26. lokakuuta 2010

Perinteinen Janssoninkiusaus


Suolainen janssoninkiusaus perinteisellä tavalla. Uunissa hitaasti kypsytettyä lämmintä, kermaisen pehmeätä perunaa sipulin ja anjoviksen kera suloisen suolaisena anjovisgratiinina. 

Janssoninkiusaus on taas yksi aliarvostettu perinneruoka, jota tulee harvoin syötyä ja jonka alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, on vain monen monta tarinaa. Aikaisin mainonta minun keittokirjoissani on Suuren keittokirjan vuoden 1934 painoksessa sivulla 30, nimeltään ”Irman anjovis”. 

Useimmiten silloin, kun pahasti tekee mieli Janssonia, on siinä tilassa juhlien jälkeen, ettei ruoanlaitto ole varsin järkevää. Mutta jos onnekkaasti on osannut edellyttää juhlien pituuden ja kosteuden oikein, on ihanaa saada vähän lämmikettä keskellä yötä kotiin tullessaan Janssonilta. Janssonin kiusausta voi onneksi tehdä puoli valmiiksi ja pakastaa sen päivän varalle jolloin sille on tarvetta joten taas kerran ruoka jota kannattaa tehdä enemmän kuin yhdeksi kerraksi. Sitten vain lämmittää uunissa suoraan pakkasesta. Ruotsissa Janssonin kiusaus mielletään joulupöydän osana jota ilman ei tule joulua, mutta myös iltamyöhäisenä jatkojuhlien suolaisena ruokana kuten myös meillä täällä Suomessa.

Anjovikset rivissä peerunoiden ja sipulin päällä
Janssonin kiusauksella on lukuisia reseptejä, joskus siinä käytetään kerma-maitoa, mutta mielestäni kerman rasvaisuus sopii paremmin yömyöhäisiin syöminkeihin ja tässä se tapa jolla itse sen sain Janssonin kiusauksen teon oppia, pitkän kaavan mukaan, joka eroaa "Irman anjoviksen" helpommasta kaavasta. Janssonin kiusausta ei kannata edes yrittää tehdä liian uudesta, tuoreesta perunasta, se ei onnistu ollenkaan, vaan se on aina valmistettava ”vanhoista talviperunoista” onnistuakseen. Resepti on noin neljälle, ei hyvin nälkäiselle ruokailijalle. Vai tavataankohan meillä vähän syöpötellä? Janssonin kuisaus on kuitenkin meillä kovassa kurssissa olevaa lohturuokaa.

Janssoninkiusaus
8-10 isoa talviperunaa
2 isoa sipulia
3 dl kermaa
1 prk anjovisfileitä liemineen
voita/öljyä paistamiseen
Kuori perunat ja leikkaan ne uhiksi suikaleiksi. Pane perunasuikaleet kylmään veteen likoamaan isossa kulhossa. Kaada perunat lävikköön ja vaihda niistä vesi. Huuhtele perunoita vaihtaen vettä kunnes vesi on läpinäkyvää ja niistä huuhtoutunut pois kaikki tärkkelys. Anna perunasuikaleista valua vedet pois ja paista niitä pienissä osissa kuumalla pannulla joko voissa tai öljyssä kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Älä unohda sekoittaa perunasuikaleita välillä. Kaada paistetut perunasuikaleet voilla voideltuun uunivuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuori sipuli ja silppua se hienoksi ja kun olet paistanut puolet perunoista ruskista sipuli. Kaada ruskistettu sipuli perunoiden päälle vuokaan ja levitä sitä tasaisesti. Avaa anjovis purkki ja valuta siitä kaikki liemi talteen. Levitä anjovis-fileitä tasaisin välein sipuli-perunoiden päälle vuokaan. Itse olen oppinut että anjovikset pitää olla rivissä viivoina tasaisin välein, mutta mitään teknistä syytä tähän ei ole, on vain kivaa tehdä ruokaa tutulla tavalla. Mausta taas vuokaa suolalla ja pippurilla. Paista nyt loput perunoista osissa kuumalla pannulla kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Kun vuoka on täysi ja kaikki perunat ovat saaneet hieman väriä, kaada päälle kermaa ja anjoviksen liemi. Pane vuoka uuniin kypsymään 225 asteen lämpöön kunnes pinta on kullan keltainen. Tarjoile heti uunista kuumana.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...