutta ennestään samalla vahvistaen chilin itsensä tulisuutta. Oikeiden chilien puutteessa olen Suomessa asuessani joutunut korvaamaan alkuperäisiin Pop’s Pimen reseptin vihreät linnunkynsi-chilit punaisilla Habanero-chileillä, jotka jotenkin ovat verrattavissa toisiinsa tulisuuden suhteen. Tässäkin reseptissä käytetään ns. glazea, siis kuorrutusta tai maustesiirappia itse grillauksen yhteydessä.

Marinoimisessa on yksi hyvä piirre, siihen voi panna jopa pakkasesta suoraan jäisen lihapalan. Liha valellaan marinadilla ja pannaan yöksi jääkaappiin sulamaan ja maustumaan samaan aikaan, ja seuraavana päivänä se on valmista grillattavaksi. Tällä samalla reseptillä voi tietysti myös maustaa tuoreen lihan, ja moni voi vierastella tätä suoraan pakkasesta tapaa marinoida, mutta se toimii. Näin voi myös tehdä että ottaa lihanmarinadissa kylmälaukkuun mukaan retkelle, jossa se saa päivän mittaan sulaa kunnes se kypsennetään avotulelle. Ja tässä onkin koko marinadin juju, tämä sopii erittäin hyvin hiiligrilliin, josta tulee eritavalla sitä savun aromia ja makua lihaan. Voit myös kokeilla kaasugrillissä tai parilalla, mutta lisää tällöin jotain savustamiseen tarkoitettuja puulastuja kuten hickorypuuta, katajaa tai leppää. Muuten tämä mausteseos ei tule oikeuksiinsa, se vaatii savunmakua toimiakseen.

Lihan voi maustaa ja grillata joko kokonaisena tai lihan voi paloitella yksittäisiin luihin, jotka kypsyvät grillissä nopeammin kuin kokonainen kylki. Toinen hyvä puoli paloiksi leikkaamisessa on että mausteita saa enemmän imeytymään joka puolelle luuta kuin jos se on kokonaisena maustettu ja grillattu. Käytä vain Luomu appelsiinia tähän koska appelsiinin kuori käytetään marinadiin, ja tässä käytin kuivattua jauhettua inkivääriä itse marinadiin ja hillottuja inkivääriä glazeen jonka pilkoin hyvin hienoiksi, ohuiksi suikaleiksi. Cole slaw olisi yksi vaihtoehto lisukkeeksi, kuten myös Mangosalaatti tai perinteinen Perunasalaatti jollet sitten halua heittäytyä kokeilemaan Voikukkasalaattia tai Punajuuri- ja suolaheinäsalaattia ribsien kanssa.

Tuliset appelsiiniribsit
½ kg pitkiä porsaan kylkiluita
1 appelsiinin kuori
½ appelsiinin mehu
½ dl oliiviöljyä
½ dl balsamietikkaa
3 valkosipulin kynttä
1 rkl korianterin siemeniä
½ tl jauhettua neilikkaa
1 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
1-1½ tl Chilitahnaa

Glaze:
loppu marinaadista
½ appelsiininmehu
3 rkl hunajaa
2 rkl hillottua inkivääriä
(1 tl chilitahnaa)

Marinadi:
Pese appelsiini huolella ja anna sen kuivahtaa. Raasta sen kuori hienolla riivinraudalla, kuori valkosipuli ja hienonna se niin hienoksi kuin vain suinkin osaat. Murskaa korianterin siemenet morttelissa. Kaada öljy, appelsiininkuori, valkosipuli etikka ja muuta mausteet astiana jossa aiot maustaa lihan. Sekoita hyvin ja lisää liha. Anna maustua vähintään neljä tuntia, tai mieluummin yön yli jääkaapissa. Ota liha ulos jääkaapista noin tunti ennen sen kypsentämistä. Ota liha marinadista ja suolaa se kevyesti. Valmista Glaze ja sivele sillä liha ja pane liha grilliin. Kääntele lihaa useasti grillillä jottei se pala karrelle, makeus lisää tätä lihan palamis-alttiutta. Noin vartista puoleen tuntiin liha on kypsäksi grillattua, kokonaisena liha taas vaatii reilun tunnin grillillä.

Glaze: Purista appelsiinista mehu, kaada se kulhoon ja lisää hunaja ja loput marinadista. Viipaloi hillottu inkivääri hyvin ohuelti ja leikkaa viipaleet Julienne, siis hyvin ohuiksi tikuiksi, noin 1 millin leveiksi. Halutessasi voit vielä kuutioida nämä ohuet tikut. Lisää inkivääri glazeen ja sekoita se hyvin. Jos pidät aivan kipurajalla olevasta ja hehkuvan tulisesta ruoasta voit lisätä glazeen teelusikallisen tai pari chilitahnaa. Sivele lihat glazella ennen grillaamista, ja lisää sitä grillauksen aikana aika ajoin kun käännät lihaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...